En tiedä mistä aloittaa tai mitä edes sanoa. Niin pahaan jamaan olen ajautunut.. Enkä tiedä miten selvitä tästä kaikesta, varsinkaan kun minulla ei ole ystäviä saati minkäänlaista muutakaan tukijoukkoa ympärillä. Eikä lähipiiristä löydy oikeastaan ketään kelle uskoutua asiasta/tilanteesta joka on todella vaikea. Suorastaan painajainen, joka ei näytä päättymisen merkkejä. Siksi tuntuukin, että kuinka kauan mä enää kestän tätä paskaa olotilaa. Tätä äärimmäistä yksinäisyyttä, tyhjyyttä höystettynä sekä niin suurella määrällä vihaa & surua joka aiheuttaa tämän suunnattoman tuskaisen tilan..Ulospääsyä tästä kaikesta on niin vaikea löytää. Toki olen useamman kuin kerran miettinyt että tekisin itselleni jotain, mutta lopulta en ole vaan pystynyt siihen, vaikka eihän se satu kuin hetken ja sitten sitä on poissa.. Mä haluan kuolla ja en halua kuolla. Kuolema pelottaa mua niin kuin tämä tilannekin..
Paljon paskaa ja muita vastoinkäymisiä tähän matkan varrelle on mahtunut, mutta mikään niistä ei ole ollut tai tuntunut yhtä pahalta kuin tämä tilanne mihin olen joutunut/ajautunut yhden ihmisen tekosten takia. Että hyvin kyllä pitää seuraava sananlasku paikkansa: Ihminen josta välittänyt eniten tässä maailmassa. On se kuka onnistunut myös satuttamaan eniten ja pahiten. Henkisesti & fyysisesti mm.
Pahinta kai sekin ja siksi mua varmaan sattuu näin paljon on se kun tiedän että mun tunteet. Kaikki se rakkaus, välittäminen ym. On ollut mun puolelta aitoa tätä ihmistä (Tosin nykyään tuntuu ettei hän ole mitenkään edes inhimillinen. Koskaan ollutkaan) kohtaan, mut hänen puolelta ei. Epäilenkin vahvasti että olen joutunut erittäin taitavan manipuloijan kynsiin. Mutta huomasin ja tajusin sen aivan liian myöhään... Pahoja asioita kerkesi tapahtumaan. Ja silti mä lankesin yhä uudelleen ja uudelleen hänen syliinsä/ansaansa..
Kaikki tapahtui tosi nopsaan & ennen kuin huomasinkaan istuin muuttoautossa matkalla kohti rakkaani luo.. Ja silloin alussa oli jo merkkejä ilmassa. Pienen pieniä varoituskelloja soi jo mun päässä mutta en mä niitä kuunnellut. Olisi kannattanut! Mut mitä vielä, mä olin niin rakastunut hölmö. Sekä hämilläni miten joku voikaan rakastaa ja pitää musta. Ja hyväksyä mut juuri tälläisenä kuin oon.. Olin onnellinen & tulevaisuus näytti ihanalta ja toiveikkaalta. Tuntui kuin kaikki olisi mahdollista.
Eipä sitä yhteiseloa sitten kestänyt kuin vähän aikaa.. Ja lopulta mun oli sitten muutettava pois, sen verran sietämättömäksi ja huonoksi hän oli onnistunut oloni saamaan. Kuin yhtäkkiä hän oli lakannut välittämästä, kohteli kuin ilmaa, teki mitä lystäsi viis mun tunteista tai mistään. En mä kovin kauas hänestä ajautunut ns. eronkaan jälkeen, koska uskoin hänen lupauksiinsa & kauniisiin sanoihinsa. Kuinka hän ei ikinä tulisi mua hylkään mm. Ja väläytteli mahdollisuutta palata vielä yhteen, välittihän hänkin musta vielä & ennen kaikkea... tämän seuraavan lauseen (Joka valheeksi osoittautui) kuulin hänen huuliltaan ehkä useimmin: " Lupaan olla satuttamatta sua.."
Ja asiat vaan alkoi meneen huonompaan ja huonompaan suuntaan.. Ja vaikka monesti sanoin ja koitin kertoa miksi minulla oli paha mieli, kertoa tuntemuksistani.. Että asiat ei olleet Ok. Ei hänen tapansa kohdella mua eikä muutoinkaan. Useinmiten tunsin olevani vaan hyväksikäytetty kuin pelkkä esine vain olisin. Silti olin hänen kanssaan tekemisissä, vaikka hän oli jo tuohon mennessä kerennyt satuttaan mua pahoin. Esim. Pian oli uusi nainenkin jo kuvioissa ja mua pyöritteli siinä samalla... Ja mä annoin hänen pyörittää. Senkin takia inhoon/vihaan itseäni.. Siinä vaiheessa kun erosivat mä luulin että vihdoinkin hän valitsee mut! Mä merkkaan hänelle jotain! Olen tärkeä! Mut kuinka väärässä mä olinkaan!
Silti mä juoksin hänen syliinsä vaikka keskellä yötä! Ja jälkikäteen ajateltuna olen tajunnut että mähän olin vaan kuin pässi narussa jota hän veteli milloin halusi ja miten halusi. Mikä vain sattui palvelemaan hänen tarpeitaan parhaiten juuri sillä hetkellä.. :(
Takaisin nykytilanteeseen: Päättymätön painajainen. Tuntuu etten kestä enää yhtään päivää tätä paskaa! Pää täynnä vaan kysymyksiä vailla vastauksia. Ja mikä pahinta hän vaan porskuttaa meneen ja elää arkeansa kuin mitään olisi tapahtunut! Niin kuin mua ei olisi olemassa tai mitään pahaa ei olisi tapahtunut! Vaikka tapahtui :( En ymmärrä enkä käsitä. Normaali ihminen oisi tässä tilanteessa jo pyytänyt ainakin anteeksi. Tai koittaisi jotenkin edes.. Vaikkei se varmaan hyvittäisi, korjaisi, muuttaisi tapahtunutta, mut silti) Miten joku voi olla noin kylmä & tunteeton? Tietäen hyvin missä jamassa mä oon? Siksipä epäilenkin että kyseessä on todella taitava narsisti..
Ja silti mä itkua tihrustan ja moneen otteeseen jo toivonut ja kysynyt että missä on se ihminen kehen mä rakastuin? Mä haluun sen ihmisen. Sen kaiken. Sen onnen takaisin. Mut Ei sellaista ihmistä edes tainnut koskaan olla olemassakaan.. :( Kaikki pelkkää valhetta. Mutta mulle niin aitoa & totta.
Paljon paskaa ja muita vastoinkäymisiä tähän matkan varrelle on mahtunut, mutta mikään niistä ei ole ollut tai tuntunut yhtä pahalta kuin tämä tilanne mihin olen joutunut/ajautunut yhden ihmisen tekosten takia. Että hyvin kyllä pitää seuraava sananlasku paikkansa: Ihminen josta välittänyt eniten tässä maailmassa. On se kuka onnistunut myös satuttamaan eniten ja pahiten. Henkisesti & fyysisesti mm.
Pahinta kai sekin ja siksi mua varmaan sattuu näin paljon on se kun tiedän että mun tunteet. Kaikki se rakkaus, välittäminen ym. On ollut mun puolelta aitoa tätä ihmistä (Tosin nykyään tuntuu ettei hän ole mitenkään edes inhimillinen. Koskaan ollutkaan) kohtaan, mut hänen puolelta ei. Epäilenkin vahvasti että olen joutunut erittäin taitavan manipuloijan kynsiin. Mutta huomasin ja tajusin sen aivan liian myöhään... Pahoja asioita kerkesi tapahtumaan. Ja silti mä lankesin yhä uudelleen ja uudelleen hänen syliinsä/ansaansa..
Kaikki tapahtui tosi nopsaan & ennen kuin huomasinkaan istuin muuttoautossa matkalla kohti rakkaani luo.. Ja silloin alussa oli jo merkkejä ilmassa. Pienen pieniä varoituskelloja soi jo mun päässä mutta en mä niitä kuunnellut. Olisi kannattanut! Mut mitä vielä, mä olin niin rakastunut hölmö. Sekä hämilläni miten joku voikaan rakastaa ja pitää musta. Ja hyväksyä mut juuri tälläisenä kuin oon.. Olin onnellinen & tulevaisuus näytti ihanalta ja toiveikkaalta. Tuntui kuin kaikki olisi mahdollista.
Eipä sitä yhteiseloa sitten kestänyt kuin vähän aikaa.. Ja lopulta mun oli sitten muutettava pois, sen verran sietämättömäksi ja huonoksi hän oli onnistunut oloni saamaan. Kuin yhtäkkiä hän oli lakannut välittämästä, kohteli kuin ilmaa, teki mitä lystäsi viis mun tunteista tai mistään. En mä kovin kauas hänestä ajautunut ns. eronkaan jälkeen, koska uskoin hänen lupauksiinsa & kauniisiin sanoihinsa. Kuinka hän ei ikinä tulisi mua hylkään mm. Ja väläytteli mahdollisuutta palata vielä yhteen, välittihän hänkin musta vielä & ennen kaikkea... tämän seuraavan lauseen (Joka valheeksi osoittautui) kuulin hänen huuliltaan ehkä useimmin: " Lupaan olla satuttamatta sua.."
Ja asiat vaan alkoi meneen huonompaan ja huonompaan suuntaan.. Ja vaikka monesti sanoin ja koitin kertoa miksi minulla oli paha mieli, kertoa tuntemuksistani.. Että asiat ei olleet Ok. Ei hänen tapansa kohdella mua eikä muutoinkaan. Useinmiten tunsin olevani vaan hyväksikäytetty kuin pelkkä esine vain olisin. Silti olin hänen kanssaan tekemisissä, vaikka hän oli jo tuohon mennessä kerennyt satuttaan mua pahoin. Esim. Pian oli uusi nainenkin jo kuvioissa ja mua pyöritteli siinä samalla... Ja mä annoin hänen pyörittää. Senkin takia inhoon/vihaan itseäni.. Siinä vaiheessa kun erosivat mä luulin että vihdoinkin hän valitsee mut! Mä merkkaan hänelle jotain! Olen tärkeä! Mut kuinka väärässä mä olinkaan!
Silti mä juoksin hänen syliinsä vaikka keskellä yötä! Ja jälkikäteen ajateltuna olen tajunnut että mähän olin vaan kuin pässi narussa jota hän veteli milloin halusi ja miten halusi. Mikä vain sattui palvelemaan hänen tarpeitaan parhaiten juuri sillä hetkellä.. :(
Takaisin nykytilanteeseen: Päättymätön painajainen. Tuntuu etten kestä enää yhtään päivää tätä paskaa! Pää täynnä vaan kysymyksiä vailla vastauksia. Ja mikä pahinta hän vaan porskuttaa meneen ja elää arkeansa kuin mitään olisi tapahtunut! Niin kuin mua ei olisi olemassa tai mitään pahaa ei olisi tapahtunut! Vaikka tapahtui :( En ymmärrä enkä käsitä. Normaali ihminen oisi tässä tilanteessa jo pyytänyt ainakin anteeksi. Tai koittaisi jotenkin edes.. Vaikkei se varmaan hyvittäisi, korjaisi, muuttaisi tapahtunutta, mut silti) Miten joku voi olla noin kylmä & tunteeton? Tietäen hyvin missä jamassa mä oon? Siksipä epäilenkin että kyseessä on todella taitava narsisti..
Ja silti mä itkua tihrustan ja moneen otteeseen jo toivonut ja kysynyt että missä on se ihminen kehen mä rakastuin? Mä haluun sen ihmisen. Sen kaiken. Sen onnen takaisin. Mut Ei sellaista ihmistä edes tainnut koskaan olla olemassakaan.. :( Kaikki pelkkää valhetta. Mutta mulle niin aitoa & totta.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Voi että, kuulostaa, että olet kokenut tosi kovia. Tulee uusia aikoja ja erilaisia päiviä, älä luovuta ☀️
Kiitos.
Ihmisen elämään mahtuu tietty määrä rakkauksia ja pettymyksiä. Ei kannata rakastua, hilja tykkääminen on parempi vaihtoehto. Ehkä elämä oli tässä.
Jo pelkällä lyhyellä viestittelyllä tai puhelimessa juttelun jälkeen... Hän sai mun pään ihan sekaisin. En osaa edes selittää sitä. Koska hänen yhteydenotot/teot/sanat oli niin ristiriitaisia. Kuitenkin hän sai mut itsensä luo... Vaikka tiesin ettei siitä useimmiten mitään hyvää seurannut kuitenkaan..mut kun kasvotusten hänet kohtasin... Se oli aikalailla menoa sitten.. Ja jotenkin unohdin hänen tekonsa tai satuttavat sanansa. Kunnes alkoi asiat jossain vaiheessa mennä samaa kaavaa: Kun uskalsin suuni avata ollakseni erimieltä tai kertoakseni hänen loukanneen mua jotenkin tai miksi jotkin asiat ei vaan olleet Ok. Niin alkoi huudot, syyttelyt, mussa oli aina vika. Tein väärin asioita. Valitin kuulemma vain. Väkivaltaisuuden puuskat ym. Nekin oli kuulemma itseaiheutettua.
Ja mä olin se joka oli pyytämässä anteeksi. Ei hän. Ja sanoi monesti että kuinka hän välittää musta. Ainahan hän on välittänyt.. Oli hänellä sitten kumma tapa osoittaa se :( Toivoisin että oisin yhtä tunteeton & voisin vaan unohtaa hänet ja kaiken tapahtuneen, mut helpompi sanottu kuin tehty! Niin vahvasti hän vieläkin kummittelee mun mielessä, puhumattakaan koko siitä ajasta kun ollaan kohdattu ja tunnettu... eli muutamasta vuodesta.
En tiedä miten mun käy, pelkään pahinta. Tulevaa varsinkin.. :( Vaikeaa olla... Ja keskittyä mihkään. Voi kunpa olisi puhelimen päässä tai vierellä joku johon luottaa, turvautua & tukeutua. Joka aidosti välittäisi jne. Mä inhoon itteeni kun luulin ja niin pitkään että tämä kyseinen ihminen olisi juuri tuollainen henkilö! Antoi hän niin ainakin ymmärtää... mut se taisikin olla vaan yhtä suurta valhetta jolla saada mut uskoon ja luottaan häneen. Mut lopulta mun silmät on avautuneet... Tosin ehkä liian myöhään. Sillä niin pahoin hän on kerennyt satuttaa ja rikkoa mua.
Jospa täältä löydät vertaistukea http://keskustelu.suomi24.fi/terveys/henkinen-hyvinvointi-ja-mielenterveys/narsismi
Olen käynyt lueskelemassa & ottanut selvää narsismista. Mutta eipä sekään ole tuntunut lohduttavan tai auttavan mua ollenkaan. Tänne kirjoitin, kun en oikein keksinyt mitä muutakaan tehdä enää.. Voimat niin loppu. Tää tilanne. Plus yksinäisyys & hylätty olo kera vihan itseä ja kyseistä ihmistä kohtaan tekevät tästä kaikesta vaan niin äärimmäisen musertavaa.
