Kuusamon linnut

Hei!

Olen menossa Kuusamoon kesäkuun puolessa välissä, ja haluaisin käydä Kuusamon parhailla lintupaikoilla. Olen netistä katsonut vähän hyviä lintupaikkoja, mutta en ole kuitenkaan löytänyt tarkkoja tietoja siitä mitkä olisivat hyviä paikkoja lintukuvauksen kannalta. Kaikki tiedot otetaan kiitollisena vastaan. Kiitos jo valmiiksi.
3367
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Joitakin kohteita tuli mieleen: Valtavaaran itärinteillä on ehkä Suomen parhaat mahdollisuudet bongata sinipyrstö. Oulankajoen varren Pähkänäkallio on mm Hannu Hautalan suosima kuvauspaikka. Siitä näkyy kiikarilla suoraan kotkanpesään (näin kerrotaan, ei omaa kokemusta tästä). Sukerijärven luonnonpuisto Rukalta pohjoiseen on hyvä kahlaaja- ja vesilintupaikka, mutta siellä taitaa olla liikkuminen kielletty. Jos on aikaa kulkea Keroharjun reitti, kahtapuolta levittyvillä avosoilla on ainakin hanhia, joutsenia ja monenmerkkisiä kahlaajia. Harjua on helppo kulkea ja Kerojärvellä on hyvä kamppä vaikka yöpyä (ja myös sauna).

Luontokeskus Karhunta(u)ssu antaa varmasti lisätietoa. Samassa rakennuksessa on myös Hannu Hautalan luontokuvakeskus jossa kannattaa poiketa. Ainahan voi ottaa yhteyttä maestroon (HH) , hän saattaapi paljastaa jotain kuvauspaikkojaan.

Äänestä
  • Tuli lapsus tuohon edelliseen tekstiin. Pähkänäkallio on tietenkin Kitkajokivarressa. Jonkin matkaa Jyrävän alapuolella. Metsäautotie vie varsin lähelle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lintukuvaaja kirjoitti:

Hei!

Olen menossa Kuusamoon kesäkuun puolessa välissä, ja haluaisin käydä Kuusamon parhailla lintupaikoilla. Olen netistä katsonut vähän hyviä lintupaikkoja, mutta en ole kuitenkaan löytänyt tarkkoja tietoja siitä mitkä olisivat hyviä paikkoja lintukuvauksen kannalta. Kaikki tiedot otetaan kiitollisena vastaan. Kiitos jo valmiiksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu