mieli?
_ _ _
Tulee mieleen Kontula 1960-luvun lopulla ja -70-luvun alussa, iso jengi kovanaamoja hakkasi ja kiusasi 7 - 14-vuotiaan pojan sairaalakuntoon.
Hän ei koskaan toipunut 7 vuoden painajaisestaan.
- - -
NYT:
Pyöräilemässä ollut poika kaadettiin maahan Helsingin Puistolassa, minkä jälkeen häntä lyötiin ja potkittiin. Poika on hyvin järkyttynyt tapahtuneesta.
8-vuotias poika hakattiin Helsingin Puistolassa – äiti kertoo, että tekijöinä on yhdeksän esiteinin ”lapsijengi”
Pyöräilemässä ollut poika kaadettiin maahan, jonka jälkeen häntä lyötiin ja potkittiin. Poika on hyvin järkyttynyt tapahtuneesta.
HS.FI

Vastaukset 2
Vanhimmat
siis ihmisen hänen ollessaan 7, 8 . 9, 10. 11, 12, 13, 14 vuoden ikäinen.
He veivät elämän ihmiseltä.
Murhasi noin moneen kertaan?