Pinnaohjaus näyttää olevan samankaltainen ideologinen tappelun aihe kuin sähköautot vastaan dieselit tai Mäkki vastaan Windows.
Kaipaisin näkemyksiä pinnaohjauksen huonoista puolista pitkän matkan purjehduksessa, purjehduksessa, jossa miehistö ei jaksa roikkua koko ajan varressa kiinni.
Tuuliperäsinratkaisut ovat yksi vaihtoehto, kun mennään isoa isoa, mutta entäpä pinnapilotit. Niiden luotettavuus ei liene kovin hyvä ja aika ärsyttävää ääntäkin ne pitävät.
http://www.yacht.de/typo3temp/pics/8_fa1acbef69.jpeg
Kaipaisin näkemyksiä pinnaohjauksen huonoista puolista pitkän matkan purjehduksessa, purjehduksessa, jossa miehistö ei jaksa roikkua koko ajan varressa kiinni.
Tuuliperäsinratkaisut ovat yksi vaihtoehto, kun mennään isoa isoa, mutta entäpä pinnapilotit. Niiden luotettavuus ei liene kovin hyvä ja aika ärsyttävää ääntäkin ne pitävät.
http://www.yacht.de/typo3temp/pics/8_fa1acbef69.jpeg
Vastaukset 24
Vanhimmat
Joa Itämerenkin ylitys on tapana, on tuuliperäsin jo ihan käypä vaihtoehto. Veneen omaa peräsintä käyttävän tuuliperäsimen asennus on helpompi pinnaan. Ja systeemipilotti taas ei tiedä ollenkaan, käännetäänkö peräsinakselia käsiohjauksessa pinnasta vai ratista. Pinnaohjauksessa vain puuttuu ratin kitkat.
Muiltakaan osin en millään keksi, miksi yksi tapa ohjata olisi parempi kuin toinen.
Miten tuo systeemipilotin asentaminen onnistuu pinnaratkaisuun? Ja aiheuttaako se käsinohjaukseen muutoksia?
Pinnaohjatun veneen peräsinakselia on yleensä esillä kannen alla. Ohjausvarsi kiinnitetään siihen, eikä käsiohjaus muutu mitenkään. Hiukan tietysti ylimääräistä vastusta tulee vapaanakin olevasta autopilotin servosta.
Itse en ole keksinyt muuta vikaa kuin sen, että ensimmäistä kertaa veneen ohjaamista kokeilevat vieraat pääsääntöisesti kääntävät pinnaa väärään suuntaan ;)
Hyvä tuntuma, näyttää nöösiltä, yksikertainen tekniikka, heikko satama uskottavuus, ei armahda kryssissä huonoa purjetrimmiä joten käsi väsyy jne. Yli 40 jalkaisissa heikko välitys. Muuta ei tullut näin nopeasti mieleen.
Satamauskottavuuskin on hyvä, koska pinnan saa käännettyä satamassa sivuun jolloin istuinkaukalossa on paljon enemmän oleskelutilaa kuin rattiveneessä. Pieni rattivene näyttää vähän hölmöltä koska sitähän se onkin.
Pinnan satamauskottavuus on nolla muiden kuin pienen perinnepurjehtijajoukon keskuudessa. Sillä saa huonommin pesää.
Pinnaohjauksen ainut huono puoli on "kitkattomuus", ts irroitus pinnasta saa aikaan välittömän suunnanmuutoksen. Sama asia ilmenee satamassa, aaltojen "klonksuttaessa pinnaa". N 10 v sitten purjehdittiin työporukan kanssa jollain 36 jalkaisella ranskiksella (oliskohan ollut Beneteau First tms), jossa oli iso riki ja pinnaohjaus. Navakalla tuulella kryssiessä ohjaus oli kieltämättä jo voimalaji, joka ei ollut enää oikein rentouttavaa.
Em puutteet on toki hoidettavissa esim muutaman satasen hintaisella pinnapilotilla.
Muilta osin sitten pinnaohjaus onkin sitten ratinpyöritykseen verrattuna ylivertainen; tilantarve, tekninen helppous, ohjauksen nopeus ja tarkkuus, ohjaustuntuma....
Jos omaa venettäni saisi pinnaohjauksella, olisi se valintani. Varmasti.
