Taistelu elintilasta

Poliisi hajotti 28. huhtikuuta 2016 Pyhäjoella metsässä lähellä Hanhikivenniemeä ympäristöaktivistien leirin, jota oli pidetty Fennovoiman työmaan kupeessa. Leirin purkamisesta on kulunut vuosi. Toimittaja Mirja Kolttola ja valokuvaaja Iida Hollmén vierailivat leirissä vain viikko ennen sen hajoamista."

”Kun näin tämän paikan oikeasti, kaikessa monimuotoisuudessaan, tuntui että pää räjähtää. Haluan tehdä oman osuuteni siihen, ettei ydinvoimalaa rakennettaisi. Tämä on konkreettista: hidastamme työmaan töitä ja saamme asialle julkisuutta.”

Toista ammattiaan opiskeleva Saarinen on lapsesta asti rakastanut luontoa. Hän on ensimmäiseltä ammatiltaan puutarhuri.

”En tiedä, onko tämä paras keino vaikuttaa, mutta onko muutakaan? Pro Hanhikivi kävi läpi virallisen valitusväylän, eikä se auttanut mitään. Jotkut ovat kirjoittaneet hankkeen osakkaille kirjeitä, mutta en usko ehkä siihenkään. Ehkä nämä kaikki yhdessä voisivat vaikuttaa siihen, ettei rakennuslupaa myönnettäisi.”"

Siinähän se tuli: kansalaiset kokee, etteivät voi vaikuttaa heitä koskeviin päätöksiin. Ydinvoimapäätökset tulisi alistaa kansanäänestyksen perusteella ratkaistavaksi.

Perustuslaista muutamia asiaan liittyviä kohtia:

"2§
Kansanvaltaisuus ja oikeusvaltioperiaate

Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta.

Kansanvaltaan sisältyy yksilön oikeus osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan ja elinympäristönsä kehittämiseen.

Julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia."

"14 §
Vaali- ja osallistumisoikeudet

Jokaisella Suomen kansalaisella, joka on täyttänyt kahdeksantoista vuotta, on oikeus äänestää valtiollisissa vaaleissa ja kansanäänestyksessä. Vaalikelpoisuudesta valtiollisissa vaaleissa on voimassa, mitä siitä erikseen säädetään tässä perustuslaissa.

Jokaisella Suomen kansalaisella ja maassa asuvalla muulla Euroopan unionin kansalaisella, joka on täyttänyt kahdeksantoista vuotta, on oikeus äänestää Euroopan parlamentin vaaleissa sen mukaan kuin lailla säädetään. (4.11.2011/1112)

Jokaisella Suomen kansalaisella ja maassa vakinaisesti asuvalla ulkomaalaisella, joka on täyttänyt kahdeksantoista vuotta, on oikeus äänestää kunnallisvaaleissa ja kunnallisessa kansanäänestyksessä sen mukaan kuin lailla säädetään. Oikeudesta muutoin osallistua kuntien hallintoon säädetään lailla.

Julkisen vallan tehtävänä on edistää yksilön mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan ja vaikuttaa häntä itseään koskevaan päätöksentekoon."

"20§
Vastuu ympäristöstä

Vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille.

Julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus terveelliseen ympäristöön sekä mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon."

"53 §
Kansanäänestys ja kansalaisaloite (4.11.2011/1112)

Neuvoa-antavan kansanäänestyksen järjestämisestä päätetään lailla, jossa on säädettävä äänestyksen ajankohdasta ja äänestäjille esitettävistä vaihtoehdoista.

Kansanäänestyksissä noudatettavasta menettelystä säädetään lailla.

Vähintään viidelläkymmenellätuhannella äänioikeutetulla Suomen kansalaisella on oikeus tehdä eduskunnalle aloite lain säätämiseksi sen mukaan kuin lailla säädetään. (4.11.2011/1112)"
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731

24

2495

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • NoinhanSeOn
    • Kunhankysäsin

      Hanhikiven "aktivistit" ovat saaneet oikeudessa jo kymmeniä tuomioita Hanhikivellä tekemistään rikoksista.
      Löytyykö lisätietoa "aktivisteille" annetuista tuomioista ?

      • Luonnon kannalta katsoen käytetty termi ei ole tärkeää, sillä Perustuslakihan sanoo selkeästi:
        "Vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille"


    • Sorkkarautainen

      Mitä perustuslaki sanoo tällaisesta toiminnasta ?