Olen käynyt lueskelemassa & ottanut selvää narsismista. Mutta eipä sekään ole tuntunut auttavan tai lohduttavan ollenkaan mua. Tää tilanne plus yksinäisyys & hyljätty olo kera vihan tuntien itseäni ja kyseistä ihmistä kohtaan. Tekevät tästä kaikesta vaan niin musertavaa. Tännekin kirjoitin kun en oikein muutakaan keksinyt enää.. Voimat niin loppu.
Ehkä sulla itselläsikin on jokin ongelma, minkä vuoksi tuollainen "narsku" ihminen vetää sua puoleensa. Oletko kenties läheisriippuvainen? Eikö sinussa herää mitään vihaa kyseistä ihmistä kohtaan, joka on kohdellut sua väärin? Koeta tosiaan opetella rakastamaan ja välittämään myös itsestäsi sekä pistämään rajoja siihen kenen annat tulla elämääsi ja kenen et. Tuokin ihminen on ollut vain hyvä elämänkoulu sulle siihen itsestään välittämisen ja rakastamisen tielle. Miksi sun pitäisi välittää ihmisestä, joka ei välitä sinusta paskan vertaa, vaan ajattelee vain ja ainoastaan omaa hyväänsä. Sanansa voivat olla kauniita, mutta käytös ja ne teot kertoo sen koko totuuden.
Kyllä (paljon) vihaa on olemassa häntä kohtaan ei vain itseäni. Kuten aiemmin kommentoin. Ja onhan hän vetänyt mua puoleensa, koska oon ollut niin helposti manipuloitavissa ym. Kun oon välittänyt liikaakin ja katsonut sormieni läpi hänen julmaa käytöstään, kohteluaan ja tekosiaan. Mut mullakin on rajani.. Ja lopulta uskalsin toimia. Harmi vaan että mun silmät avautuivat liian hitaasti sille kaikelle. Totuudelle. Asiat on syyttäjän/oikeuden käsissä eli raskasta taivalta on vielä pitkä matka kuljettavana :( Eikä mulla ole hajuakaan, että miten jaksan tai kestän.. En tiedä miten tähänkään asti olen edes jaksanut. Päivät täynnä tyhjyyttä & tunnemyrskyjä. Ei ketään, joka halaisi ja sanoisi vaikkapa että kyllä (kaikki) asiat järjestyvät vielä parhain päin, saatpa nähdä!
Olen pahoillani puolestasi, että olet joutunut välinpitämättömän pelurin otteeseen. Irtipääseminen on kaikista vaikeinta, mutta se vaan täytyy tehdä, muuten tuhoudut.
Asiat kyllä järjestyvät, mutta kaikista kauhein on elää tuon keskellä kun kaikki on revittynä auki. Tunnemyrsky, jonka repivyydessä olet elänyt, sehän repii koko pakan sekaisin. Kannattaa tuon kaiken keskellä muistaa, että olet hyvä tyyppi ja että tämä peluri, hän on aika pihalla kaikesta ja paska, jota olet joutunut kokemaan, ei ole ollut henkilökohtaista. Jotkut ovat manipuloivia ja kylmiä ja surullista kyllä eivät edes tajua mitä tekevät. Anteeksipyyntöä on turha odotella.
Sinussa on paljon hyvää ja elinvoimaa, mutta on suuntauduttava muualle, ajateltava kuin tämä peluri olisi kuollut, päästettävä irti. Tunnemyrsky tuntuu henkilökohtaiselta kaaokselta, jopa umpikujalta, mutta näin ulkopuolelta katsottuna näen paljon elinvoimaa ja hyvää sinussa. Päivä ja hetki kerrallaan tehden pieniä hyviä tekoja itsesi hyväksi. Perusasioihin keskittyminen auttaa, kuten siihen, että annat itsellesi mahdollisuuden esim. syödä hyvin. Mulle itselle ainakin tunnekaaoksen keskellä käy niin, että unohtaa pitää perusasioista huolta. Se levottomuus voi olla niin totaalisen hajottavaa. Ja sehän alkaa ruokkia itse itseään. Siihen hajoamisen tunteeseenkin kannattaa antaa itselle lupa. Raivota ja itkeä kipu ulos. Kyllä sinä siitä selviät.
Kiitos sinulle viestistäsi. Hyvin osasit kiteyttää sanomasi. Kyllähän mä myös tiedostan tuon saman, mutta se on vaan niin vaikeaa. Ja todellakin tunnemyrskyssä tuntuu, että sitä on jossain täydellisessä umpikujassa josta ei tunnu olevan minkäänlaista ulospääsyä. Ja synkät ajatukset saa vallan ym. Enkä näe mitään hyvää. En edes itsessäni. Vaikka syvällä sisimmässäni tiedän että minussa on jäljellä vielä jotain hyvää/vahvuutta/voimaa... Se ei vaan pääse pintaan/näy läpi. Niin kuin olisin toistuvasti pää veden alla, mut kuitenkin sen verran saisin aina haukattua lisää ilmaa että näkisin vuorokauden taas vaihtuvan..