Jos se kitkattomuus vaivaa joskus, niin asenna pinnaankin puomijarru.
CC veneissä ei niin paljon suhteellista etua pinnalla, kun sitlooda ei ole perässä. Kaasu/vaihde (yleensä) paremmin hollilla ruoripyörällä varustetussa veneessä.
jalalla on helppo hoitaa kaasuttelut, siis se yksi pakin "murautus" venettä pysäytettäessä.
Tuo tila-asia on hieman kaksijakoinen juttu. Sitloodan muotoilusta ja pinnan pituudesta riippuen pinnaohjaus voi olla purjehtiessa tilamielessä aika rasittava. Esim. vendoissa tai jyrkissä satamakäännöksissä sitloodan penkeillä istuvat voivat olla edessä eikä pinnaa saakkaan käännettyä tarpeeksi.
Minusta pinnan ulottuvuusalueella ei istu muita kuin perää pitävä. Melko teoreettinen ongelma.
36-jalkaisessa veneessäni on systeemipilotti, jota käytän useimmiten. Poikkeuksena ahtaat väylät, tiukat kryssit tai todella hankala aallokko avotuulella. Kun pilotti ohjaa, pinna on nostettuna pystyyn ja avotilassa on mukavasti tilaa touhuta.
Monta vuotta ruorillakin purjehtineena valintani on pinna osin juuri siksi, että ajan niin paljon automaatilla. On pinna toki teknisesti yksinkertaisempikin.
Pinnan miinuspuoliin lukeutuu tilaavievyys silloin kun se on alhaalla ja erityisesti jos käyttää irrallista automaattiohjauslaitetta (joka toki on edullinen, helposti korjattava ratkaisu).
Jos käsiohjaus on pääasiallinen metodi, pinnan kanssa ergonomia on huonompi ja hartiat rasittuvat jatkuvassa jännityksessä. Hyvässä ruoriohjauksessa voi pitää käsiä rennommin. Toisaalta taas ruorin takana seisominen aina johonkin suuntaan kallellaan olevassa veneessä rasittaa jalkoja.
(Muut valintani: Bensahybridi ja Mac :-)
Pisti silmään tuo Alehandrin näkemys ruoriohjauksen rasittavuudesta jaloille. Voi olla, mutta minä koen sen oikeastaan hyväksi, tulee ns. vahinkoliikuntaa, kun sekä istuessaan että seistessään joutuu tekemään jaloilla töitä eikä se toisaalta ole täysin staattista rasitusta. Yläkroppaergonomian suhteen olen samaa mieltä ja siksi pidän ruoria parempana. Mutta meillä on se ero, että minä ohjaan purjeajossa lähes aina käsin, autopilotti pääsee hommiin vain koneajossa.
On toki totta, että istuminen on vaarallista ja seisominen paljon parempi vaihtoehto. Kovasti kallistuneessa veneessä seisominen on lihaksistolle rasittavaa, riippiuen tietysti siitä miten kallelaan ollaan ja miten hyvät tukipaikat jaloille on. Ruoriveneessä kryssillä usein istuin sivupenkillä niin että ruori oli jalkojen välissä - silloin ergonomia oli aika lähellä pinnaohjausta.
Jos käyttäisin enemmän käsiohjausta, todennäköisesti suosisin ruoria.
Semmoinen näkökohta vielä, että jos asennetaan pinnaohjaus tuollaiseen center cockpit tyyppiseen veneeseen, niin peräkajuutan läpi kulkeva peräsinakseli pitää ottaa kalustuksessa huomioon.
Varmaan peräsintä ei laitettais center cockpit-veneen keskelle, vaan perään.
Pitkä pinna ylettyis perästä center cockpittiin asti, tai sen pinnan voi tehdä 2-osaiseksikin eli puoliväliin laitetaan nivel niin sitten vene kääntyisi samaan suuntaan mihin pinnaa käännetään
Sillä tavalla nivelöidyllä pinnalla tuskin kukaan osaisi ohjata. Normaalisti tuulen puolelta ohjaten pitäisi pinnaa lisäksi jatkuvasti työntää. Käytännöllisempi ratkaisu olisi tankovälitteinen ohjaus, siis pinnan akseli olisi istumalaatikossa ja peräsinakseli jossain muualla. Tällainen taisi olla aikanaan Joe 29:ssä.
No mutta, sitten laitetaan peräti 2 niveltä peräkkäin, niin sitten ohjaus toimiikin taas oikeipäin
Ps. peräkkäisillä nivelillä vois tehdä välityksen jolla saa enempi ohjausvoimaakin
Itselläni on kokemuksia molemmista. Suurinosa purjehtimisestani on tapahtunut pinnaveneillä. Olen ehdottomasti pinnan puolelle ja pidän sitä täysin ylivoimaisena ruoriohjaukseen verrattuna.
Tietenkin tämä on tottumus ja mielipidekysymys, mutta tässä omia mielipiteitäni:
- Pinna on idioottimaisen yksinkertainen. Ei katkeavia vaijereita/ vuotavaa hydrauliikkaa.
- Tuntuma! Tunnet peräsimen asennon ja veneen liikkeet katsomatta eteenpäin tai mihinkään mittariin.
- Ylösnostettuna ei vie satamassa tilaa.
- Voi ohjata jaloilla, käsillä, pehvalla, taikka lähes millä tahansa.
- Ylettyy kaikkialle sitloodassa.
- Tuntuma!! Osattava säätää purjeet oikein, koska muuten pinnamieheltä loppuu voima.
- Pinnaan huomattavasti helpompi (ja halvempi) kytkeä autopilotti, tuuliperäsin tai "sheet to tiller".
Pinnaohjauksen huonot puolet alkavat korostua isommissa veneissä. Siksi 32-36 -jalkaiset ovat suurimpia yleensä pinnalla myytäviä ja uusimmissa raja taitaa olla 32-34 jalassa. Kisaveneissä pinna saattaa olla vielä yli 50-jalkaisissa, mutta se on silloin tolkuttoman pitkä ja epäkäytännöllinen matkapurjehduksessa ja satamassa. Toisaalta monessa kilpaveneessäkin on ratti jo 35-jalan kokoluokassa, esimerkkeinä vaikkapa X-35, J-111 jne.
Sivutuulessa ja myötäaallokossa ohjausvoimat ja ohjauksen vetely ovat suurimmillaan. Nuo riippuvat myös peräsimen tasapainoituksesta voimakkaasti. Jo 32-jalkaisessa voimat voivat olla ikävän suuria vaatien pitkän pinnan tai ohjaamista kahdella kädellä. Pitkä pinna osuu penkkeihin suuremmissa käännöksissä eli vaatii nostoa. Pinna saattaa mennä levangin alta, jolloin sitä ei edes saa pystyyn. Rattiin saa helposti tarvittavan välityksen.
Uusissa veneissä on usein peräsin melko edessä. Tällöin peräsinakseli on pinnaohjauksen kannalta epäkäytännöllisesssä paikassa. Pinna vie siis jalkatilan ja siirtää pinnamiehen istuinkaukalon etuosaan tai vaihtoehtoisesti pinnaohjausta monimutkaistetaan laittamalla pinnalle oma akseli ja väliin tanko tai vaijerit.
Nykyään on myös monessa veneessä kaksi peräsintä, jolloin pinnaohjaus on edellisen tapauksen kaltaisesti monimutkainen ja osa tuntumasta menetetään.
Itse vierastin rattia 33-35 -jalkaisissa, mutta nyt niillä paljon purjehtineena en haluaisi pinnaa ko. veneisiin. Minulla ohjausasento on kryssillä ja sivutuulessa käytännössä sama ratilla ja pinnalla. Molempia voi ohjata jalalla ja kädellä tarpeen mukaan. Ratista puuttuu ainoastaan ohjaus jaloilla seisten.
Istuinkaukalon leventyessä pinna alkaa olla epäkäytännöllisen kaukana laidalta. Tarvitaan siis kaksi pinnaa. Yksinään heiluva toinen pinna jatkopinnoineen on paljon ikävämpi kuin toinen ratti tai yksi iso ratti.
Nämä heitot ehdollisia marginaalitapauksia, joista suurin osa liittyy veneen kokoon .
Omassa "kahden hengen" 30-jalkaisessa olisi vaikea perustella mitenkään.