      9.7.2015
      "Fennovoiman työmaa-alueelta on kuulunut viime viikkojen aikana ikäviä uutisia ilkivallasta. Ydinvoimaa ja työmaan edistymistä on vastustettu keväästä alkaen. Nyt rikosylikonstaapeli Pekka Tervonen kertoo Fennovoiman ydinvoimalahankkeen ja työmaan vastaisen toiminnan muuttuneen viime aikoina vakavampaan suuntaan. ? Tähän saakka se on ollut pääsääntöisesti sellaista, että työkoneiden toimintaa on keskeytetty henkilöiden kiivettyä niiden päälle. Mutta nyt viime aikoina näitä työkoneita on myös alettu suoranaisesti rikkoa ja vahingoittaa. Työkoneiden lisäksi myös alueelle tehtyjä aitoja on vahingoitettu, niitä on kaadettu ja katkottu. Viikon ajalla Hanhikiven työmaa-alueelta on kirjattu rikosilmoitukset kolmen kaivinkoneen rikkomisesta tai vahingoittamisesta. Ilkivallan kohteena olleista kaivureista on katkottu hydrauliikkaöljy- ja sähköjohtoja sekä maalattu kaivureiden ikkunoita ja valoja mustaksi. ? Yhteen kaivinkoneeseen oli maalattu myös ydinvoimaa vastustavia tekstejä. Edellä mainituissa tapauksissa paikalla kävi poliisin lisäksi pelastuslaitos, joka joutui siivoamaan ja imeyttämään koneista maahan valunutta hydrauliikkaöljy. Viime maanantaiyön aikana kaivinkoneen vahingoittajat olivat jäädä paikalla olleen vartijan haaviin. ? Tähän liittyy vakava ja huolestuttava asia. Alueella oleva vartija oli yllättänyt usean naamioituneen henkilön vahingoittamassa kaivinkonetta. Vartija sai pakoon lähteneistä yhden kiinni ja painettua hänet maahan. Tällöin yksi pakoon lähteneistä oli lähtenyt tulemaan vartijaa kohti sorkkarauta lyöntiasennossa ja huutaen. Vartija joutui puolustamaan itseään, jolloin tekijät pääsivät pakoon. Tämän tapauksen lisäksi vartijoiden ja työntekijöiden kertomat osoittavat Tervosen mukaan, että toiminnassa on alkanut ilmetä huolestuttavia piirteitä ja aggressiivista käytöstä kohdistetaan alueella oleviin työntekijöihin. Kaivureiden vahingoittamisen lisäksi edeltävällä viikolla on poliisin rikostutkinnassa ollut tapaus, jossa alueella olevaa aitaa on kaadettu ja rikottu lähes 200 metrin matkalta. Samalta viikolta poliisi on kirjannut ja tutkinut lukuisia muitakin rikosilmoituksia tapauksista, joissa aktivistien toimet ovat keskeyttäneet tai vaikeuttaneet työntekoa. Työmaa-alueella olevaan omaisuuteen kohdistuvien vahingontekojen esitutkinta on käynnissä, joten poliisi ei tutkinnallisista syistä kerro tutkinnan edistymisestä enempää. ? Vahingontekojen ja häirinnän vuoksi rakennuttaja on lisännyt alueen vartiointia ja harkinnan mukaan alkaa muihinkin toimiin, joilla alueella tapahtuvia rikoksia voidaan vähentää ja estää."

      lähde Raahen Seutu-lehti

    • K.Late

      "Mitä perustuslaki sanoo tällaisesta toiminnasta ?"

      Kuuluu kuule ihan vain rikoslain piiriin. Perusrtuslaki antaa oikeiden mielenilmaisuuksiin, mutta tässä ei ollut kyse siitä.

    • Sorkkarautainen

      "Perusrtuslaki antaa oikeiden mielenilmaisuuksiin, mutta tässä ei ollut kyse siitä."

      Totta, Siinä oli kyseessä rikolliset teot. Mutta antaako perustuslaki oikeuden tehdä rikoksia ?

    • K.Late

      "Mutta antaako perustuslaki oikeuden tehdä rikoksia ? "

      Kysytkö tosissasi vai tuuliko leukojas liikuttelee?

      • NoinhanSeOn

        Kun sulla on vaikeuksia tuon vastuun käsitteen ymmärtämisessä: se merkitsee, että kukin omalta osaltaan välttää tekoja, jotka voisivat tuhota luontoa tai kulttuuriperintöä. Se ei esimerkiksi oikeuta sabotoimaan tuulimyllyjä, jotka silpovat mm. merikotkia ja eräitä harvinaisia lepakkolajeja.


    • TaisteluElintilasta

      Perustuslaista puheen ollen,

      http://arojouni.puheenvuoro.uusisuomi.fi/231145-suomen-perusvoima-on-myos-tulevaisuudessa-ydinvoima#comment-3481414

      Ensimmäisiä käräjäoikeuden päätöksiä odotellaan, mitä tuomari päättää rikosoikeuden puolella tuulivoimaloiden käytöstä aiheutuvasta melusta johtuvan vahingon korvaamisesta. Se säädetään sekä ympäristövahinkolaissa että naapuruussuhdelaissa.

      Perustuslain 20 ja 22 §:ien mukaan, jokaisella on oikeus terveelliseen ja turvalliseen ympäristöön. Tuulivoimasta aiheutuu terveyshaittoja, sekä turvallisuusuhkia. Maailmalla ja suomessa on tapahtunut kymmenittäin uhkaavia tilanteita, sekä myös suuronnettomuuksiksi luokiteltuja onnettomuuksia, joita on mm. tornien kaatuminen, tulipalot, lapajarrun pettäminen ja siitä johtuva "villiintyminen" ja lavan pirstoumisvaara, jään- ja lumen irtoamisvaara yms. joista aiheutuu turvallisuusriski ympäristölle.

      Esimerkiksi kiinteistön käytöstä aiheutuvasta melusta johtuvan vahingon korvaamisesta säädetään sekä ympäristövahinkolaissa että naapuruussuhdelaissa. Ympäristövahinkolain 1 §:n mukaan ympäristövahinkona korvataan tietyllä alueella harjoitetusta toiminnasta johtuva vahinko, joka on ympäristössä aiheutunut muun muassa melusta. Naapuruussuhdelain 17 §:n mukaan kiinteistöä, rakennusta tai huoneistoa ei saa käyttää siten, että naapurille, lähistöllä asuvalle tai kiinteistöä, rakennusta tai huoneistoa hallitsevalle aiheutuu kohtuutonta rasitusta esimerkiksi melusta. Se, jonka toiminnasta on aiheutunut kohtuutonta rasitusta, on lain 18 §:n mukaan velvollinen poistamaan rasituksen tai lopettamaan toiminnan ja korvaamaan siitä aiheutuneen vahingon.

      Naapuruussuhdelain 17 §:n 2 momentissa mainituista rasituksen kohtuuttomuutta arvioitaessa huomioon otettavista seikoista melun voimakkuus, kesto ja ajoittuminen yöaikaan ja se, että melu on ylittänyt tavanomaisena pidettävän melun tason, puoltavat tuulivoimalan melupäästö tapauksissa selvästi rasituksen pitämistä kohtuuttomana.

    • Voi voi. Ja Tshernobylin lapsiuhreista keskustelu on Sääntömafian sääntöjen mukaan kielletty Suoli24 - Ydinvoimapalstalla. Syytä siihen ei tarvitse kertoa, riittää kun lukee noita juttuja.

      Tiedoksi @Aller

    • Vastuullinen aktivisti (Eurajoella 20. elokuuta 2011 järjestetty ydinvoiman vastainen mielenosoitus).


      "Yksi syytetyistä on ydinvoiman pitkäaikainen vastustaja, opettaja Ulla Klötzer , 63. Hän ilmoitti jo ennen oikeudenkäynti', että jos hän saa sakot, hän vaatii sakkojen muuttamista vankilatuomioksi.

      Klötzer totesi, että häntä kohdeltiin pidätysaikana kuin rikollista eikä kuten Suomen perustuslaissa määrättyjä oikeuksia puolustavaa kansalaista. Siksi tuomionkin on Klötzerin mukaan oltava kuin rikollisen tuomio. "

      "Klötzer protestoi myös sitä, että asiakirjoissa todetaan mielenosoittajien olleen ydinvoimala-alueella, vaikka he olivat monen kilometrin päässä siltä.

      Klötzer viittasi oikeudessa useaan kertaan perustuslakiin. Hän antoi ymmärtää pitävänsä niskoittelua oikeutettuna, koska perustuslaki antaa oikeuden vaalia ympäristöä.

