Mitamitamitaaaa?

Persujen soinilaisterholaiset varautuvat Halla-ahon mahdolliseen valintaan näin.

http://www.talouselama.fi/uutiset/tuleeko-soinilaisille-oma-eduskuntaryhma-halla-aho-pitaa-puheita-hurjina-juttuina-6654572

Joka väittää, ettei persujen rivit ole sekaisin, on itse sekaisin.

Mikä tämä on?

"Onneksi tämä eduskunta ehti perussuomalaisten vaatimuksesta kumota Lex Vennamon, eivätkä seteliselkärankaiset loikatessaan enää vie puoluetukia mennessään", Halla-aho kirjoittaa."


Onko tuo letkautus Soinille, joka aikoinaan ajoi sitä asiaa, ettei persuista loikkaavat vie puoluetukia mennessään?
576
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Persujen jäseniksi ei ole hyväksytty kaikkia halukkaita. Eli äänioikeutta ei ole ensi lauantaina.

Äänestä
  • Tuskin mikään suomalainen puolue on automaattisesti hyväksynyt kaikki halukkaita oikopäätä jäsenikseen. Yleensä suoritetaan jonkinlainen taustojen tarkistus, jos se vain on mahdollista. Tämä siksi, jottei puolueelle aivan vieraan ideologian kannattaja pääsisi livahtamaan puolueeseen ja aiheuttamaan siellä hämminkiä.

    Oma käsitykseni on se, että Halla-ahon kannatus olisi PS:n kannattajien keskuudessa hieman suurempi kuin poliittisesti tuota joukkoa kokeneemman jäsenistön keskuudessa.

    Äänestä

  • VesaKaitera kirjoitti:

    Tuskin mikään suomalainen puolue on automaattisesti hyväksynyt kaikki halukkaita oikopäätä jäsenikseen. Yleensä suoritetaan jonkinlainen taustojen tarkistus, jos se vain on mahdollista. Tämä siksi, jottei puolueelle aivan vieraan ideologian kannattaja pääsisi livahtamaan puolueeseen ja aiheuttamaan siellä hämminkiä.

    Oma käsitykseni on se, että Halla-ahon kannatus olisi PS:n kannattajien keskuudessa hieman suurempi kuin poliittisesti tuota joukkoa kokeneemman jäsenistön keskuudessa.

    "Tämä siksi, jottei puolueelle aivan vieraan ideologian kannattaja pääsisi livahtamaan puolueeseen ja aiheuttamaan siellä hämminkiä"

    Tarvinneeko persujen riveihin ulkopuolisten soluttautua hämminkiä aiheuttamaan?
    Eikö omasta takaa löydy riittävästi hämminkiä?
    No, persujen asiahan se on niin kuin kannatuksen laskukin.

    Äänestä

  • VesaKaitera kirjoitti:

    Tuskin mikään suomalainen puolue on automaattisesti hyväksynyt kaikki halukkaita oikopäätä jäsenikseen. Yleensä suoritetaan jonkinlainen taustojen tarkistus, jos se vain on mahdollista. Tämä siksi, jottei puolueelle aivan vieraan ideologian kannattaja pääsisi livahtamaan puolueeseen ja aiheuttamaan siellä hämminkiä.

    Oma käsitykseni on se, että Halla-ahon kannatus olisi PS:n kannattajien keskuudessa hieman suurempi kuin poliittisesti tuota joukkoa kokeneemman jäsenistön keskuudessa.

    Kokoomuksellehan se olisi toivottavaa, että soinimainen nuolenta jatkuisi Terhon muodossa.

    Äänestä

  • VesaKaitera kirjoitti:

    Tuskin mikään suomalainen puolue on automaattisesti hyväksynyt kaikki halukkaita oikopäätä jäsenikseen. Yleensä suoritetaan jonkinlainen taustojen tarkistus, jos se vain on mahdollista. Tämä siksi, jottei puolueelle aivan vieraan ideologian kannattaja pääsisi livahtamaan puolueeseen ja aiheuttamaan siellä hämminkiä.

    Oma käsitykseni on se, että Halla-ahon kannatus olisi PS:n kannattajien keskuudessa hieman suurempi kuin poliittisesti tuota joukkoa kokeneemman jäsenistön keskuudessa.

    Persujen jäsenhakemuksessa on ruksattava kohta "hyväksyn perussuomalaiset arvot".

    Mitä ne arvot ovat?
    Niistä ei sen tarkemmin hakemuksessa kerrota. Netissä pääsee toki pyrkimään persuksi, jos joku jostain syystä haluaa.
    "Olet lämpimästi tervetullut mukaan perussuomalaisiin!".
    Noilla saatesanoilla sinne vaan täyttämään jäsenhakemuksia ja joku päättää, oletko virallisesti kelvollinen persuksi.

    Hakemuksessa kysytään myös mahdollista suosittelijaa. Kuinkahan kauan jäsenyyskäsittely venyy, jos ilmoittaa Halla-ahon suosittelijaksi? Mahtaako jäsenyyttä tulla ensinkään?

    Heh. Onneksi en ole aikeissa persuihin liittyä kenenkään suosittelemana enkä etenkään omasta tahdostani. Toivottavasti kukaan ei liitä minua persujen rekisteriin tahtomattani ja tietämättäni niin kuin kepulla oli tapana tässä taannoin lisätä jäsentensä määrää. Kepun rekisterissä oli elävät ja kuolleet ja surkuhupaisampana tapauksena eräs vasemmistoliiton kansanedustajakin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


haudataankopersut kirjoitti:

Persujen soinilaisterholaiset varautuvat Halla-ahon mahdolliseen valintaan näin.

http://www.talouselama.fi/uutiset/tuleeko-soinilaisille-oma-eduskuntaryhma-halla-aho-pitaa-puheita-hurjina-juttuina-6654572

Joka väittää, ettei persujen rivit ole sekaisin, on itse sekaisin.

Mikä tämä on?

"Onneksi tämä eduskunta ehti perussuomalaisten vaatimuksesta kumota Lex Vennamon, eivätkä seteliselkärankaiset loikatessaan enää vie puoluetukia mennessään", Halla-aho kirjoittaa."


Onko tuo letkautus Soinille, joka aikoinaan ajoi sitä asiaa, ettei persuista loikkaavat vie puoluetukia mennessään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu