Elämää dissoosiohäiriön kanssa.. Superahdistuunena alan kuulla ääniä, ja persoonani voi muutua viikoiksi eri ikäiseksi minuksi, jos esim. Rankka riita. Pahinta on kun esille tulee lapsi minussa. Silloin en ymmärrä, että olen aikuinen ja tulen pelokkaaksi ja turvallisuuden tunne häilyää. Pienelle lapselle sisälläni pitää selittää esim. Seksitapahtumat. Toisinaan se pieni lapsi minussa menee paniikkiin ja itkee tärisee räkäposkella,kun kokee vääryttää kohtaan. Häntä pitää silloin helliä, kuin äiti lastaan, ja rahoittaa. Joku minussa seuraa tilannetta, mutta en pääse tilanteeseen heti mukaan, kun mimimii on valloillaan ja hysteerinen.
Dissosiosaatiohäiriö
TallulahXoXo
14415
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Onko sulla joku lääkitys oireisiisi ?
Pärjäätkö yksin ?
Lääkitys, lääkitys. Tsiisus. Lääkitys ei auta dissosiaatiohäiriöön mitenkään. Sen sivuoireisiin joo, mutta ei itse ongelmaan. Tiedän, kun itse olen siitä kärsinyt 25 vuotta ellen kauemminkin. Kaikki lääkkeet klooripromatsiinista, haloperidolin kautta orsaniliin ja uudempiin myrkkyihin on kokeiltu ja tuhottu tätä kroppaa siinä samalla. Mitään apua noista ei ole ollut, kunhan vaan sitten kroppa makaa lamautuneena paikoillaan ja kaikki tapahtuu edelleen ympärillä ilman että voi reagoida.
Anteeksi tyhmä kysymykseni ! En tunne kyseistä häiriötä.
Olen pahoillani.
En tiedä minkälaista elämänne on.
Saa kertoa lisää, jos haluaa.
No lähinnä kun kyse on trauman synnyttämästä persoonallisuuden jakautumisesta (pahimmassa vaihtoehdossa mikä aloittajalla kuulostaa olevan) niin ei niitä osia lääkkeillä saa takaisin yhteen liimattua. Traumaterapeutti on ainoa joka voi auttaa. Toki lääkkeistä voi jotain hyötyä olla. Itse en vaan ole niistä juuri apua saanut. Lamaavat kyllä tehokkaasti, mutta sitten makaat liikkumatta ja osat ovat edelleen paikalla. Mieluummin ilman lääkkeitä.
Tuon tyyppistä oirehdintaa on myös epävakaa tyyppisessä persoonallisuudessa vaikkei varsinainen häiriökriteeristö täyttyisikään. Kyse ei ole silloin varsinaisesta persoonan jakautumisesta vaan ennemminkin moodeista ja siirtymisestä eri tiloihin. Avuttoman, lohduttoman ja hätäisen lapsen tila voi olla tosi uuvuttava ja lannistava kokemus, johon voi siirtyä joissain vaikeissa traumoista muistuttavissa tilanteissa. Sitä ei välttämättä huomaa ihmisestä jos ei sitä ihmistä tunne, koska se ei välttämättä oireile kovin silmiinpistävästi ulos. Toiset ne romahtelee sisäänpäin, kun ei niitä tunteita ole saanut tai voinut näyttää aikaisemminkaan. Ehkä enemmän sitten ulisee yksin. Omalla kohdalla tilanne on vähän helpottanut ajan ja terapian myötä. Eihän niistä kokemuksien tuottamista elämäntuntemuksista varmaan koskaan kokonaan eroon pääse kun ne kerta on "avautuneet" koettaviksi, mutta keinot käsitellä tilaa ja tunnetta saattaa parantua.
Tiettyä kaksjakoisuutta siinä tomijan ja seuraajan suhteen on myös. On tomija-minä ja sitten toinen "kommentaattori-tarkkailija", joka seuraa sitä meininkiä. En siis pääosin ole sata läsnä. Mutta tuon tyyppistä olemisen tapaa on kuulemma monella "terveelläkin". Minusta se on tavallaan ihan hyvä juttu ja suojaava tekijä tässä tilanteessa ja asemassa.
Ihan sama, ei persoonallisuushäiriöönkään auta lääkkeet.
Voiko tämä dissosiosaatiohäiriö tulla missä iässä vain vai olemassaoleva ominaisuus jo syntymässä ?
Tunnen suurta myötätuntoa sitä potevaa ja läheisiä kohtaan.
En ole osattomaksi vaikeuksista jäänyt itsekään.
Yleensä syntyy jo lapsuudessa, mutta voi tulla aikuisiälläkin vakavan psyykkisen trauman seurauksena. Käytännössähän kaikki ihmiset dissosioivat tietyssä määrin ja se sinällänsä ole sairaus vasta kun sitten kun se rupeaa häiritsemään elämistä, kun on helpompi olla "poissa". Tuo, että persoona jakautuu useammaksi on se kaikkein vakavin muoto. Muuten dissosiaatiohäiriötä on sitten kaikenlaista, epätodellinen olo, ei tunnista itseänsä peilistä, tuntuu kuin irtautuisi kehosta, ei tunne mitään, ei psyykkisestä eikä fyysisesti ym. ym. Netistä löytyy lisää.
Voi teitä te paljastatte minun toisen minuuteni nyt kaikille.
Itse mietin olenko oikeasti sairas keholisesti vai olisiko minulla tuo dissosiaatio/konversiohäiriö. Fyysisinä oireina tärinää, kramppeja, faskikulaatiota, puutumisia jne. Onko tuttua ja/tai mitä fyysisiä oireita epäilette dissosiaatiohäiriön aiheuttamiksi?
Moi, minulla ihan samat oireet. Lekurit eivät ole löytäneet mitään ja epäilevät ahdistusta ja konversiohäiriötä. Kokemuksesta viisastuneena, älä koske lääkkeisiin jos et ole vielä koskenut kun viimeisessä hädässä. Bentzoihin ei kannata koskea missän nimessä.
Lisäyksenä vielä että dissosiaatioon liittyy muistamattomuus usein. Asiat, henkilöt, tapahtumat jotka ovat menneet ikään kuin yli sietokyvyn. Se mikä kenellekin tämä raja on täysin yksilöllistä. Itsellä mm. koulukiusaaminen oli työntynyt pois tietoisuudesta. Onhan se kornin kuuloista että jotakin traumaattista voisi unohtaa etenkään 10-ikävuoden jälkeen, mutta se on täysin mahdollista joillekin.
Eikö ihminen hyvinkin voi unohtaa vaikeita tapahtumia, esimerkiksi jonkun trauman/järkytyksen kohdatessa, ja se ja sen jälkeinen aika ja tapahtumat voi jäädä ihan hämärään/pois tietoisuudesta, muistista.
Voi sitä sattua melkein kelle vain ?
Diissosiaatio on tietääkseni termi mustavalkoiselle ajattelutapahtumalle.. Joku kolhasi autoani- eli ammun päähän. Joku vittuili minulle eli-ammun päähän. Joku ei maksa velkojaan eli-katkaisenj jalat.. ja dissosiaation mukaan näissähän ei ole mitään pahaa. Normi ihmisen mielestä on. Mutta ei mustavalkoisen ajattelutavan mukaan (teoriassa on) mutta ei käytännössä. = vöörin kohdeltu eli väärin kohdellaan mutta kertoimia ei huomioida.