      – Minulla on perustuslain mukaan oikeus olla huolissani, kun kansanedustuslaitos ei toimi niin kuin kansa haluaa, Kötzer mainitsi. "
      https://ls24.fi/uutiset/ydinvoiman-vastustajille-vaaditaan-sakkoja

      Suomen perustuslakia ei noudateta riittvän hyvin. Siitä seuraa monelaisia ongelmia.

      • Minullakin on perustuslain mukainen oikeus dumpata jätteitä sorakuoppiin, onhan se ympäristön suojelua.

        Vai onko?


      • TheRat kirjoitti:

        Minullakin on perustuslain mukainen oikeus dumpata jätteitä sorakuoppiin, onhan se ympäristön suojelua.

        Vai onko?

        Perustuslaki https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731 ympäristöstä:

        2 §
        ...
        Kansanvaltaan sisältyy yksilön oikeus osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan ja elinympäristönsä kehittämiseen.
        ..."

        "20 §
        Vastuu ympäristöstä

        Vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille.

        Julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus terveelliseen ympäristöön sekä mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon."


      • stuxnet kirjoitti:

        Perustuslaki https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731 ympäristöstä:

        2 §
        ...
        Kansanvaltaan sisältyy yksilön oikeus osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan ja elinympäristönsä kehittämiseen.
        ..."

        "20 §
        Vastuu ympäristöstä

        Vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille.

        Julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus terveelliseen ympäristöön sekä mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon."

        Sääntöjen vastainen viesti, en jaksa edes ilmoittaa poistettavaksi.

        Mutta et sitten osannut vastata kysymykseen, Saanko dumpata jätteet sorakuoppaan, noin perustuslain takaaman luonnon monimuotoisuuden vastuun nimissä?


    • Riehujat

      "Yksi syytetyistä on ydinvoiman pitkäaikainen vastustaja, opettaja Ulla Klötzer , 63. Hän ilmoitti jo ennen oikeudenkäynti', että jos hän saa sakot, hän vaatii sakkojen muuttamista vankilatuomioksi."

      Jokos tämä opettaja Klötzer on vankilatuomionsa lusinut ?

      "Suomen perustuslakia ei noudateta riittvän hyvin. Siitä seuraa monelaisia ongelmia."

      Sama juttu rikoslain kanssa.. Hanhikiven viheraktivisteille on annettu jo kymmeniä tuomioita, kun eivät ole noudattaneet rikoslakia riittävän hyvin.

    • Vai olivat ympäristöaktivistit siellä elintilaa hankkimassa? No, nenilleenhän siinä taisi tulla kuin muuan itävaltalaiskorpraalilla aikanaan.

      • Elintilasta on kysymys, kun tätä nylkyä Suomessa saa ydinvoimala rakentaa vaikka "keskelle kylää"
        http://www.kaleva.fi/uutiset/pohjois-suomi/ydinvoimalan-suojavyohyke-on-jatkossa-ilman-asukasmaaritelmaa/167871/

        Vähintäänkin lasten leukemiatapauksia on odotettavissa tulevan ydinvoimalan läheisyydessä.

        Kahloin kerran tuota ydinvastuulakia, ja ainoa rajoitus ydinvoimalan sijainnille näytti olevan maankäyttö.


    • FennoJees

      " Pro Hanhikivi kävi läpi virallisen valitusväylän, eikä se auttanut mitään."

      Paljon on kulunut aikaa, rahaa ja tupakkia, Pro Hanhikivi yhdistyksen Hanhikiven ydinvoimalahankkeesta tekemien valitusten laatimiseen ja käsittelyyn.

      Tietääkseni yhtään Pro Hanhikiven valitusta ei ole hyväksytty. Yhdistyksen toimintakin näyttää hiipuneen olemattomaksi.

      Tässä uusin oikeuden päätös Pro Hanhikivi yhdistyksen viimeisimmästä valituksesta;

      https://www.raahenseutu.fi/uutiset/kho-hylkasi-pro-hanhikiven-valituksen-fennovoiman-maisematyoluvasta-6.1.1206748.3f43132db9

    • Otto.Hahn

      Ydinvoimaa vastustavat huligaanit ovat natseja.

      • NoinhanSeOn

        Käyttävät natsiretoriikkaa: "Taistelu elintilasta". Saksan vihreiden juuret ovat vanhoissa natseissa ja turhautuneissa komareissa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      52
      5066
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3327
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1472
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      182
      1307
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      1000
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      908
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      867
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      806
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      748
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe