Aika tylysti sanottu entiseltä valtaajalta
ja Suomen tanerella Venäjän kanssa vuosisatoja sotineelta maalta!!
Ruotsalaiset ihmeissään Suomen kiilattua ohi talouskasvussa: "Pettuleipä näyttää toimivan"
4.6.2017 12:45
Ruotsalaiset ihmeissään Suomen kiilattua ohi talouskasvussa: "Pettuleipä näyttää toimivan"
KUVA: EPA
Suomi ajoi Ruotsin ohi talouskasvussa. Ruotsin talousmediassa päivitellään, miten tässä näin kävi.
Ruotsin suurin talouslehti Dagens industri noteeraa Suomen talouden vahvan nousun vuosien taaperruksen jälkeen.
”Suomen niin sanottu kilpailukykysopimus kesäkuussa 2016 oli varsinaista pettuleipää: suomalaisille tuli muun muassa lisää työtunteja ja palkat jäätyivät yhdeksällä kymmenestä työntekijästä”, lehti kirjoittaa.
”Se näyttää, ehkä hieman yllättäen, kääntyneen myönteiseksi suomalaisille vuosia kestäneen talouden jähmettyneisyyden jälkeen.”
Samaan aikaan, kun Suomi on vetänyt palkoissa nollalinjaa, Ruotsissa palkat ovat jatkaneet nousuaan reilun kahden prosentin tahdilla.
DI raportoi, että Suomen talous nousi taantumasta viime vuonna ja kasvu on muuttunut laajempialaiseksi ensimmäisellä neljänneksellä.
Suomen talous kasvoi vuoden ensimmäisen kolmen kuukauden aikana 1,2 prosenttia verrattuna edelliseen kvartaaliin.
”Se on häikäisevän vahvaa kasvua. Vastaava luku Ruotsissa oli odotettua vaisumpi 0,4 prosenttia. Ruotsin talouskasvu on ollut vuosia Euroopan kärkeä”, lehti kertoo.
Ruotsista muuttoa harkitseva finanssikonserni Nordea ennustaa, että Suomen talouskasvu voi koko vuodelta 2017 ylittää Ruotsin kasvun.
Jaa juttu
Ruotsi myy meille kaikenlaista apteekkitavaraa, joka maksaa, mutta ei toimi.
Miten saadaan estettyä sellaisen tulviminen Suomen puolelle?
- - -

Vastaukset 10
Vanhimmat
Aika on niin epä-toivoinen että on tehtävä kaikkensa jotta Suomalaisen elämän-usko säilyisi.
Tavallaan kuin Kiinalaisten tyrkytys Rovaniemelle.
Vai olikos tuo päin-vastoin.
Siksi YLE ja lehdet ovat ohjeistetut määrättyyn suuntaan.
Homma on pikkuisen kuin YLE:n ajatus alkaa maksaa miljoona Euroa mainos-telkkareille.
Tuo tosin johtunee siitä että YLE on saanut huomautuksen omasta mainostuksestaan ja Product Placementistään.
-
Mitäs jo lukisitte ensin lehdet ja alkaisitte syventyä niihin talouden-merkkeihin jotka eivät kerro polku-pyörä-reittien lisääntymisestä Stadissa.
Siellä on tosi synkkää luettavaa.
Niitä ei saa lehdistä lukea.
H.
Vastikkeetonta vero-rahaamme siis mainostajille.
Lastemme innokas pyrkimys tukea höpöä.
Sitä kun ei enää osteta koti-maamme kaupoista tarpeeksi paljon.
Ulkomaisista netti-yhtiöistä vain.
H.
«lisää työtunteja ja palkat jäätyivät »
Se matematiikka kiteytyy tuohon.
Todellisesti talous kasvoi miinus 5 prosenttia plus lisää valtiovelkaa.
Kosmetiikallahan kasvotkin ehostetaan.
Nuuskaa+tulvii+myöskin+ja+kaikkea+missä+on+sokeria,+Ruotsissahan+puppelipojat+syövät+sokeria,+siksi+kai+siellä+on+homoja+valtaosa+miehistä.++Jotkut+kaapissa,+monet+tulleet+jo+esiinkin.Ja+näkkileipäkin+tuodaan+sieltä+armeijalle!
Hei+haloo,+++NokkosVarras-leipä,+suomalainen,++ihastuttaa,++-++ota+iso+pala,+kastele+se+kylmän+kraanaveden+alla+molemmilta+puolilta,+sitten+sivele+pintaan+paksusti++turkkilaista+jogurttia+7%+-+ja+ah-+maukkaampaa+ruokaa+saa+kyllä+etsiä!
Pitääpä kokeilla sun välipalaasi
voi olla totta että maistuu
ja ah miten terveellstäkin!
Ty en pärla var hon på krigets stråt,
Och en äkta pärla också,
Och något tålte hon skrattas åt,
Men mera hedras ändå.
Eiköhän svenskit oo ihan tyytyväisiä fennojen puskurivaltioon?
Koko eilinen näytös meidän maksamanamme
Juha Sipila luuli olevansa Hollywoodissa.
Video: Näin Juha Sipilä nousee suihkukoneella kiitotieltä erokirje taskussaan –
Ja huom.! veronmaksajat, koko näytös meidän maksamanamme.
http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005253204.html
Näytelmän käsikirjoitus tiedettiin etukäteen-
Hei+haloo,+
NokkosVarras-leipä,+suomalainen,+ihastuttaa,+-+ota+iso+pala,+kastele+se+kylmän+kraanaveden+alla+molemmilta+puolilta,+sitten+sivele+pintaan+paksusti+turkkilaista+jogurttia+7+%+-+ja+ah-+maukkaampaa+ruokaa+saa+kyllä+etsiä!
Vahingossa punainen, enkä saa pois! Anteeksi!
Se tuli sama tuohonkin, tuleekohan tähänkin?