Ihmiskokeita Kaarinassa?

Ihmiskokeita_kaarinassa

http://www.ts.fi/mielipiteet/lukijoilta/3529760/Ihmiskokeita Kaarinassa

Lähetimme lapsemme hyvillä mielin opiskelemaan Valkeavuoren yläkouluun. Alku näyttikin sujuvan hyvin. Opiskelu oli miellyttävää ja mukavaa. Lapset saivat paljon uusia kavereita. Opettajat olivat innostavia ja mukavia.

Melko pian ilmestyi kuitenkin tummia pilviä taivaalle. Lapset alkoivat oirehtia oudosti koulussa ollessaan. Osalla oli päänsärkyä, migreeniä, huonovointisuutta, vatsakipuja tai iho-oireita. Jotkut oppilaat jopa pyörtyilivät useita kertoja viikossa koulun tiloissa.

Oppilaat osasivat hyvin nimetä paikat, joissa oireilua esiintyi eniten. Yllättävää ei ollut, että näissä paikoissa esiintyi erittäin runsasta mikrobien kasvua (sisäilma- ja kosteustekninen kuntotutkimus).

Yhteydessä ollaan oltu seuraaviin tahoihin: luokanvalvoja, kouluterveydenhoitaja, koululääkäri, rehtori, sivistyslautakunnan puheenjohtaja, kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kaupunginhallituksen puheenjohtaja, terveystarkastaja, tilakeskuksen johtaja, sivistysjohtaja, tekninen johtaja ja kaupunginjohtaja.

8

881

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Turuntauti

      Kannattaa koluta omat nurkat aivan ensimmäiseksi ja tilata homekoirat käymään, kotona ollaan kuitenkin paljon pidempiä aikoja. Jos hometta löytyy, niin purkuun vaan. Siitähän selviää pikkurahalla.

    • Booo_0

      Piispanristin ala-asteella sain oireita heti terveisin just siellä ollut

    • Näkemykseniaiheesta

      Pelkkää hysteriaa, homeita on ollut aina ja joka paikassa. Kesäisin ei voi edes home mittauksia suorittaa, kun ilma niitä sakeana.
      Kaarinassa purkutavarana on paljon enemmän asuntoja ja usein vielä näillä vouhkaajilla, jotka kulut haluavat muilla veronmaksajilla maksattaa.

      • kattojaseinätensin

        Usein rakennetaan talvella,ja vesisateessa, joten rakennus saa kunnon kasteen jo rakennusvaiheessa, eristeitään myöten.Siitä johtuvat homeongelmat,ja huonoista salaojistakin.

    • Asunmukavasti

      Idioottien touhuja purkaa miljoonien rakennuksia, yhteiskunnan varojen haaskausta. Kuka tästä on vastuussa ?
      Rintamamiestaloissakin asutaan edelleen ja mitään oireita ei ole, paitsi selkä joskus kipeä.

    • OleSuomalainen

      Eiköhän tässä ole enemmänkin aiheena saada ruotsinkielinen yläaste Kaarinaan ja näitä homehommia käytetään keppihevosena.

    • tuumaajaKO

      kun vähemmistökieli pääsee valtaan niin kaarin on mennyttä kalua suomenkielisten suhteen kattokaa vaikka paraisten tilannetta

    • FrånPargas

      Olen kuullut sanottavan, että Parainen oikein kiva paikka ellei olisi Paraislaisia.
      Homehommat alkavat olla vouhottamisen tasolla tässä maassa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi yritti murhata mopopojan

      Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti
      Maailman menoa
      701
      3358
    2. Käviskö tällainen suhde

      Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E
      Ikävä
      72
      1073
    3. Raiskausyritys

      Eilen laajallakankaalla lenkkipolulla.
      Kajaani
      44
      1009
    4. Mihin kiinnitit ensimmäisenä

      huomiota kaivatussasi?
      Ikävä
      70
      845
    5. Poutalan onnettomuus

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit
      Maailman menoa
      79
      722
    6. Niin kauan tätä

      Onko vuotesi menneet hukkaan
      Ikävä
      94
      687
    7. Olen pahoillani

      Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi
      Ikävä
      50
      670
    8. Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta

      Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      605
    9. Koska olet ihastunut minuun

      Kysymys sulle. Oma vastaus, tänä vuonna. ❤️
      Ikävä
      47
      584
    10. Taisin vihdoin saada sinut ulos luuristani stalkkeri

      Et selvästikään ole niin pätevä kuin luulet. Tai minä niin huono.
      Ikävä
      90
      554
    Aihe