Vai et tiedä hänen numeroaan? Äkkiähän sen
saa selville, Kenkäpuhelin?, heh heh!
Eikö hän ole antanut sinulle numeroaan, ettekö
te ole olleet puhelinyhteydessä?
Kyllä kai hän jotain haluaa, jos viestittelee,
höpö höpö, en usko, etteikö haluaisi kuulla
sinusta, aivan varmasti, sun pitää ehdottomasti
ottaa selvää, miksi sä annat sen vaivata itseäsi
vai pystytkö jättämään asian silleen?
Jos hän on vaikka tulkinnut sinut väärin tai
et ole osannut viestiä oikein, kenties itse
antanut ristiriitaisia viestejä? Pelkkää
arvailua,mutta niin minä ajattelen tästä
minun tapauksesta. Puolustautumista ei voi
muutoin käsittää kuin, että hän ei itse
tiedä mikä on totta ja mikä ei. Epäilee aivan
kuin sinäkin sinun tarkoitusperiäsi. Varsin
epäluuloiselta vaikutat ( ihan näin hyvällä
ajattelin, ethän loukkaannu ). Kyllähän
sitä sananparsia kuulee ja jotkut sopivat
hyvin tilanteeseen, ei ko lausetta minulle
kukaan ole sanonut! Taitaisin muuten kuulua
tähän pelokkaasti kiintyneihin, ehkä itse,
tosin en halua olla riippuvainen kenestäkään,
vaikka olen jollan lailla kiintynyt erilaisiin
asioihin ja ihmisiin. Kun nyt satun olemaan
aika huolehtivainen luonne. Monesti oma
hyvinvointi unohtuu, kun on niin kiire
muista pitää huolta, en tosin enää niin paljon
kuin ennen. Itse tarvitsen tietyn etäisyyden
ystävyyssuhteissakin. Sitä ei aina ymmärretä,
kun olen jossain määrin erakkoluonne ja haluan
olla yksin omine ajatuksine, itsekästäkö?
Mitä tuohon tyrkyttämiseen tulee, niin en
kyllä sanoisi tuota tyrkyttämiseksi jos hänelle
soittaisit, sittenhän se tulee kerralla selväksi
eikä tarvitse päätänsä vaivata enää moisella!
Vai oletko niin pahasti käyttäytynyt, että
sinulla on syytä olettaa hänen jotenkin
suhtautuvansa sinuun "vihamielisesti"?
Ja mitä tähän kasvojenmenetykseen tulee, voit
ne kasvosi menettää joka tapauksessa, jos et
ota häneen yhteyttä, koska hän voi ajatella,
että olet välinpitämätön kun jätät asian
silleen!!!
saa selville, Kenkäpuhelin?, heh heh!
Eikö hän ole antanut sinulle numeroaan, ettekö
te ole olleet puhelinyhteydessä?
Kyllä kai hän jotain haluaa, jos viestittelee,
höpö höpö, en usko, etteikö haluaisi kuulla
sinusta, aivan varmasti, sun pitää ehdottomasti
ottaa selvää, miksi sä annat sen vaivata itseäsi
vai pystytkö jättämään asian silleen?
Jos hän on vaikka tulkinnut sinut väärin tai
et ole osannut viestiä oikein, kenties itse
antanut ristiriitaisia viestejä? Pelkkää
arvailua,mutta niin minä ajattelen tästä
minun tapauksesta. Puolustautumista ei voi
muutoin käsittää kuin, että hän ei itse
tiedä mikä on totta ja mikä ei. Epäilee aivan
kuin sinäkin sinun tarkoitusperiäsi. Varsin
epäluuloiselta vaikutat ( ihan näin hyvällä
ajattelin, ethän loukkaannu ). Kyllähän
sitä sananparsia kuulee ja jotkut sopivat
hyvin tilanteeseen, ei ko lausetta minulle
kukaan ole sanonut! Taitaisin muuten kuulua
tähän pelokkaasti kiintyneihin, ehkä itse,
tosin en halua olla riippuvainen kenestäkään,
vaikka olen jollan lailla kiintynyt erilaisiin
asioihin ja ihmisiin. Kun nyt satun olemaan
aika huolehtivainen luonne. Monesti oma
hyvinvointi unohtuu, kun on niin kiire
muista pitää huolta, en tosin enää niin paljon
kuin ennen. Itse tarvitsen tietyn etäisyyden
ystävyyssuhteissakin. Sitä ei aina ymmärretä,
kun olen jossain määrin erakkoluonne ja haluan
olla yksin omine ajatuksine, itsekästäkö?
Mitä tuohon tyrkyttämiseen tulee, niin en
kyllä sanoisi tuota tyrkyttämiseksi jos hänelle
soittaisit, sittenhän se tulee kerralla selväksi
eikä tarvitse päätänsä vaivata enää moisella!
Vai oletko niin pahasti käyttäytynyt, että
sinulla on syytä olettaa hänen jotenkin
suhtautuvansa sinuun "vihamielisesti"?
Ja mitä tähän kasvojenmenetykseen tulee, voit
ne kasvosi menettää joka tapauksessa, jos et
ota häneen yhteyttä, koska hän voi ajatella,
että olet välinpitämätön kun jätät asian
silleen!!!
Vastaukset 23
Vanhimmat
laittaisit tuon saman ( kopioi/liitä) mailitse, niin löytäisi viesti oikean omistajan ja tulisi asia selvitettyä.
..muu kirjoitti tuon ekan vastauksen, en minä alkuperäinen "pohtija". Meinaako muut meihin hermostua? Eihän näitä ole pakko lukea. Ekaksi, en tiedä hänen numeroa, on muuttunut siitä minkä joskus sain. Ei kait ole halunnut antaa uutta. Toki sitä muutenkin voi viestiä. Mehän paukutamme keskiyöllä viidakkorumpuja, tyynellä ilmalla kyyhkyt vie kirjeet, myrskysäällä pullopostia....(no heh heh) Sitten tuosta väärin tulkitsemisesta, en tietenkään voi olla 100%:sen varma, mutta olen kyllä mielestäni selkeästi kertonut, joten en osaa sanoa sitten mikä olisi jäänyt ymmärtämättä. Toki olen voinut viestiä niin että piuhat on mennyt solmuun. Mutta, ainahan voi tarkistaa tarkoitanko juuri näin miten hän sen on ymmärtänyt?!
*hymyilee*....mitenkäs tästä nyt tällainen käden vääntö tuli? Ihan olen pikapuolin yllytyshullu kun sinua riittävän kauan kuuntelen. Tuletko laastaroimaan jos saan siltä kuonoon kun menen soittelemaan? Ei, nyt takaisin vakavaksi. Palataanpa nyt vuorostaan sinuun. Miten itse hoidat yhteyden pidon tähän ko.henkilöön jos kerran itsekin pähkäilet sanoako vai ei? Samalla tavalla sinunkin pitää kertoa se sille jos kerran tunnet että se on sinusta kiini. Miksi se muuten on sinun varassasi? Oletko saanut pallon haltuusi samalla tavalla kuin mun pähkäilijä? Sillä nimittäin on valta ja voima ja kunnia tehdä mitä se itse haluaa, ja tekee myös. Ei ole kovinkaan kauan kun ehdotin/pyysin yhtä juttua, ja se meni harakoille. En saanut vastausta. Tai sain, mutta ei siitä ollut konkreettista hyötyä saada sitä jälkikäteen. Joten, miksi siis tekisin muuta kuin olen? Ja se sohiminen, tai sohimatta jättäminen, onko niillä lopultakaan suurtakaan eroa, kun todellisuus kuitenkin näyttää tällä hetkellä tältä. Kasvot on jokatapauksessa menneet, oletan ainakin niin. Sitten tuo vastauksesi, että kuuluisit pelokkaasti kiintyneisiin, niin miksi, jos saan kysyä? Tuo oli kyllä ko.artikkelin huonoin vaihtoehto. sillä lähinnä siinä tarkoitettiin sellaisia joilla on vaikea solmia suhteita ihmisiin ja sosiaalinen kanssakäyminen on lähes olematonta. Se mitä on, on hyvin ongelmaista, on erilaisten päihteiden väärinkäyttöä, rikollisuutta. En siis usko että sulle tuo sopii. Joku muu paremmin. Ei ole ollenkaan itsekästä jos haluat olla välillä itseksesi omien ajatustesi kanssa. Niin minäkin haluan olla. Mutta en silti pelkää läheisyyttä.
No, taas voisi kirjoitella vaikka kuinka pitkästi, mutta jätetään toiseen kertaan jotain. Sen vielä mainitsen että minusta tuntuu kun juttelen sinun kanssa, että alan tuntea itseni entistä enemmän pöhköksi. Alan olla entistä varmempi että nyt minä en ainakaan enää uskalla sanoa hänelle yhtikäs mitään....*huokaus*
Ei kai ketään voi nauruun tappaa!
Joo tuntuu siltä, että joku hermostuu! Joo
minäkin kyllä kohta hermostun sinuun, hitto
pitäiskö mun tulla vähän ojentaa sua ( hymyi-
lyttää ). No niin sinä taas arvailet, miten niin
ei kait ole halunnut antaa uutta numeroa?
Siinä on selvä ristiriita, jos kerran viestitte-
lee niin ilmiselvästi haluaa yhteydenottoasi
tai jotain vastaustasi, voit kai sinä silti
sen numeron selvittää! Ihan tosi sä et voi
jatkaa tolla lailla pähkäilyäsi, tuskin sinä
nyt niin ujo oot, ettet saisi soitettua. Sehän
riippuu siitä kuinka hyvin hän sinut tuntee, jos
hyvinkin niin varmasti ymmärtää käyttäytymisesi.
Joskushan sitä itsekin ihmettelee omaa käyttäy-
tymistään? Oo vaan yllytyshullu, tiedä vaikka
tulisit vielä kiittämään meikäläistä, niin tulisi
meikäläisenkin tehtyä yks hyvä työ, tässäkin
elämässä! Vai kuonoon, no ei kai pikku flaidis
nyt pahitteeks olis, hyvä päästä purkamaan
höyryjä, helpottais kummasti, heh heh ( tuli
vaan jotain mieleen...). Tuohon yhteydenpitoon,
en pidä yhteyttä häneen, muut tuntuu tekevän
sen puolestani??? Ei siinä mitään, aika hyvin
tietää ajatukseni, no onhan niitä täältä helppo
lukea, niiden, jotka luulee tuntevansa minut?
Vaikka aika monta kertaa on menty pöheikköönkin,
siksi olen puolustautunut, koska olen huomannut
tulevani syytetyksi jostain, johon en ole
syyllistynyt? Ainoa mitä teen, niin chattailen
täällä silloin tällöin, en muualla ole chattaillyt
koskaan ( Hänen pitäisi se tietää, muttei ilmei-
sesti usko ! ). Viimeksi olen viestinyt viime
syksynä muualla, ja täällä olen ollut muistaak-
seni viime marraskuusta lähtien. Ei tämä
juttu minun varassa ole, koska olen jo ns.
luovuttanut ja parhaimmaksi kokenut vetäytyä.
Niin ja tästä pallottelusta, en saanut koppia,
meni hutiin... En minä kerro hänelle mitään,
hän tietää mitä ajattelen ja tunnen, mutta
sillä ei ole hänelle mitään merkitystä ja
tässä tapauksessa hyvä niin, hänen kannaltaan.
Tässä on jo tarpeeksi itseänsä soimannut ja
myöskin kasvonsa menettänyt oikein miljoona-
kertaisesti!! ... (luova paussi, pitää vetää
välillä henkeä...). Niin mistäs tiedät, vaikka
olisin minkälainen "addikti", no en sentään,
ei minulla ole vaikeuksia solmia ihmissuhteita,
eikä pitää niitä yllä, minulla on paljon mukavia
kavereita, jotka valitettavasti ovat levittäyty-
neet pitkin suomea ja ulkomaita myöten.
Tosin olen tullut varsin varovaiseksi, enkä
ihan helpolla päästä lähelleni, se joka
sen kuoren rikkoo on jo päässyt aika pitkälle.
Enkä pelkää läheisyyttäkään, suorastaan sairas-
tun, kun en saa olla kenenkään lähellä, sehän
on tutkittu juttu, kuinka tärkeää läheisyys on.
Pelkästään jo halaus ja hyväily riittää.
Joo olis kyllä halauksen tarpeessa, mutta
eihän se mene niin, että kaikille "tarpeen
mukaan"???. Ja sitä paitsi viime aikoina on
tuntunut siltä, että en olisi oikeutettu
minkäänlaiseen onneen, aivan kuin se ei minulle
kuuluisi ollenkaan oleellisena osana tätä
elämää! Niin ja mitä tuohon järkeen tulee,
ei todellakaan ole pahitteeksi täällä suunnassa
(meinaan tukehtua nauruuni) osuitpa naulan
kantaan. Mikäs se parempi tapa, kuolla nauruun,
mutta mielummin nauran itselleni kuin kenelle-
kään muille, voi vielä käydä niin, että
pilkka osuis omaan nilkkaan. Mutta nyt täytyy
lopettaa, vaikka ei taida tänäänkään täällä
oikein mitään tapahtua... Hyvää päivänjatkoa
Sinulle!
Edellisessä viestissäsi oli niin paljon tärkeää sanomaa että minulla meni useampikin sormi suuhun miettiessäni. En oikein kyennyt siksi heti vastaamaan. Mistähän aloittaisin? Ai minä vaikutan sinun mielestäsi epäluuloiselta? Hyvä huomio, sillä en oikein ole osannut ajatella asiaa tuolta kantilta. Olen vain nojautunut eräisiin seikkoihin, siis niihin jotka ovat liittyneet käytäntöön ja tehnyt sen pohjalta johtopäätökset että hän ei halua sitä, ei halua tätä...esim. antaa uutta numeroa, tai muuta vieläkin enempää. Kuitenkin, miksi se käytäntö on sitten toinen? En voi tietää että taustalla olisi toisenlainen ajatus? Kai minä kuulun niihin ihmisiin, jotka uskovat silmiään ja korviaan, ehkä sitten liikaakin. Ja toiminta mallit tulevat sen mukaan vaikka eivät aina niin oikeita olisikaan. Liian spontaaneja. En tiedä, en osaa sanoa itse tuohon mitään, mutta en mene sitä suoralta kädeltä kieltämäänkään. Ihan hyvä jos joku minua siinä hieman ojentaa. Ei oppi pahaa tee. Mitä tarkoitat tällä seuraavalla:*"Tuohon yhteydenpitoon,
en pidä yhteyttä häneen, muut tuntuu tekevän
sen puolestani??? Ei siinä mitään, aika hyvin
tietää ajatukseni, no onhan niitä täältä helppo
lukea, niiden, jotka luulee tuntevansa minut? *"
Ymmärränkö nyt oikein, joku/jotkut kertoilee hänelle sinusta....mistä tiedät että niin tapahtuu jollet pidä häneen yhteyttä? Kuka sen sitten kertoo sinulle? Kerroit soimaavasi itseäsi ja menettäneesi myöskin kasvosi.....niin hänen silmissäänkö? Oletko aivan varma että asia olisi kuitenkaan noin? Sinä itsekin nyt olet samalla tavalla epäluuloinen kuin minäkin. Vai tarkoitatko jotain muuta asiaa?
Onpas mielenkiintoinen aihe, yhtäläisyyksiä yllättävän paljon, taas jälleen kerran.
Ajatteleekohan eräs toinenkin noin? Voi ei!!
Ei saisi, ihan turhaan niin ajattelee jos nyt kerran niin ajattelee. Tuli vaan mieleen eräs juttu. Ihan kuin sinullakin tuosta kuonoon vetämisestä....miksi se sinua naurattaa ja miksi olisi hyvä päästää höyryjä pihalle? Nyt meni niinkuin hieman ulalle...sinulla vai hänellä vai kenellä?? Vai minulta kun hän vetäisi kuonoon? Johan on sekavaa??!!?!??? Sitten uusi kysymys: jos et aio kertoa "hänelle" mitään niin mistä sinä voit tietää että hän todella tietäisi mitä ajattelet ja tunnet häntä kohtaan? Ja voitko silloin olla varma että sillä ei olisi mitään merkitystä? Eikö tämäkin ole nyt eräänlainen epäluulo, hän voi miettiä asiaa aivan samalla tavalla kuin minä täällä? Perustaen omat ajatuksensa olettamuksiin, aivan kuin näyttäisi että sinäkin tekisit niin, minusta nyt puhumattakaan? Ihan oikeasti olen kyllä nyt sekoittanut omat piuhani, miinukset ja plussat ihan vinksin vonksin, ja rätisee vaan aivoissa!!
No, ainakin se oli hyvä puoli että sinäkin saat nauraa kun oikein tukehtua meinaat. Se taas tarkoittaa että se joku sitten kuolisi ihan oikeesti nauruun. Mitä himputtia minä nyt oikein tekisin, muutakin kuin juoksen kuin jänis ja työnnän pääni pensaaseen?? Eikä se tietenkään auta ollenkaan kun takamus jää altiiksi hauleille, ja metsämieskin nauraa....
Vielä tuosta että miksi muka et olisi oikeutettu onneen? Aivan varmasti olet. Mutta jos se sullakin on yhtä kinkkinen juttu kuin tämä minun niin se taitaa vaatia sitten sitä rohkeutta. Ja sitten kun saa näpeille kuten olen aiemmin jo saanut, sitten se on uskottava että en ole oikeutettu. Pallottelusta, ai hänkö yritti kuitenkin heittää sen jos kerran meni huti...miksi meni huti? Etkö huomannut? Etkö ehtinyt ottaa kiini? Vai etkö ollut vielä valmis ottamaan? Vai oliko pallo liian suuri?
Se mitä mainitsit tuosta että epäilet hänen pakoilunsa ehkä johtuvan siitä että hän ei tiedä tarkoitusperiäni, tai ei oikein itsekään usko mikä on totta ja mikä ei, niin voihan se niinkin olla. Mutta siinä tapauksessa siitäkin on pysähdyttävä ottamaan selvää. Ainakin se olisi molemmille oikeudenmukainen tapa toimia. Minun mielipiteeni asiasta.
Lopetan tämän nyt että ei enää menisi enempää sekavaksi mitä tämä jo nyt on. Kyllä minä olen pihalla, täytyy myöntää. Peloissaankin että näinköhän minä taas töppäilen jotain, vaikka en haluaisi????????
Kylläpäs tuli kysymyksiä rutkasti!
Itse asiassa olin vähän pettynyt kun et ollut-
kaan vastannut heti, kun tän koneen avasin,
olin vähän liian malttamaton ja jotenkin
hermostunut ja jonkinlaisessa jännitystilassa,
parina aamuna on ollut jotenkin outo juttu, jota
en saa nyt oikein mahtumaan päähäni? Vedänköhän
taas jotain, ei, mä en kyllä pysy kohta
nahoissani! Kyllähän mä olen epäluuloinen, ja
kyllä se tässä tapauksessa on suht "luonnollista".¨
Niin olen ymmärtänyt, mikä muu selitys sillä
on, että luen "omaa tekstiäni" chatista ( jota
silloin tällöin seuraan, huom. seuraan, jos
en saa unta !). Ehkä mä olen erehtynyt? ,mutta
toisaalta taas, en yhtään ihmettele, etteikö
se olisi ko. tapauksessa mahdollista, en löydä
sille järellistä selitystä ( Elikkä yhteyden-
pidoksi jos voi lukea sen "seurailun", niin
sitten ja onhan niitä muitakin kanavia, en
oikein tiedä miksi, toivonko hänen viestivän
minulle, vaikka tiedän ettei hän kuitenkaan
niin tee, tai ainakin luulisin niin... taas
tätä...? Kuten sanoin olen itsekidutuksen
mestari (jossainhan munkin on oltava hyvä!).
Joo hänen silmissään olen menettänyt kaiken, jos
nyt on ollut mitään menetettävääkään, mutta
silti en olisi halunnut näin käyvän. Hän olisi
ollut juuri nyt minulle enemmän kuin tarpeelli-
nen linkki, tarkoitan, että olisin jollain
tavalla hänen avun tarpeessa (hän kyllä tietää
mitä tarkoitan, liittyy nykyiseen "sijaintiini"?).
Joo tuo kuonoon vetäminen liittyy viime syksyyn
ja minun mainintaani hänelle! (En mä vihainen
ollut, vain jotenkin "yllättynyt", siksi sanoin
hänelle, että hän ansaitsisi hieman "rökitystä"?
No, ehkä olis hyvä päästää kaikki ne "patoutumat"
ulos ja kaikki väärinkäsitykset ym.t Mutta
kun ne on pitänyt itsellään, niin pakkohan
ne on "seinille" sylkeä, ainoa vaihtoehto, tässä
tapauksessa!. Hän "tietää" minun chattailevan
täällä, siksi hän tietää tunteeni ja olen
ne hänelle kyllä "suoraankin" kertonut, ei pitäisi
kyllä sen suhteen olla mitään epäselvää, koska
ne valitettavasti eivät ole muuttuneet! Olen
ne tehnyt kyllä liiankin selvästi "aikoinaan"
selväksi. Kyllä on sekavaa, eikä ihme!!!
Ajoitushan on erittäin tärkeä, niinkuin tällaisissa tapauksissa. Sehän voi olla, että
tämä sinun pässinpää ei ole ollut "kuulolla",
elikkä siinäkin mielessä voi mennä harakoille.
Kuinka olet voinut olla varma, että hän olisi
saanut viestisi tai sitten hän ei ole ymmärtänyt
sen olevan hänelle tarkoitettu, kuinka selvästi
olet viestinyt? Miten niin sait vastauksen
liian myöhään, ettei ollut konkreettista hyötyä?
Enää en tiedä oliko koko pallo liikkeellä, vai
eikö, tässä tuntee kyllä itsensä myöskin aivan
pöhköksi, jos tän jälkeen vielä yhteyttä ottaisi
niin, se on kyllä hän joka nauruun kuolisi,että
parempi vaan pitää hänet hengissä! Minä olisin
ollut valmis, mutta hän ei ollut, eikä ole
nytkään, eikä koskaan, koska eiköhän hän ole
varsin tyytyväinen omaan olotilaansa, näin
luulen, joten meistä ei voi tulla koskaan
mitään. Turhaa haihattelua, jos muuta uskoisin.
Sitäpaitsi hän on kyllä selvästi sanonut
ajatuksensa minusta? Eiköhän tämä "juttu" minun
kohdalta mennyt jo aikaisemmin niin "överiksi",
että täytyy taas ihmetellä, kuinka taas tähän
olen ajautumassa, mutta kun se tulee uudelleen,
mutta MIKSI? Ihan kuin se ei voisi jättää
mua rauhaan, sitä toivon ja silti en saa sitä
toivoa missään tapauksessa(siis tarkoitan, että
toivoisin, ettei jättäisi rauhaan ). Itsensä soimaaminen
jatkuu ja jatkuu, että kohta ei todellakaan
kehtaa peiliin kattoo! Ei tän elämän näin
pitänyt mennä, mutta miten sitten, siinä vasta
kysymys, jota liiankin kanssa tulee mietittyä,
kun osaisi olla ajattelematta asiaa...
Mun pitäis nyt kyllä keskittyä ihan johonkin
muuhun, kohta saan satikutia... Poskia kuumottaa
joku varmasti moittii... Nyt on pakko lopettaa,
vaikka en kyllä pysty keskittymään mihinkään!
Sitäpaitsi jos joku tulis sanomaan nyt pööö,
niin varmaan saisin slaagin, kyllä ihminen
sitten osaa olla hauras, näissä tunneasioissa,
tai minä ainakin. Tiedän, että hän kyllä
aika hyvin vaistoo/vaistosi minun "mielialani" ja
tiesi milloin on parempi pysyä kaukana ja
vastaavasti hänen käyttäytymisensä joskus oli
niin aistittavissa, että oli pakko juosta
ja vikkelään, että säästyisi pyörremyrskyltä!
Aika paljon yhtymäkohtia, itse asiassa aika
tajuttomasti, mitä tästä nyt pitäisi ajatella?
..tulee yhtymäkohtia. Minäkin tiedän hänen täällä joskus chattailevan. Tai siis LUULEN. Mielestäni olen häneen törmännyt chatissa kolmesti, ne on olevinaan varmoja kertoja. Sitten, täällä keskustelu palstoilla, oli joku ilmoitus joka olisi sopinut hänen tyyliinsä kirjoittaa. Ei ollut ainakaan sitten mulle tarkoitettu. Itse en ole laittanut kuin kaksi mielipidettä tänne, toinen oli tää josta nyt jatkamme..toinen oli mitään sanomaton mielenilmaus eräästä asiasta ja tapahtui jo kauan sitten. Chatissa en ole käynyt kuin pari-kolme kertaa vuoden vaihteen jälkeen. On menettänyt makunsa. Se ehdotus/pyyntö, ei ollut jätetty tänne vaan hänen mailiin. Ja sain vastauksen myöhään, jolloin sitä ei voinut enää käyttää. Aikaisempi vastaus oli kiertelevä, joka ei vastannut tarkoitustaan. Ainakin toi loputuloksen että ei/eikö halunnut kertoa etten ryntää johonkin paikkaan. Onko yhtymäkohta tämäkin? No, eihän pitäisi olla kun meni alkukin metsään. Että hyvästely kaupunki ei ollut hki ja vuodenaika, syksy. Eikö syyskuu ole syksy..? Vai onko mahdollista että otit siinä aikalisän? Mitä taas viime syksyyn tulee minun osaltani, silloin todella tapahtui minullekin jotain. Tein jotain hölmöä, peruuttamatonta...(/kin?)...mutta minulla oli tarve silloin saada tietää, miksi sain selityksiä jotka eivät pitäneetkään paikkaansa. Se oli hyökkäys minun puolelta. Mutta, ei hän ainakaan sen vuoksi ole silmissäni kasvojaan menettänyt. Tosin, asiaa ei ole kai ihan pohjamutia myöten läpi käyty, mutta en ole kenenkään tuomari. Elämää kuitenkin nähneenä ymmärränkin häntä, paremmin kuin hän uskoo minun ymmärtävän. Onpas tämä erikoinen sattuma taas. Vai onko? Mitä tulee tuohon että tämä ja muut asiat tulevat vaan aina sun eteesi, on ehkä syy siinä että niin kauan kun et niiden eteen tee sitä mitä aidosti haluat, ja kuuluisi tapahtua, ne vaivaavat, päivin ja öin. Näin ainakin mulle käy! Ne vaan työtyy ajatuksiin, vaikka kuinka yrittää olla ajattelematta. Ja voimakkaimillaan juuri silloin kun ei osaa olla varuillaan ollenkaan että voisi alkaa heti puolustautumaan. Ihan kuin sinäkin teet. Taas kuvittelit että hän varmaan on olotilaansa nykyisellään tyytyväinen. Että ei olisi valmis nytkään...jos et kerran ole sitä saanut kuulla hänen suustaan, eihän se silloin pidä paikkaansa. Sekin on olettamus. No, oli niin tai näin, minun tunteeni sitä minun pässinpäätä kohtaan ei ole muuttunut, kasvanut kyllä, kaikista sotkuista huolimatta. Kun hänet kerran tunsin soulmateksi, ei sitä asiaa voi muuksi muuttaa. Näin se vaan on, minun kohdalla. Mutta palataan. Nyt on hieman kiire joten tämä jää ehkä vailinaiseksi. Kysellä saat jos tässä kiireessä jonkun asian selitin ontuvasti. Sattumia, vai sitä kuuluisaa kohtaloa, on kieltämättä minullakin ollut oudosti levoton olo. Ihan kuin joku työntäisi eteenpäin oikein vauhdilla ja en voi itse määrätä tällä kertaa suuntaa. Oikeastaan, hyvä niin. Sitäpäs olen toivonutkin salaa mielessäni!! ;)
Tosiaankin hän "pyysi" jotain mailissaan, mutta
ei siitä sen enempää! Tarkoitus oli ihan muu,
kuin hän sen ymmärsi. Hieman itseironiaa oli
pelissä ja ihan asiallinen kysymys, mutta
toisaalta ymmärrän hänen reaktion! Kyllä
itse asiassa olemme "hyvästelleet" useammin kuin
kerran, mutta ei syksyllä! Tuskin erehdyn, koska
muistan kyllä aika hyvin päivämäärät ym. mitkä
häneen liittyy.Kyllähän tässä kieltämättä
on paljonkin yhtäläisyyksiä, mutta...
Eihän se sitä tarkoita, että jos hän ei ole
kasvotusten sitä minulle sanonut, etteikö se
voisi pitää paikkaansa(hänen tyytyväisyytensä).
Eihän hän ole minulle tilivelvollinen tuntemuk-
sistaan. mutta valitettavasti en voi nyt jatkaa
enempää tällä kertaa. palaillaan
No, jos ei syksyllä niin sitten se todellakaan en ole minä. Minä ainakin olen kasvotusten nähnyt hänet viimeksi toissa syksynä, eräällä matkalla. En olekaan puhunut viime syksystä sen viimeisen kasvotusten tapaamisen osalta. Ja olemme mekin useammin kasvotusten tavattu kuin kerran. Ja "hyvästelleet"...."useammin"? Mitä tarkoitat tuolla? Mutta mitä nyt sitten enää kannattaa minun yrittää kertoa tätä kun kerran ei käy yksiin niin ei käy. Muuten taisi siinä pyynnössä olla itseironiaa, sekä reaktiossa kun en saanut sitä mitä toivoin. On helpompi piiloutua sen taakse, edes hieman, kun oikeasti pelottaa. Ai mikä tarkoitus sitten oli, jos hän ymmärsi väärin?
Hyvä on, teen sen tänään, olen se yllytyshullu ja ja pyydän puhelinnumeroa häneltä. Kaikesta pelostani huolimatta aion sen tehdä. Tai ainakin lähimmän kuuden tunnin aikana. Jos olen kuollut kauhuun tai saamaani mäjäykseen, kai sen sitten joku ilmoittaa hänelle joskus jotenkin. Hesarin sivuilta kai se löytyy......Ei tule olemaan ollenkaan helppo tehtävä, henki salpaantuu jo nyt.
Nyt minä toinen pässinpää sen tein minkä lupasin. Toivon koko pienestä sydämestäni, että olit tosissasi. Niin minäkin olen. Ethän enää pakoile?
..olette juuri voittaneet maailman pisimmät viestit-kilpailun!
mitalista! Emme tienneet osallistuvamme ko.kilpailuun! :)))
Hienoa, että olet tehnyt sen, nyt on 1.askel
otettu, kai jo soititkin? Kumma, että toiset
jaksaa ärsyyntyä toisten teksteistä???
Mä jäin vähä miettimään tota yhtä sun sanomaasi,'
että: Miksi sun pitäisi voida puolustautua niiltä
asioilta, jotka työntyvät ajatuksiisi?
Sen verran palaan tuohon mailiin, että se
tapahtui viime syksynä, josta tuli sitten
sellainen väärinkäsitys? Mietin silloin myös
tai sitä ennen konkreettista muutosta elämääni,
josta hänelle hieman aikaisemmin mainitsin,
tosin olisin väärin perustein tehnyt niin suuren
muutoksen elämääni, joten olen tyytyväinen
siinä mielessä, etten sitä tehnyt! Olenhan
minäkin monesti meidän kohtaamistamme visioinut
mielessäni, että kuinkahan se menisi? Varmaan
taas mokaisin sen omalla käytökselläni!
Olen sitä mieltä, että takuulla paras tapa
toimia on suora yhteydenotto. No mä taas hakkaan
päätäni seinään, kun mietin ja mietin, mutta
enäähän mun ei tarvitse miettiä, kun tämä sinun
onneksi selvisi, minä taas... no näinhän sen
piti kait sitten mennä (surullinen).
Tässä hullunmyllyssä pitää juosta, että pysyy
paikallaan. Kaipa sitä vaan kaipaa menneisyyteen,
joka ei ollut kuin haaveissa!!!???
En minä pakoile, olen vain kerrankin realisti.
Jos hän soittaisi, olisin sinä hetkenä varmasti
maailman onnellisin ihminen!, mutta TIEDÄN, ettei
hän soita. Sori muuten, etten aikaisemmin päässyt
kirjoittamaan, on vähän vaikeuksia päästä nettiin!
Nyt kai sitä voi ruveta itse tekemään jonkinlaisia
päätöksiä elämänsä suhteen ja tiedän, että tämä
elämä on kyllä jatkuvassa muutostilassa ja
seuraavat, suht radikaalit muutokset ovatkin
jo tiedossa toukokuussa, ihan mukavaa... toivotta-
vasti, ainakin jotain uutta sisältöä elämään,
tosin on sitä ollut jo pidemmän aikaa tässä
kaiken sotkun keskellä. Mielenkiinto säilyy ja
lisääntyy.
Siis tein sen, ja olikohan sekin taas yksi suurimmista virheistäni. Mutta, toisaalta, jollei numeroa tule, on ehkä sitten yksi palapeli koottu kasaan. Se saa minut hyvin, hyvin, surulliseksi..
Kun sanoit että jos hän soittaisi sinulle olisit maailman onnellisin ihminen, ja lisäät että TIEDÄT, ettei hän sitä tee?
Hetkinen, hetkinen...
Miten voit tietää?? Hmmm!!
Olen kyllä nyt aika tavalla hukassa, enkä osaa tällä hetkellä sanoa oikein yhtään mitään. Yhden asian tekemistä mietin tällä hetkellä, että onkohan se enää edes kannattavaa missään suhteessa. Sillä ainakin saisi sitten varmistuksen. Monessakin suhteessa.
Kun täällä tuntuu kaikki, no, ainakin monet, ja sinäkin, suosittelevan suoraa yhteydenottoa, mutta onko se hyvä asia ollenkaan kun saa aina näpeilleen?? Ei ainakaan minulle.
Mutta ehkä tämän vielä teen, sillä siinä samalla selviää että mitä kannattaa jatkossa tehdä ja mitä ei.
Mitä tarkoitat tuolla seuraavalla?
***No mä taas hakkaan
päätäni seinään, kun mietin ja mietin, mutta
enäähän mun ei tarvitse miettiä, kun tämä sinun
onneksi selvisi, minä taas... no näinhän sen
piti kait sitten mennä (surullinen). ***
Surullinen, miksi?
Olen pahoillani, en oikein kykene tällä hetkellä sanomaan tämän enempää. On vaan jotenkin paha olo.
Ehkä palaamme??
Olen siis tietysti onnellinen sinun puolesta,
jos se mitä teit, oli sitä mitä halusit?
Siis sinulla on hänen numeronsa, mutta et ole
kuitenkaan soittanut, näinkö se meni? Piinaatko
itseäsi ja häntä, vai mietitkö vielä, jos et
sittenkään? Olen surullinen siksi, koska osoit-
tautui, ettet olekaan se minun pässinpääni, jota
olen odottanut koko ikäni. En koskaan ole ollut
minkään muun asian suhteen näin tosissani kuin
hänen (ehkä liiankin). Tiedän, etten pysty
ajattelemaan piiiitkäään aikaan (jos koskaan...)
mitään, ketään muuta, niin se vain on. Hän
on niin syvällä sielussani, ettei sinne voisi
kukaan päästä, niin lähellä, että polttaa, mutta
silti niin kaukana, että sydäntä viiltää.
Hänellä on aika pitkälti kohtaloni käsissään, mitä
nyt tähän tunnepuoleen tulee. Tietysti mä olisin
onnellinen, onnellisin ihminen, jos hän soittaisi,
hänen äänensähän saisi mut hyppimään seinille ja
koko olemukseni vapisemaan. Tuntuu kuin voimat
vähenee, tunnen sen kuinka ne virtaa pitkin
sormenpäitäni pois ja alkaa heikottaa, ja pää
on entistä sekavampi, vaikka sen pitäisi jo
kaiken järjen mukaan jo selvä! Pääsenköhän mä
tästä koskaan, kun tää on niin kauan kestänyt ja
miten se voi olla niin voimakas. Samaan aikaan
se saa mut hymyilemään ja taas niin toivotto-
maksi, niin avuttomaksi. En osaa edes kuvitella
mitä hän minulle sanoisi jos soittaisi, enkä
tiedä miten mä reagoisin ja miksi tätä edes
ajattelen, silti en siltä saa rauhaa, toivoisin,
että hän olisi vierelläni, ottaisi kädestäni
kiinni ja tiedän, että rauhoittuisin jo pelkästään
hänen läsnäolostaan, puristaisin hänet ensin
hellään ja sitten voimakkaaseen syleilyyni ja
olisin vaan onnellinen,niin onnellinen...(kyynel).
Hänellä on ollut minun elämääni niin suunnattoman
voimakas vaikutus, vaikka ei ole konkreettisesti
kovinkaan paljon siinä ollut, silti tuntuu, että
hän olisi ollut läsnä (tai minä "otin" hänet
suojakseni ja turvakseni, kaikkein vaikeimpina
hetkinä, jolloin maa petti alta, eikä tiennyt
mihin suuntaan elämä taas viekään). Aina tullaan
näihin tienristeyksiin, jossa on tehtävä ratkai-
suja (ja ne toistuu unissa, unissa myös näen,
kuinka olen menettänyt kaikki voimani ja valun
polvilleni itkemään ja aina HÄN juoksee luokseni
nostamaan minut jaloilleen!). Ne on sellaisia
lohdutusunia, tai toiveita, että näin kävisi, jotka tulevat kaiketi alitajunnasta. Mutta taas
tuli niin paljon ajatuksia tyhjennettyä tänne,
että.
Mikä palkintohan me seuraavaksi saadaan? Vai onkohan mitään kilpailua menossa tällä kertaa?
Älä suotta ole onnellinen minun puolesta, ei näytä olevan mitään syytä. Päinvastoin.
Se puhelin juttu, minulla ei ole numeroa, joten en ole soittanut. Minä sitä pyysin, enkä ole saanut. Ainakaan vielä. Jos sen saan, soitan takuulla. Mitä tuohon piinaamiseen tulee niin en piinaa ainakaan häntä. En ainakaan tahallaan. Jos hän sellaiseksi sen kokee, kertoisi sitten suoraan. Mutta tosissani olen, niin tosissaan kuin vai tosissaan olla voi. Itseni piinaamisesta en sitten niin varma enää olekaan. En kyllä sitä sellaiseksi ole kokenut. Mutta jos tätä menoa jatkuu niin kai siitä piina tulee. Enkä miettisi numeron saatuani, että en sittenkään. Kyllä olen varma asiastani. Nyt on vain niin, että jos ja kun ette oikeasti olleet yksi ja sama, vaikka samankaltaisuuksia löytyikin äärettömän paljon, hän on saanut hyvät naurut. Eilisen jälkeen. Koska tietää tästä mielipiteiden vaihdosta. Jos taas jostain kumman syystä olette yksi ja sama, se kertoo sitten paljon. Ja jos ette oikeasti ole yksi ja sama, mutta kuitenkin hän tietää tästä nyt, hän pitää minua aivan seonneena. Ja taas lopputulos on sama. Kummassakin tapauksessa on helppo luovuttaa kun henkilöllisyyteni on selvillä. Sinähän sen kerroit jo että en ollut etsimäsi.
Joka tapauksessa, ajatukset tässä on mennyt solmuun. Vaikka kuinka yrittää olla taitava salapoliisi ja koota paloja järjestykseen, niin tuntuu että saa samoista palasista aina uuden kuvan kuvan. Ja kun kuvaa kääntää mihin suuntaan tahansa, niin hupsista....siinä onkin se alkuperäinen kuva. Enpä ole näin mielenkiitoista palapeliä vielä aiemmin kasannutkaan.
Koska olen paljastanut itseni täysin, seison aivan aseettomana ja alastomana, valmiina haavoittumaan, en oikeastaan enää muuta voi. Joko tulla hyväksytyksi, tai surmatuksi. Muuta en enää voi sanoa.
No nyt sinun kauniiseen ja herkkään viestiisi.
Koskettava. Minun mielestä, on se sinun "hän" tai "pässinpääsi" sitten kuka hyvänsä, kannattaa ja täytyykin elää se keskenjäänyt loppuun.
Sillä sitä se on, kesken, et sinä muuten kokisi noin voimakkaita tunteita. Toki minä koen täällä samoin "häntä" kohtaan. Kaiketi minulla ei ole edes lupaa kokea niin. Sehän tarkoittaisi sitä, että en muuta haluaisi kuin tämän elämäni aikana tulla vain onnelliseksi. Liikaa ilmeisesti minulle.
Sinulle sanoisin, tee unelmastasi totta. Ei täällä maailmassa muutenkaan ole onnellisia kovinkaan paljoa, ja jos se kätesi ulottuvilla kerran on, ota se. Olette molemmat sen varmasti ansainneet. Sitä ei silloin saa jättää käyttämättä. Ei se tunne muuten muistuttaisi koko ajan itsestään. Se vaan kehottaa sinua toimimaan, että sinun paha olosi loppuu. Paljon voimia sinulle ja rohkeutta, kuka sitten oletkaan.
Ja kiitos kun olet kertonut ajatuksiasi. Ehkä sekin on auttanut sinua jotenkin. Ainakin itse olen saanut tästä mielipiteiden vaihdosta paljon.
Mutta....niin....siitä yllytyshulluudesta....siitä en päässyt teikäläistä kiittämään! :))
Kiitos kommentistasi, mukava on kanssasi
ollut keskustella ja olet todellakin antanut
ajattelemisen aihetta.. Mitä tuohon mitaliin
tulee, niin hmmm. yx mitalihan mulla on jo
ennestään, joka tuli joskus kakarana kesäleirillä
juoksukilpailusta, tulin kolmanneksi (osanottajia
oli yhtä monta!) heh, heh ! No mun puolesta
saa jengi vetää minkälaisia herneitä tahansa
nenäänsä, mehän vaan vaihdamme ajatuksia ja
kaiketi yritämme/yritimme kannustaa toisiamme.
Voi kun mä olisin niin mielelläni suonut sen
sinulle, sen onnen, vaikken sinua tunnekaan, niin
vaikutat ihan fiksulta, en ymmärrä miksei se
sinun kohdallasi olisi mahdollista? En sitten
voi sanoa tehneeni sitä hyvää työtä... vielä?
Mutta, jos hänellä kerran on puhelin, niin
löytyyhän se numerotiedustelusta, ellei ole
salainen. Vai pitääkö sinun se saada suoraan
häneltä? Niin no yhtälailla minäkin olen "paljas-
tunut" ja jollain lailla koen huonoa omaatuntoa
tästä tänne kirjoittelusta, mutta nythän hän
tietää kaiken mitä hänestä ajattelen (jos ei
muuten sitä tiennyt?). No tottakai hänellä on
ilman muuta hauskaa kustannuksellani, ja kaikilla
muillakin, mutta viis siitä. En ole koskaan
hävennyt sitä, mielestäni niitä ei pidäkään
hävetä, vaikka ei saisikaan vastakaikua?
Enkä ainakaan anteeksi niitä pyydä!!!!!
Koska tunteet ei kysy aikaa, eikä paikkaa saati
sitten kohdetta, ja miksen niin tuntisi?
Mitä tuohon unelman toteutumiseen tulee, niin
ei se minun kohdallani toteudu! En tiedä miksi
minulla on niin voimakkaat tunteet häntä kohtaan
vieläkin (etkä tiedä puoliakaan, niitten todelli-
sesta voimakkuudesta).Kyllä olin ja elin aikani
niin siinä ajatuksessa, etten häneen enää missään
yhteydessä törmäisi, mutta, eihän siinä paljon
tarvittu kun ne "pomppasivat" jälleen pintaan,
eihän ne olleet kerenneet kuollakaan. Sinä
hetkenä kun ensimmäisen kerran "hyvästelimme",
olin siinä uskossa, että en näe häntä koskaan.
Tilanne oli niin herkkä ja kaunis. Onhan se
tietysti jollain tasolla kesken, kai sitä
niinkin voi sanoa, mutta yksin ja tässä tilantees-
sa se on vaan "tapettava" ne tunteet jollain,
mistähän sais työvälineet siihenkin! Tai sitten
sen kanssa on vaan opittava elämään! Mutta
kaiken kaikkiaan ymmärrän kyllä minäkin häntä
itse asiassa niin hyvin, ettei hän edes tajuakaan.
Mä toivon kaikesta sydämestäni Sinulle kaikkea
hyvää elämääsi ja myöskin voimia tulevaan.
Ja yritä saada se numero, mitä kautta tahansa,
uskon, että saat sen, jos niin on määrätty.
Mitähän tarkoitit, eilisen jälkeen? No kuitenkin
minä ajattelen hänestä vain pelkkää hyvää, ehkä
vähän sokeastikin, mutta sitähän se on...
Jokaisessahan meissä virheemme on, niin myös
hänessäkin, ja minussahan niitä riittääkin, mutta
ihminenhän täytyy hyväksyä sellaisena kun hän
on virheineen päivineen, eikö? Niin ja mitä
tuohon lupaan tuntea jotain, ei kai sitä minulla-
kaan ole tuntea mitään, mutta jos kaikki olisikin
niin mustavalkoista, ei ne tunteet kuule lupia
kysele! Mitä onneen tulee, kai sitä jokaisella
on oikeus siihen, mutta ei se tule, eikä ole
otettavissa kuin apteekin hyllyltä. Niin pienistä
asioista voi olla onnellinen, ei minulla mitään
suuria pitkälle kantavia suunnitelmia tai
haaveitakaan ole, mutta tietysti joihinkin
elämän osa-alueisiin väistämättä on jonkinlainen
suunnitelma, toteutuuko ne? se jää nähtäväksi,
mutta siihen on vielä aikaa, ei ihan lähitule-
vaisuudessa. Tunnepuolellahan ei oikein voi
mitään suunnitelmia tehdä, kun ei koskaan voi
tietää... Sen ainakin olen oppinut, että "älä
koskaan sano: ei koskaan. Meinaan minä olen
joka ikinen kerta sen sanottuani joutunut peru-
maan oman näkökantani asioihin ja perinpohjin
miettinyt, että mitähän tässä näin kävi, ei minul-
le ikinä, minulle viimeiseksi voisi käydä näin!
Mutta jotenkin tuntuu siltä, että me "ehkä"
palaillaan, sen sinun soittosi jälkeen...?
Kiitos piiiiiitkästä viestistä! Siinä on jälleen niin paljon asiaa ja mietittävää että ihan olen helisemässä. Ikäväkseni tällä kerralla aikani on hieman rajallinen joten en taida ehtiä tähän vastaukseen kunnolla paneutua mutta sen mitä ehdin, sen teen. Tuosta hyvästä työstä.....taas tullaan siihen solmuun. Oikeastaan voisin tarkastella sitä kahdelta eri kannalta. Se että teen näitä yllytyshulluus tempauksia, ei välttämättä ole ollenkan viisas teko. Kuitenkin siinä voisi olla mahdollisuus, että häntä saisi tuupittua eteenpäin sillä. Siinä vain on eräs "mutta"... Tuo "mutta" on se muuan maaginen lause. Kun en tiedä kuinka tosissaan se on lausuttu. Tosin olin sen ansainnut omalla käytökselläni. Sitten kun lukee näitä sinun viestejä, tuntuu kuin sekin lause olisi sivuutettava, vaikka hän sitä itse ei sano. Vai onko toiveajattelua? Numero näköjään löytyy tiedustelusta, tai siis numeroita.. mistä minä voin tietää mikä on oikea. Kaikkiko minun täytyy käydä läpi?? Olisi pitänyt vanhan....tää olisi helppoa. Sukunimiäkin tulee pitkä lista. On tietysti olemassa työpaikka. Se vaan olisi hänelle tosi noloa kun joku tuntematon utelee sieltä numeroa ja eipä sieltä sitä edes saisi. Ja itse annettuna ainakin tarkoittaa sitä että on hyväksynyt asian, ja antaa luvan ottaa yhteyttä. Enkä kokisi itseäni tunkeilijaksi. Siis miten sinä voisit olla paljastunut? Ethän ole antanut yhtä ainutta päivämäärää, tai muutakaan henk.kohtaista vihjettä josta sinua olisi voinut tunnistaa.....
Paitsi, minä löydän niitä yhtäläisyyksiä, ja sitten kuitenkin....taas menee sekavaksi....
Kuitenkin, minä en ainakaan pidä hauskaa kenenkään kustannuksella. En ainakaan HÄNEN, enkä sinun, teidän, heidän....Nyt minulla sekos pää!!!
En voisi kuvitellakaan satuttavani häntä. Sillä "eilisen jälkeen" tarkoitin, (nyt täytyy puhua jo toissa päiväisen jälkeen) sitä että hän tietää. Eikä ymmärtänyt alkuunkaan "runokerhoon" viittaavaa juttuani. Joten, miten enää uskallan sanoa mitään, tai yrittää mitään. Koska tietää, on voinut helposti lukea täältä kaikki. Jos olisi halunnut, olisi voinut tulla vastaan, vaikka antamalla sen numeron. Paitsi....taas tuo solmu...."yritä saada se numero, mitä kautta tahansa...jne."
Tähän alkaa sopia kohta eräs vanha laulu kumipallosta joka pomppii....
Oli miten oli, rakas hän on ja sitä asiaa ei mikään muuksi muuta. Sen tiedän todeksi vaikka en mitään muuta sitten enää tietäisikään.
Nyt kiire painaa, joten pahoitteluni kun tämä loppuu töksähtäen.
En mä osaa enää sua neuvoa, vaikuttaa todella
sekavalta tuo sinun juttusi(vaikka minä luulin,
että tämä se vasta sekava juttu onkin). Useampi
numero siis hänellä (Ei todellakaan ole minä,
jos sitä vielä pohdit, koska minulla ei ole kuin
yksi ja ainut numero ja se on pysynyt samana
siitä lähtien kun sen otin käyttöön, jonka hän
on kyllä saanut, mut se siitä). No mutta yhtä
henk.kohtainenhan se on, jos otat mailaten häneen
yhteyden, etkö ole sen jo aikaisemminkin tehnyt?
Luulisi jo hänenkin halauavan selvittää tämän
teidän "sotkunne". Taidatte olla kumpikin ihan
sekaisin ja epävarmoja toistenne tunteista, en
todellakaan osaa sanoa mitään järkevää! Musta
tuntuu, että taidan sekoittaa sinua enemmän
kuin jo olet? Jos te kerran olette keskustelleet
näistä "runokerho" tai kumipallo-asioista, niin
miksi hän ei niitä ymmärtäisi? Mitä enemmän
ajattelen en yhtään ihmettele sekavuutta, mutta
niin kauan kun asiat pysyy tällä "chat-tasolla",
tai jollain muulla kuin suoralla kontaktilla
niin aina on mahdollisuus väärinkäsityksiin ja
siihen, että joku sekoittaa siinä välissä, jolloin
et itse tiedä mikä on hänen ja mikä jonkun toisen
suusta tullut! Asiat pitää kohdistaa oikein.
Mitä päivämääriin tulee niin ensimmäinen (minun
pässinpääni) kanssa tapahtunut näkeminen tapah-
tui syyskuussa ja hän käveli suoraan ovesta
sisään, en sen tarkemmin sitä nyt selitä, mutta
en todellakaan tiennyt hänestä yhtään mitään,
mutta kyllä teki heti vaikutuksen, eikä yksin
minuun, fiksulla käyttäytymisellään. Tietysti
tätä keskustelua tältä pohjalta on turha jatkaa,
kun kerran näin paljon näissä asioissa menemme
ristiin( enkä minä nyt sitä enää omalta kantilta
ajattelekaan) toivon vaan, että edes sinä saisit
palapelisi palat loksahtamaan viimein. Mutta
kysäsen sinulta oletko mahdollisesti saanut joskus
häneltä jotain, jonkin esineen, muiston tai
jotain tuikitarpeellista? Että mua harmittaa
sun puolesta, sä oot kyllä aika kauan tuota
asiaa miettinyt, että kyllä sun luulis jo saavan
se selville, että voisit mennä eteenpäin, joko
yhdessä hänen kanssaan (ainakin selvittää asia
pohjamutia myöten) tiedä, vaikka sulla olisi
liutamäärin väärinkäsityksiä ja epäilyjä täysin
aiheettomiakin? Usein asioihin löytyy ihan
looginen selitys. Tai sitten sä "pelaat" aikaa
tätä strategiaa miettiessä! Niin eihän sitä
tiedä, vaikka te jossain "vahingossa" törmäisitte
toisiinne, menisitkö hänen kanssaan keskustelemaan
vai etkö olisi huomaavinasi? Tietysti sitä itse
joskus käyttäytyy aika hölmösti, minä ainakin
joskus tein suuria suunnitelmia, kuinka käyttäydyn
jossain tulevassa tapahtumassa ja mitä minä
teenkään, käyttäydyn todella päinvastoin, ihan
vaan jonkun pienen eleen, tai väärinkäsityksen
takia, ihan lapsellista näin jälkikäteen ajatel-
tuna, mutta, kun periaatteessa en voinut tehdä
sitä mitä oisin halunut, siinä tilanteessa, niin
menin lukkoon ja jälleen toinen ajatteli ties
mitä? Ehkä sun pitäisi jonkun aikaa antaa ajan
kulua, ja lopettaa tuo "hönkäily", vai onko
sinulla jonnekin kiire, vai pelkäätkö menettäväsi
hänet tai jotain vastaavaa? Vai pelkäätkö todella
niin paljon haavoittuvasi, että sen takia tavallaan suojelet itseäsi lisähaavoilta? Jos
ajattelisit niin, että hän voisi vaikka hieman
edesauttaa niiden haavojen arpeutumista. Elämässä
on pakko joskus ottaa riskejä, niin minäkin olen
oikeastaan pakon edessä niin joutunut tekemään!
Jokainen riskinotto on omalla kohdallani ainakin
kannattanut, ei kenties se lopputulos ole ollut
sitä mitä on ajatellut, mutta sen jälkeen taas
uusin silmin, oppineena voi tulla uusi tilaisuus,
koskaan ei kannata lakata yrittämästä. Ei pakoil-
leen kannata jäädä liian pitkäksi aikaa murehti-
maan. Kyllä surut on tietysti surtava silloin
kun ne kohdalle sattuvat, mutta ei saa jäädä
liikaa märehtimään samoja asioita mielessään,
varsinkaan jos ei ole ketään kelle puhua, ja
ainahan ei ole sitä henkilöä, jolle kaikki
asiat voisi purkaa, tietysti onhan eri tapoja
selvitä asioista, mikä kenellekin on sitten
paras niin sehän selviää jokaiselle itse silloin
kun se on ajankohtaista, joillekin on luonto
musiikki,työ,hiljaisuus tai ihan vain johonkin
totaalisesti eri asiaan paneutuminen, jopa
touhottaminen,ja tietysti sitten on tämä meidän
kaikkien niin rakastama chatti-keskustelu, jossa
mekin paraillaan puramme sydäntämme. Itse ainakin
hyvin vaihtelevasti reagoin, ei se ole mikään
patentti-juttu, joskus on hyvä olla vain täysin
hiljaisuudessa, toisinaan taas rauhoittava
musiikki, tai sitten vähemmän rauhoittava, itse
asiassa kaikki nuo on käyty läpi aina eri
tilanteissa ja minulla on niitä tämän elämän
varrella riittänyt kyllä ihan yli sietokyvyn,
mutta täällä vaan vielä porskuttelen(mikäs se
pahan tappais?). Nyt taitaa tulla tästä varsinai-
nen romaani, joten toivottavasti jaksat lukea
loppuun ja sait jotain tolkkua tästä.
Palailehan taas kertomaan, kuinka edistyt.
Hyvää päivänjatkoa ja aurinkoista mieltä Sinulle.
Tämä on sekava juttu. Tai siis oli. En tiedä onko enää. Eikä minua voikaan kukaan neuvoa tai auttaa. Vain minä itse. Mitä tuohon haavoittumiseen tulee, niin onko olemassa muunkinlaisia olotiloja??? En ole koskaan muuta kokenut niin muusta en tiedä. Kuullut kyllä mutta omakohtaista kokemusta ei ole. Eli pelkään ja paljon. Siis sitä haavoittumista. Mutta se siitä. En ole saanut häneltä mitään muistoesinettä tai muutakaan tuikitarpeelliseksi luokiteltavaa kapistusta, kun nyt tuota kysyit.
Ja mitä tuohon "ajan pelaamiseen" tulee niin en tee sitäkään, ainakaan tietoisesti. Minä vain suuressa toivossani ajauduin tähän keskusteluun.
Ja sain huomata sen että olen vain sählännyt ja nolannut lisää itseni.
En oikeastaan voi enää muuta kuin pyytää anteeksi niin häneltä, ja miksei sinultakin, mutta etenkin häneltä, ei taida anteeksi sanakaan enää riittää niitä tunteita kuvaamaan mitä tunnen nyt.
Kai täytyy sanoa että anteeksi että olin olemassa. Riittääköhän sekään...
Ja se mitä kehoitat tuossa viestissäsi riskien ottoon, niin taisin niitä ottaa jo liikaakin. Enää en uskalla.
Sinulle vain sanon vielä että, koska tosissasi välität tuosta ihmisestä, niin mene ja näytä se hänelle. Minä jos kuka tiedän, mitä menettää sillä että ei ole koskaan ollut rakastettu. Tai luulen tietäväni, sillä se tuntuu "tältä" ..... kauhealta. Toivotan nyt Sinulle oikein hyvää illan jatkoa! Minun on poistuttava tältä erää kiireitteni pariin.
Eilinen vastaukseni oli lyhyt, ja alakuloinen yhteenveto. Enkä tosiaankaan tiedä, mistä kaikesta se yhteenveto sitten lopulta oli. Olet oikeassa, että tämä on sekoittanut minut entisestään sekavammaksi. Mutta ainakin siihen se vaikutti, että koen ettei minulla ole edes lupaa toivoa mitään. Puhumattakaan, että saisin jotain toivomiani asioita. No, näinhän se aina on mennyt. Juuri kun kuvittelee että olisi mahdollisuus saada onnea, edes rippeitä, täytyykin heti sivaltaa itseä korvalle muistuttaen ettei se kestä kuin juuri tuon ajan mitä sen asian kuvitteleminen kesti. Pahalta sellainen toki tuntuu, sitä en kiellä. Mielestäni ihmisten olisi kerrottava sekä näytettävä toisilleen se että kuinka paljon välittää. Ei se ole kenenkään ilo ja etu ajatella niitä tunteita yksikseen. Samalla sitä saa kun antaa. Ellei ole yksipuolinen rakkaus. (niinkuin tämä minun taitaa olla) Mutta siitäkin täytyy sitten päästä eroon. Vaikka väkisin. Rakkauden liekki roihuaa mutta eri nuotioissa, onhan se sekin.....aikamoista typeryyttä. Ja paraskin sanoja minä. Enpä ole onnistunut tähän päivään mennessä vaan on käynyt päinvastoin. Miten kuvittelen että se onnistuisi jatkossa? Ei niin kertakaikkiaan mitenkään. (Kun sitä sielunihmistä ei unohdeta). Kysyit vielä että mitä tekisin jos häneen törmäisin vahingossa?
No minähän näen hänet aina joskus vilaukselta. Mutta siinä nyt ei ole ainakaan silloin mitään tehtävissä, kun toinen vilahtaa autolla ohi. En minä voi oikein kilpasillekaan alkaa, voi tulla kalliiksi sellainen kohellus. Riippuu tietysti tilanteesta, jos hän vastaan kävelee, eikä vaikuta luotaan työntävältä, yrittäisin sitten uskaltautua keskusteluun. Mutta jos vähänkään siltä näyttäisi että "älä vaan tuppaudu" asenne olisi päällä, en tietenkään menisi. Silloin vain pakenisin paikalta. Siis miksi kysyt tuollaista?
Toisaalta kyllä toivoisin hänen tulevan ensin. Sitäpaitsi, jotenkin se minun mielestä tässä tapauksessa hänen tehtäväkseen kuuluisikin.
Tässä nyt nämä pienet lisäykset jotka eilen jäivät pois. Hyvää viikonloppua sinulle!
Olin aika herkässä mielentilassa lukiessani
tuota tekstiäsi, kuulosti niin tutulta, aivan
kuin olisit minun pääkopassani vieraillut ja
ryöstänyt tuntemukseni ja ajatukseni. Tietysti
nämä sen enempää kuin sinunkaan ajatukset eivät
valitettavasti ole siinä mielessä ainutlaatuisia,
etteikö niitä aika monella muullakin ole, mutta
tietysti tämä ajankohta on vain sellainen.
Niin paljon yhteensattumia monen asian suhteen,
että vaikea edes kuvitella, että jollakin toisel-
la ihmisellä olisi samanlaisia tuntemuksia juuri
samalla hetkellä, mutta kaipa se on mahdollista,
tämähän sen todistaa paremmin kuin hyvin.
Jotenkin on niin paha olla sun puolesta, minä
jos kuka tiedän miltä susta tuntuu, jo pelkkä
onnellisuuden toivominen tuo huonon omantunnon.
En oikein osaa kadehtia ketään onnellista ja
rakastettua ihmistä, mutta kyllä tietysti täytyy
myöntää, että kun näkee onnellisen näköisiä
ihmisiä, niin saattaa tulla joskus paha olo,
että miksen minä, kuinka kauan? Jokaisenhan
se on itse tietysti tehtävä päätöksensä elämässä
eikä totisesti se elämä kovin usein mukavalla
tavalla yllätä, pikemminkin päinvastoin! Ja mitä
tuohon nolaamiseen tulee niin, minä olen tehnyt
sen niin perusteellisesti, että sen enempää
tuskin kukaan pystyy itseänsä nolaamaan, olisi
parempi kun olisi pitänyt tunteensa vaan omana
tietonaan, niin olisi säästytty niin monelta
tuskalta. Kyllähän mä yritän ne peittää parhaani
mukaan, mutta mikä ne tappaa, kun tuntuu siltä,
että teki toinen mitä tahansa, vaikka olisi
timbuktussa, ei nää vaan katoa, ei mikään
myrsky tätä roihua sammuta,silti just niin pitäisi
tapahtua! Mussa on varmasti jotain todella
pahasti vikaa kun en saa näitä tukahdettua, mä
oon yrittänyt vihata häntä, yrittänyt olla
ajattelematta, yrittänyt päästä riippuvuuksistani,
tehnyt kaiken mitä ikinä olen keksinyt, että
ne tukahtuisi, mutta... Minä olen aivan varma,
että jos me satuttaisi kohtaamaan jossain esim.
ravintolassa, niin hän ei tulisi juttelemaan,
ei ainakaan tämän jälkeen, eikä varmaaan tätä
ennenkään olisi tullut! Minä menisin jos hän
olisi yksin, vaikka saisin turpiini, mutta
luulen, että sellaista tilaisuutta ei taida
tulla ja kenties hyvä niin... Täytyy vaan uskoa
siihen, että elämä vie tai pitää paikoillaan.
Ei sinun minulta anteeksi tarvitse pyytää, päin-
vastoin, minä vain yritin auttaa, mutta todella-
kin taisin tehdä enemmän hallaa niin sinulle
kuin hänellekin, jota nyt tässä kyllä pyydänkin
anteeksi, ei ole ollut tarkoitus, mä oon syypää
niin moneen asiaan. Joskus rivien välistä voi
lukea paljon ja toisinaan taas, ehkä liikaakin.
Miten tässä enää uskaltaa toivoa mitään, kun
aina käy näin? Kyllähän sitä ihminen kaipaa
jotain olkapäätä, jotain "sielunystävää", jolle
on helppo puhua, kun sen on löytänyt, niin ei
todellakaan sitä koskaan unohda, vaikkei sitä
koskaan enää tapaisikaan. Mutta näinhän se on
jokainen tapaamamme ihminen kuitenkin jollain
tavalla jättää meihin jonkinlaisen vaikutuksen,
minun elämässä ainakin on ollut onni kohdata
ihmisiä, jotka ovat vaikuttaneet minuun syvästi.
Tarkoitan ihan työkavereista ja opiskelu, että
lapsuudenystävistä lähtien. Jotkut tietysti
tekevät suuremman vaikutuksen ja toiset tuskin'
pintaa raapasevat. Ja tämä "sielunystäväni" on
kuitenkin se, joka on sen suurimman "raapasun"
tehnyt, vaikken voi väittää, että hänet tuntisin,
niin silti, hänellä on AINA paikka sydämessäni
ja tällä hetkellä hän sen täyttää ääriään myöten,
kuitenkin kaikesta huolimatta, ja siihen pieneen
sydämeeni ei niin vain päästäkään! Mutta meidän
kummankin on syytä kuitenkin muistaa, niin kuin
tietysti muidenkin, että asioilla on yleensä
tapa kuitenkin selvitä, niin sinä kuin minä
saamme voimia, jostain ja jos se minun käsissäni
olisi niin lähettäisin Sinulle roppakaupalla
voimia ja uskoa huomiseen, kyllä me selviämme,
eikö niin? Lupaathan, että et menetä uskoasi siihen? Niin ja oikein hyvää viikonloppua myös
sinulle, ehkä palataan vielä (itselläni on
aika rajallinen tämä mahdollisuus, mutta kuitenkin). Pidä huolta itsestäsi ja iso "voima-
halaus" Sinulle.
..kiittämään sinua kannustavista sanoistasi.
En kyllä tiedä, palaatko sinä enää tänne lukemaan?? :) Toinen asia, älä turhaan ole pahoillasi minun puolesta. Ja ei tarvitse
pyydellä anteeksi. Ethän voinut tietää, että
kuulun tapauksiin, joille ei koskaan tapahdu niin kuin toivoo, varsinkin silloin kun kyseessä olisi
onnellisuus rakkauden ja yhdessä olon muodossa.
Minun olisi täytynyt varoittaa sinua että älä vala toivoa ja rohkeutta, sillä se on kohdallani turhaakin turhempaa ajan haaskausta!! (Heh Heh) (oikeesti kyllä tulee kyyneleet, eikä naurata yhtään...)
Sovitaanko niin, että sinä kuitenkin panostat siihen sinun omaan juttuun ja laitat sen asianmukaiseen kuntoon? Saan olla täällä sitten hiljaa iloinen siitä, että ainakin kahdesta ihmisestä on tullut onnellisia. Ja jos se sinun "hän" aidosti välittää sinusta, et varmasti ole menettänyt kasvojasi, niin kuin pelkäät. Siitä voit olla varma. Aito välittäminen on toisen hyväksymistä sellaisena kuin hän on.
"Voima halaus" myöskin sinulle!
Voi että minäkin ajattelin kiittää sinua,
kyllä jo eilen, mutta mietin, että en
enää sinua häiritse, olit kylläkin ajatuksissani.
Niin onnellisuus rakkauden ja yhdessä olon
muodossa on asia mitä on syytä tavoitella,mutta
saako sitä itse koskaan, niin se onkin jo
toinen juttu. Niin kyyneleitä on kyllä vierätel-
ty enempi ja vähempi täällä suunnalla, pari
viimeistä päivää oikein kunnolla, eikä todella-
kaan ole hyvä olla, kumpa mä tietäisin miten
mä tästä selviän, ihan totta, kuinka monta
kertaa tää täytyy käydä läpi näin? Tuntuu
kuin olisin menettänyt jotain, vaikken mitään
saanutkaan, toisaalta on väärin sanoa niin,
etten MITÄÄN olisi saanut, koska HÄN antoi
minulle enemmän kuin ikinä voisi uskaltaa
toivoakaan, häneltä sain niin paljon, mitä
ei mikään materia maailmassa pysty korvaamaan,
mutta sitä ei voi sanoiksi pukea ja liian
henkilökohtaista ruveta sitä täällä analysoi-
maan, enköhän minä jo aika paljon sitä ole
tehnytkin. Tuohon välittämiseen, niin kaihan
tietysti jollain tavalla välittää, ei kai
hän nyt niin kylmä ole, mutta ei niin kuin
minä! Katsotaan nyt mitä tämä elämä tuo tulles-
saan, mutta en tiedä uskallanko enää toivoa
itselleni mitään, mutta Sinulle ainakin toivon
paljon onnellisuutta ja toivoa ja uskoa tulevaan,
eihän elämä näin voi mennä loputtomiin?
Kyllä se aurinko paistaa risukasaankin, muista
se. Ja kyllähän minä panostaisin, mutta, mutta,
kuten sanottu, tää on mun osa ja tähän mun
on tyydyttävä, ei todellakaan ole minun
halumisestani kiinni, mutta ei aina saa sitä
mitä haluaa, ja minun tapauksessa taitaa olla
niin, etten koskaan. Mä olen erakko ja erakoksi
jään, en halua muuta, en tyydy vähempään,
mielummin näin kuin... Oikein kunnon rutistus
sinne. Sinä sitten luovutit, etkö harkitsisi
sitä vielä?