Välistä tuntuu, että kunpa itsekin pystyisi olemaan yhtä kylmä, välinpitämätön ja tunteeton niin ehkä sitten voisi vaan unohtaa koko ihmisen ja hänen tekonsa. Mut ei se mene niin. Eikä kyse ole kenestä tahansa. Vaan ihmisestä ketä kohtaan on tuntenut syvimmin. Paljastanut itsestään tälle ihmiselle kaiken sydänjuuriansa myöten. Siksi kai ei ihmekään että hän on onnistunut pääsemään niin hyvin mun pään sisään ja ihon alle että on vaikea olla ilman etteikö menisi päivääkään ettenkö ajattelisi häntä jossain muodossa tai mieli pyörittäisi ja kelaisi samoja kuvia yhä uudelleen ja uudelleen.
Ylösnouseminen on todella vaikeaa.. Tekisi mieli vaan jäädä peiton alle iäksi. Mut jotenkin täytyy vaan jaksaa. Patistaa itseään tekeen pakolliset arkiaskareet jne. Vaikka en jaksaisikaan.
Toivottavasti terapia, joka jossain vaiheessa alkamassa. Toivon mukaan ainakin. Auttaisi mua toipumaan ja käsittelemään kaikkea tapahtunutta. Ees jotenkin.
Ja tiedän että tuskin koskaan tulen saamaan mitään anteeksipyyntöjä tmv. kyseiseltä ihmiseltä tai että hän joku päivä heräisi ja tajuaisi sekä tuntisi tekosensa aiheuttaman tuskan ja jäljen mussa. Silti sitä huomaa joskus toivovansa ihmeitä tapahtuvaksi. Mut sitä ei vaan tapahdu. Tai tule tapahtumaan.
Vielä vähän täytyy palata tuohon tunnemyrskyyn... Se kipu on kyllä jotain sanoinkuvaamatonta! Ja varsinkin siihen liittyvä raivo. Se saa paiskoon mut ovia tai kolisteleen astioita tiskialtaassa ja joskus jopa huutaan ääneen kun sitä on niin väsynyt, lohduton, toivoton & niin pohjattoman onneton. Tuntien ettei enää vaan jaksa tätä kaikkea paskaa käydä läpi päivästä toiseen..
Ja toisinaan tuo sama tunne (Hänen reagointi/reagoimattomuus. Se saanut mut näkemään niin punaista. Ehkä se on ollut hänen tarkoituksensakin) on saanut mut ottamaan yhteyttä useimmiten viestien muodoissa kyseiseen ihmiseen.. Ja huonostihan siinä on käynyt. Vastausviesti(t) on repineet mut vaan entistä enemmän hajalle. Enkä kyyneliltä ole välttynyt. Ja jälkikäteen olen soimannut itseäni, että olen millään tavoin edes koittanut ottaa yhteyttä mitenkään enään kyseiseen henkilöön. Mut kait sitä on vaan halunnut nähdä onko hänen puheissaan ollut mitään perää. Välittääkö hän yhtään mitenkään, osoittaako katumusta tai onko havaittavissa edes ripaustakaan jotain merkkejä inhimillisyydestä.
Ja palatakseni nyt tähän ihan nykyhetkeen niin olen onnistunut olemaan ottamatta millään tavoin yhteyttä tähän henkilöön. Kyse ei ole vielä mistään järin pitkästä ajasta. Mutta toivon, että pysyn jatkossakin samalla linjalla.
Toivottavasti en tule myöskään törmäämään mitenkään höneen. Mieluiten ollenkaan, mikä varmasti olisi mun hyvinvoinnin kannalta tosi hyvä juttu. Mut vielä en uskalla ehkä ajatella ihan noin pitkälle. Enkä uskalla edes ajatella mitä tapahtuisi jos törmäisin häneen jossain
( Pelottavaa edes ajatella miten reagoisin tai hän minun näkemiseeni) tai hän joku päivä koittaisi jollain lailla ottaa yhteyttä muhun. Toivottavasti ei.
Ihmeittä voi toivoa tapahtuvaksi koska kun sydän sarkyy toivoo mitä tahansa muuta itselle kivempaa vaihtoehtoa tyypistä kun se kylmä realismi ja järjen ääni sanoma eli se mulkku itsekäs ja pinalinen tyyppi ei välitä sinusta eikä muutu unelmiesi prissiksi
Sitä yrittää vaan kiertää ja muuttaa totuutta koska sattuu hevetisti eikä millään haluasi hyväksyä sitä että tuli kaiken ihanan keskellä huijatuksi .
Luulemaan jotain mitä ei ollutkaan kun ain omissa ajatuksissa ja teoissa
Jos jotain herää niin ei koskaan sillä tunnesyvyydellä kiun itselläsi oli ja syy on edelleen siinä että tyyppi tarvitsee silnulta itseltäsi jotai hyödykettä eikä edeleenkää lähde tunteiluusi vastaamaan . Hänellä ei niitä tunteita sinua varten ole .
Eli se että etsit keinoja selviyryä muualta on mielestäni parenmp kun hässessä roikkuen eläminen ja turha unelmoint. Yleistä unelma miehiin ylernsä ja haaveile uudestaan kun uusi kohde tulee vastaan ... Mutta älä tulhlaa aikaasi tyyppiin joka aiheutti surua vain.....
(irtipäästäminen voi joskus viedä vuosia niiku itsellä kävi se ei oo aina helppoa...)
Uusia ihmisiä elämään ,ystävien kanssa ajanviettoa ja oman itsen parantelua niin nukkuen syöden kuin kuntoilen ja asioista puhuen niin lähtee elämä taas rullaamaam ja lähtee se tyhjä kuori tai turha roska olo itsestä .Sydän toipuu aikaa myöden ja sinä viisastut ja opit kokemastasi ... Ja jopa joskus voit löytää itsesi nauramasta että mitäs kettua mä siinä tyypissä oikein muka näinkää .... Sanotaanko 8 vuoden päästä ... Mikäli ees muistat koko tyyppiä. Mutta kannatta opiskella itsekkään ihmisen piirteet ja hyödyntää kokemusta siinä ...
(Narsistintin ja kusipään tunnistaa kyllä ne eroa pajoakaan toisistaan ja molemat kanattaa ohittas vaikka se on vaikeas)
Toivon sinulle voimaa ja jaksamista jotain samaa kokeneena.
Itse näin sen näennäisen epäaidon ihmeen
ihmeen vuosien jvälirikon älkeen mutta seki oli vain sitä että herralla alko olla hätä kaikkine pelleilyneen ettei oo jälkeläistä.
Minäpä muistin tyypin teot ja annatin luulla jotain ja maksoin potut pottuina.
Saa katella sen synnyttäjän muualta en välitä... XD
Kolmatta kertaa toivottavasti emme törmää missään ko hän ei ole sen arvoinen.
Sinnulle Tyhjäkuori taas toivon voimia ja jaksamisia toipumisen sille vittumaisalle osuudelle eli nyt heti alkuun uuden haavan kera . Koita jaksella
Ystävien kanssa ajanviettoa.. Juu kuulostaa mukavalta, mutta en ole niin onnekas että semmosia löytyy tästä ympäriltä :( Tai muutenkaan. Jotenkin ollut todella raastavan raskas ja pitkä päivä muutenkin.. Ja sama h*lvetti jatkuu taas huomenna jne.
Joten paitsi, että tuo ihminen on rikkonut mut totaalisesti niin olen joutunut myös ns. tyhjän päälle.. :(
Sinä saat kyllä osaksi syyttää myös itseäsi tuosta kaikesta, mitä olet kokenut. Mitä helvettiä sinä joka kerta menit hänen luokseen, jos hän kerran oli tuollainen hirviö, narsisti, mikä lie? Kai sulla itsesuojeluvaisto sentään vielä pelaa. Anteeksi, jos loukkasin? Suututtaa, miten joku voi kohdella toista noin ala-arvoisesti ja vielä väittää muka tykkäävänsä. Pysy nyt poissa hänen läheltä, niin selviät tästä mylläkästä vielä elämälle. Etsi hyviä ihmisiä ympärillesi, äläkä koskaan niitä hänen laisiaan.
Siis miten ihmeessä voitte syyttää ap:ta tapahtuneesta. Ei narsistia tai kusipäätä heti tunnista, ha voivat olla alkuunsa mitä ystävällisimpiä, mutta suhteen edetessä tulee se muu ilmi. Eivätkä he muuksi muutu. Heidät pitäisi oikeuden kautta saattaa muiden tietoon. Tästä just oli juttua tänäön lehdissä, kun festarialueella oli joku kokenut suuressa väkijoukossa seksuaalista ahdistelua tai peräti raiskauksen. Toipumisen kannalta asia pitää tuoda ilmi. Raiskausta ei edes voi olla viemättä oikeuteen, kun pelkkä, tai voiko sanoa pelkkä seksuaalinen ahdistelu, sen vieminen oikeuteen riippuu ahdistelun kohteena olleen tahdosta viedä juttu oikeuteen. Mutta tuossakin jutussa oli jopa kyselty hameen mittaa, vaikkei mitään merkannutkaan, mutta syytä haettiin.
Jos mä syyllistämistä kaipaan ym. Niin juoksenpa samantien kyseisen ihmisen syliin (Mitä en siis ole tekemässä, mut toivottavasti mun pointti meni perille) Eli se kaikki mitä mä olen joutunut kokemaan kyseisen ihmisen toimesta ei ole mun syytä. Ei edes osittain! Ja se mikä sai mut hänen luokseen menemään yhä uudelleen ja uudelleen... Tulee hyvin selväksi mun kirjoituksista. Kuten myös se, että itsesuojeluvaistoa...Sitä löytyy kyllä. Enkä kyllä ymmärrä miksi mä edes vaivaudun vastaamaan sinulle vanhempimiesvastaa mitään tai puolustella asioista joita tuskin ymmärtää kukaan muu kuin toinen saman läpi käynyt.
Ja sinulle eialoittajanvika... Oletkohan vahingossa kirjoitellut nyt väärään keskusteluun? Kun mä olen tämän keskustelun alullepanija. Eikä täällä ainakaan kukaan ap ole kirjoitellut.
Empaattiset ihmiset kuten minä pystytään kyllä ymmärtämään jollakinlailla mitä käyt läpi. Toisaalta ymmärsin aloituksestasi, että aduit yhdessä pidempään tuon kumppanisi kanssa, mutta sitten myöhemmissä viesteissä vain juttelit ja tapailit eli en ihan ymmärrä. Sitten täällä vastailijat neuvoo jättämään väärät rakkaudet, ihan niinkuin niitä olisikin sinulla nyt monia. Aika trollua näyttää olevan.
Siis joo. Ehkäpä selvennys on paikallaan... elikäs: Muutaman vuoden ollaan tunnettu, josta on vaan murto-osa kun ollaan seurusteltu ja asuttu yhdessä eli sitä ei kauaa kestänyt. Mut ns. eron jälkeen ollaan oltu tiiviisti ihan koko ajan tekemisissä... Ja kuten alussa kirjoittelinkin niin en mä kauas hänestä päässyt irtaantuun eron jälkeen...Enkä tainnut halutakkaan joten helppo kai siihen oli lähelle sitten jäädä kun uskoin kaikki ne kauniit lupaukset ja sanat ym. Ja koska mun tunteet oli niin vahvat häntä kohtaan :(
Kokoajan tämän muutaman vuoden olen ollut siis kyseisen ihmisen kynsissä.. :( Eikä puhettakaan että mun sydämeen ois ketään muuta mahtunut. Tai mahtuisi, liekö enää koskaan tmv.) Silmät toki mulla avautui totuudelle, mut aivan liian myöhään. Siksi tämä kaikki onkin niin vaikeaa..
Juu ja näyttää olevan noita inhottavia trollaajia liikenteessä :/ Koitan jättää siispä sellaiset jatkossa omaan arvoonsa.
Niin ja sitten olet taas yksi rikkoutunut ihminen joka rikkoo muita jatkossa?
En usko että rakkaus vei tuhoon, vaan omat taipumuksesi joita haluat kantaa mukanasi jota nimität rakkaudeksi.
Kukaan ei pakota, ei edes rakkaus, tekemään ihmistä juuri mitään.
Sinun pitää itse tehdä se oma tuhosi ja auttajia tuntuu olevan paljon.
Vain sinä itse voit myös hylätä "väärät rakkaudet" koska ne tuhoavat sinut.
Itkeminen on sallittua, haavojen nuoleminen yms. Se on ihan normaalia, anna mennä vaan.
Sitten vaan työnnät pois kaiken tuhoavan. Et vastaa puheluihin, et tapaile jne.
Jos toinen yrittää lähestyä ja ahdistella, hanki lähestymiskielto.
Sinun on pidettävä itsestäsi huolta.
Sitäpaitsi, tuhlaat elämääsi. Se sinulle tarkoitettu oikea saattaa mennä menojaan sillä aikaa, kun tuhoat itseäsi väärien ihmisten kanssa.
Ei ehkä kannata yleistää! Olen rikkoutunut, mut se ei tarkoita että rikkoisin muita... tulevaisuudessa.
Ja usko mitä haluat. Ja se mitä selitit jotain jostain taipumuksista tai että jotenkin halusin nähdä itseni tuhoutuvan tai että aiheutin sen itse niin olet kyllä ihan hakoteillä !
Ja toki. Olisihan se aika näppärää jos voisi deletoida kyseisen ihmisen ja pahat tapahtumat tuosta noin vain sydämestään ja mielestään ym. Ja jatkaa elämäänsä heti sormia napsauttamalla. Ei se ihan niin mene vaikka kuinka haluaisi. Kyseessä ei ole kuka tahansa vaan todella taitava manipuloija, kylmäkiskoinen ja välinpitämätön henkilö, mut jota kohtaan mun tunteet oli aitoja. Vaatii oman aikansa että pääsen jaloilleni ns. Plus että tähän liittyy muutakin sellaista mistä sinulla tai muilla ole aavistustakaan. Eikä yksityiskohdat toki kenellekään kuulukaan. Tosin en mä niitä edes haluaisi tai pystyisi kertomaan.
Joten olisi kannattanut ehkä miettiä hetki ennen kuin kirjoittelit mitä kirjoittelit, koska loppujen lopuksi en usko että sinulla on aavistustakaan mitä on olla mun kengissä.
