Siksi menen Jyväskylään äänestämään Jussi Halla-ahoa puheenjohtajaksi.
Tunarointi loputtava!
KyöstiA
6136
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
J--ma--ta,kyllä minä nautin tästä persujen tulevasta repeytymisestä. :)
Porukka on niin tyhmää että ei ymmärrä että ei hallituksen / Suomen suunta "siirry" yhtään mihinkään yhden puheenjohtajan vaihdon vuoksi. Yksinkertaisesti siksi että persuilla ei ole yksin enemmistöä eduskunnassa. Nämä pököpäät kuvittelevat että Suomi olisi joku diktatuuri, jossa yksi "suuri" johtaja muuttaa kaiken.
Kuvio on ihan sama kuin ennen EU-vaalejna. Silloin Halla-aho kiimaiset vakuuttivat että kaikki muuttuu kun Halla-aho lyö nyrkin pöytää EU:ssa. Täällä yritettiin heille kertoa että Eiran pikkuprinssi ei ole kuin yksi yli 700:sta mepistä, joten ei 0,135 prosentilla muuteta mitään.
No uskottiin tätä? Ei tietenkään. Kaiken piti muuttua. Vaan kuinkas sitten kävikään? Halla-aho on meppinä ollut pelkkä seinäkukkanen EU-parlamentissa. Hän ei ole saanut yhtään mitään aikaa. Paitsi tietysti omalle pankkitilille on tasaisin välein tullut kiva korvaus menetetystä vapaa-ajasta.
Eli se on ihan sama kumpi valitaan uudeksi persujen pj:ksi. Karavaani kulkee ja koirat haukkuu. Korkeintaan tulee uudet vaalit jonka seurauksena persujen edustajamäärä laskee vähintään puoleen ja edessä on todella pitkä oppositiokausi. Samalla persut näivettyy vieläkin pienemmäksi takiaiseksi.
Persuja odottaa PITKIEN PUUKKOJEN YÖ!
Terho tuhoaisi puolueemme. Vanha valta jäisi päättämään asioista. Siksi Hallo-aho puheenjohtajaksi!
Keskustan väyryily limuviina-asiassa sataa Halla-ahon pussiin.
Absolutisti Halla-aho tulee ajamaan Suomeen kieltolakia!