Soini ulos ja Terho jatkaa siinä paketti joilla kannatus PALAA entiselleen.Ei pettämistä pidä palkita näin se vaan on vaikka mitä selitellään ? Kansanedustajat teidän urasta on kyse,puolet TIPPUU ,ONKO SEN VÄÄRTI! Ei pidä kuvia kumarrella ,jatketaan vaikka sitten oppositiossa ja kasvatetaan KANNATUISTA vaikka piikkipaikalle ?
Ehdottomasti Halla-aho kehiin,muuten hukka perii
kyllä34n
798
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Nimenomaan näin pitää tehdä.
Niin ja sittenkö jossain vaiheessa hallitukseen, jossa pitää tehdä kompromisseja niistä annetuista lupauksista. Koettakaa nyt pellet tajuta että taloudella on omat rautaiset lakinsa ja sen realiteetit pitää päätöksiä tekevien puolueiden ja niiden johtajien aina kuunnella.
Tätä teille yritettiin kertoa ennen vaaleja, että turha luulla liikoja. Mutta ettehän te uskoneet. No hallitustaival on osoittanut, että varoittelijat olivat aivan oikeassa ja te taas olitte täysin metsässä. Tämä näkyy myös persujen kadonneena kannatuksen selvästi.
Nyt kuvitellaan että uusi johto, oli sitten Halla-aho tai Terho voisi muuttaa kaikken. Ei onnistu, ei niin millään. Yksinkertaisesti siksi, että talous antaa aina raamit. Lisäksi persut eivät tule koskaan saamaan 101 kansanedustajaa. Ei taatusti. Siksi heidän pitää hallituspuolueenakin tyytyä kompromisseihin.
Jos hallitus muuttuu PERSUT pois ja SDP tilalle niin ehkäpä silloin harrastetaan enemmän PERSUJEN POLITIIKKAA eli äänestäjien ?
HALLA-AHOLLE KIITOS TOIVON HERÄTTÄMISESTÄ
Soini ja Maduro-Chavez ovat ilmastonmuutosongelmia. Soini päästi massoittain laittomia kuluttamaan kalliiseen Suomeen ylikansoitusalueelta ja Maduro-Chavez jakaa lähes ilmaiseksi korruptio-bensiiniä, ettei jalkakäytäviä tarvitse rakentaa (vrt. öljymaa Norja, jossa on kallis polttoaine). Molemmat toimivat uskonnollisin perustein vieläpä siten, että vatikanistit ja marxistit rukoilevat kilpaa paavin johdolla, kohta 1:11, Paavi: rukoilkaa puolestani, Castro: ja te minun puolestani Paavi: sen teen https://www.youtube.com/watch?v=XrSEydu2Cbg
Soinin matupuuhista seuraa massiivikulutus mm. viranomaisille http://mvlehti.net/2017/06/01/jarvenpaan-torkeat-ryostajat-vangittu-katso-nimet/
http://mvlehti.net/2017/06/02/tijani-abudulai-raiskasi-saman-naisen-kaksi-eri-kertaa-video-ja-valokuvia-abudulaista/ http://mvlehti.net/2017/05/31/ramadanin-kauhutilasto-2017/
Pelleily päättyy pian, 2020 paikkeilla? Trump, Soini, Maduro -ongelma on, että lähellä ei ole ketään, joka uskaltaa sanoa niille ei siten, että nämä kuuntelevat. Helpotusta luo näkemys, että trumpismi-soinismi-madurismo-chavizmo on sittenkin hyvin väliaikaista, päättynee pysyvästi 2020 tienoilla? That lack of discipline reveals that there is simply no one who can tell Trump "no." Or at least no one whom he will listen to. Analysis by Chris Cillizza, CNN Editor-at-large (1.6.2017)
HALLA-AHO: kiitos toivon herättämisestä, aivan oikein todettu hallitusohjelmasta Kempele-Sipilälle https://www.facebook.com/jussi.hallaaho/posts/1349786268474897
Sampo Terhon "terävästä poliittisesta linjasta" kannattaa nauttia nämä päivät, siis nämä muutama päivää ennen PJ-vaalia. Halla-Aho on johdonmukaisesti sitä mitä on. Toisaalta: Jos Halla-Aho tulee valituksi PS-puolueen puheenjohtajaksi, puolueen johtaminen Brysselistä käsin on rintamakarkuruutta. Joku kohta voi sanoa, että oli Soinikin jonkun aikaa MEPPI, kun johti PS-puoluetta. Mutta se on eri asia nyt kun PS on oikeistohallituksessa.
Halla-Ahon johdolla kannatus nousee yli 30 prosentin, joten Halla-Ahosta tulee seuraava pääministeri ja pääsee näinollen sanelemaan seuraavan hallitusohjelman.
Elät ilmeisesti kokonaan toisessa universumissa kuin valtaosa meistä muista. Yhden asian puolue ei tule ikinä nousemaan Suomen suurimmaksi puolueeksi.