Tuskin niitä oikeita vaan yks on. Tottakai rakkaus voi ajaa turmioon. Nää on näitä. Ihmiset luulee olevansa jumalia jotka tietää kuinka asioiden tulee mennä sen sijaan että tietäisivät olla sekoittamatta muiden elämää ns. ylimaallisella tiedolla jonka lähtöpiste on joko omassa egossa, uskomuksissa tai ylimielisyydessä joka perustuu harhaluuloihin omasta älykkyydestä. Tai sitten samanhenkisten ryhmäytymisen kautta koettuun oikeutukseen toimia jopa väärin/ ajattelemattomasti. No niin, olen puhunut.
näyttää sinusta nyt epätoivoiselta ja omasta kokemuksesta voin sanoa, että tässä on sinulle tarjottimella tilanne, joka yrittää tarjota sinulle suunnan elämällesi. Kysymys ei ole tästä miehestä, vaan ainoastaan sinusta itsestäsi. Itseään rakastava ihmisen ei jää olemaan ihmisen kanssa, joka ei arvosta. Olet ehkä elänyt perheessä, jossa olet joutunut olemaan sellainen kiltti tyttö, joka joutuu ansaitsemaan hellyyden ja rakkauden. Jossain vaiheessa elämässä kaikki voi ikään kuin alkaa läikkymään yli laitojen ja se voi tuntua tuhoavalta. Mutta, jos ajattelet itseäsi, onko se aito, eheä ja onnellinen ihminen koskaan edes ollut olemassa??? Mitä, jos päättäisit ja sitoutuisit, että käytät seuraavan vuoden tai kaksi siihen, että keskityt itsesi rakastamiseen ja arvostamiseen. On aivan toissijainen asia, mitä tämä mies tekee elämässään, onko hänellä jokin diagnoosi jne. Ei ole tarvetta alkaa vihaamaan ketään, kun voi osoittaa itseään olevansa kykenemätön ottamaan vastaan aitoa rakkautta. Tällainen ihminen ei valitettavasti yleensä kykene oikeasti rakastamaan ketään, koska vain vähän hankalat ovat mielenkiintoisia ja rakkauden tunne on illuusiota. Todella useat naiset ovat samanlaisia, jos se yhtään lohduttaa. Voivat olla pitkään naimisissakin, mutta elämä käy tylsäksi, kun on saatu kaikki illuusioelämään tarkoitetut rekvisiitat kohdilleen ja sitten halutaan ero.
Sinun pitäisi päättää yksinkertaisesti siitä, että miehen käytös ei ole ollut käytöstä, jonka ansaitset. Sinä ansaitset parempaa. Älä pyöritä enää ajatuksiasi hänessä,
vaan opettele elämään tässä hetkessä.
Se on vaikeaa, mutta tutki esim netistä erilaisia keinoja tähän. Itselläni oli mm. sellainen keino, että itkin ainoastaan kylpyhuoneen lattialla. Polvillani. Vaikka heräsin keskellä yötä ja aloin itkemään,
menin sinne kylppäriin itkemään.
Tähän toumintaan on perustellut syyt, mutten nyt ala kirjoittamaan. Sängyssä pidin tyynyn alla kiveä, jota tunnustelin,
kun ajatukset lähtivät kipeisiin muistoihin. Seuraavaksi sinun tulisi päättää, että alat opettelemaan uusia asioita ja luomaan itsestäni sen ihmisen, joka haluan olla. "Nyt olen tällainen ja haluan tulla tällaiseksi." Ei ihmisen tarvitse tyytyä olemaan se pettymysten muovaama, vaan voi miettiä, millainen on vahva, oman arvonsa tunteva ihminen, joka ottaa elämänsä haltuunsa.
Mutta, jotta pääset alkuun, sinun tulisi ymmärtää, että elämä yrittää näyttää sinulle suuntaa pois sieltä, mikä aiheuttaa sinulle pahoja pettymysten tunteita. Mikäli jatkat tällä tiellä, päädyt helposti aina kerta toisensa jälkeen vastaavanlaiseen tilanteeseen.
Jotenkin sitä luuli, että kun uskaltautui/rohkaistui tänne kirjoittamaan omasta todella vaikeasta tilanteesta.. Niin oloa jotenkin helpottaisi. No, ei aivan :s
Ja olisihan sitä pitänyt arvata, että kun tänne jotain menee kirjottaan niin saa varautua lähes poikkeuksetta pilailijoihin tai muuten vaan kiusaa tekeviin, jotka piilottavat aikeensa muka hyvää tarkoittaviin vastausryöppyihinsä.
Mut onhan tää musertavaa tuntea olonsa näin vailla toivoa olevaksi.
Mulle on tainnut just käydä vähän samalla tavoin tai ainakin tunnen tällä hetkellä olevani kohtalotoveri. On niin tyhjä olo, tekee mieli vain käpertyä itsesääliin. Eikä kyse ole mistään teinirakkaudesta vaan kahden aikuisen ihmisen välisestä jutusta.
Niin ne ihmiset tuolla jossain sodan keskelläkin ehkä ajattelevat, että vähän on toivoa. Ihmiset näkevät vaivaa ja laittavat aikaansa, että pääsisit elämässä eteenpäin ja sä kehtaat valittaa. Sähän vaan haluat, että kaikki hokevat, että se mies varmaan rakastaa sua kaikesta huolimatta. Älä luovuta missään nimessä hänen suhteensa! Olet samanlainen narsisti, kuin se ukko. Tykkäät vaan käydä vinkumassa.