Sain perintä kirjeen ikassalta, kyseessä matti laina fundoten yhtiöltä, laina otettu 2012 vuonna ja nyt tulee maksuvaatimusta, eikö ikassa laita ulosottoon ollenkaan????
IKassa perintä
20
3852
Vastaukset
- kaionväärin
Minulla on samastapaikasta pikavippi jota perii iKassa ja otettukin 06/2012. Olen vaatinut perinnän keskeytystä ja siirtoa käräjäoikeuteen, mutta eivät laita. Perintäkirjeitä tulee noin 2 - 3 kertaa vuodessa. Hirviät nuo perintäkulut...enempää eivät voi periä, on jo maksimimäärä kertynyt 6kk aikana erääntymisestä. Epäilen että mattilaina ei ole ollut AVIN luotonantajarekisterissä tuolloin.
- laitonta_touhua
Perintätoimistolla on velvollisuus siirtää asia käräjille jos näin vaadit toimimaan. Eli iKassa rikkoo lakia!
- Lakisaatavienperinnästä
Ei ole velvollisuutta.
- eiotietooettä
Onko kenelläkään mennyt iKassan kautta mitään eteenpäin?
Itselläni kaksi lainaa, joita yrittävät periä. Molemmat otettu 2012 ja välissä on ollut jopa sellaisia vuosia, että eivät ole edes laskuista muistuttaneet. Mitenköhän näiden kanssa pitäisi edetä?- niintainäin4455
Joka vuosi ei tarvitse muistuttaa, joka 3. vuosi riittää.
Miten pitäisi edetä? Soita ja sovi maksusuunnitelmat pieniin eriin, jos pienet velat. Tai pyydä vapaaehtoisen perinnän keskeyttämistä (jolla ei ole mitään vaikutuksia enää kun vapaaehtoisen perinnän kuluja harvemmin enää kertyy vuosia vanhoihin velkoihin). Keskeytys ei velvoita heitä siirtämään asiaa käräjäoikeuteen, mutta saattavat sen tehdä pyyntösi jälkeen. Tai sitten asia jatkuu kuten tähänkin asti, eli saat vanhentumisen katkaisukirjeen kolmen vuoden välein tai useammin.
Käräjäoikeuteen jos siirtävät, niin saat velan päälle vielä oikeudenkäyntikulut sekä lisää maksuhäiriömerkintöjä ensin oikeudesta ja sitten ulosotosta joka velasta joka kerta kun asia uudistetaan ulosottoon ja sinut todetaan varattomaksi.
- suomisatavuotta
Joten suomessa voi olla luottotiedoton jopa 23 vuotta. Syy:KETJUTUS.
Jos tänään joudut tuollaiseen kierteeseen, niin luottotietosi palutuu 17.7.2040.
Jos olet nyt vaikka 30 vuotias olet silloin 53.
Tai jos olet tänään 40 vuotias olet silloin 63.
Tai niin kuin minä, olen tänään 62 vuotias ja kun luottotietoni palautuu olen 85.
Missään muualla maailmassa ei ole tälläistä perintäpuljujen ja UO:n rikastuttamislainsäädäntöä kun suomessa.
Hyvä SUOMI 100v.- heippaheippa
Ainahan voi poistua maasta ja mennä ulkomaille, jos kotimaa ottaa noin päähän. Kunhan ei unohda sitä, että sitten saapi unohtaa nämä suomalaiset inhottavuudet kuten toimeentulotuki, työttömyyskorvaus, harkinnanvarainen sossusta, sosiaalinen luototus, takuu-säätiö, velkajärjestely, kotihoidontuki (ja hoitovapaa), vanhempainvapaa vanhempainraha, maksuton päivähoito pienituloisille, maksuton koulutus, hyvä julkinen terveydenhuolto ilman kallista vakuutusta jne jne jne. Hyvä Suomi 100v!
- SivistystäSuomeenkin
Jep, sivistyneissä maissa tunnetaan jopa termi henkilökohtainen konkurssi, eikä velkaantuneita roikoteta hirressä 23 vuotta.
Amerikassa esimerkiksi asuntolainat ovat non-recourse -mallia, eli lainasta vastataan vain vakuudella, ei henkilökohtaisesti. Jos vaikkapa markkinakupla puhkeaa ja joutuu myymään talonsa pilkkahintaan, ei voi jäädä velkaa vaikka myyntihinta olisi vähemmän kuin mitä lainaa on jäljellä. Tai jos huonokuntoinen talo joudutaan purkamaan, on homepommi, näitä tapauksia on uutisoitu. Suomessa voi jäädä pahimmassa tapauksessa valtava velka vaikka talo menee. Amerikassa talosta ja lainasta pääsee eroon toimittamalla talon avaimet pankkiin, kiitos ja näkemiin.
Pankit siis Amerikassa vastaavat siitä, että vakuus on riittävä. Hutiarviot jäävät pankin tappioksi, eikä niin että yksittäiselle ihmiselle voi jäädä velkataakka niskaan. - onkonäinmitä
heippaheippa kirjoitti:
Ainahan voi poistua maasta ja mennä ulkomaille, jos kotimaa ottaa noin päähän. Kunhan ei unohda sitä, että sitten saapi unohtaa nämä suomalaiset inhottavuudet kuten toimeentulotuki, työttömyyskorvaus, harkinnanvarainen sossusta, sosiaalinen luototus, takuu-säätiö, velkajärjestely, kotihoidontuki (ja hoitovapaa), vanhempainvapaa vanhempainraha, maksuton päivähoito pienituloisille, maksuton koulutus, hyvä julkinen terveydenhuolto ilman kallista vakuutusta jne jne jne. Hyvä Suomi 100v!
Elikä sinä olet "ketjutuksen" kannattaja.
Taidat olla joku pankki-perintäyhtiön mafiooso. Tai vain joku pienipalkkainen "kyttä". - heippaheippa
onkonäinmitä kirjoitti:
Elikä sinä olet "ketjutuksen" kannattaja.
Taidat olla joku pankki-perintäyhtiön mafiooso. Tai vain joku pienipalkkainen "kyttä".Hohhoijakkaa, palstan pettämätöntä argumentointia taas.
Olen sitä mieltä, että tässä maassa on kuitenkin aikamoiset edut ja yhteiskunta kustantaa mitä tahansa ja osin vähän liikaakin yksilön itsekkäistä valinnoista johtuvia asioita ja silti luuserit valittaa, valittaa ja valittaa.
Ei huvita hakea töitä -> saa työttömyystukea.
Päättää suoltaa lapsia ulos 3v välein, vaikka on työtön, tyhmä ja kouluttamaton -> saa pitkän vanhempainvapaan rahaa, hoitovapaan rahaa, toimeentulotukea, hoitolisää ja lopulta ilmaisen päivähoidon, kun "aletaan etsiä töitä", eli välttelemään työnhakua toisin sanoen.
Velkajärjestelyjä myönnetään tarkoituksella asiansa sössineille (yks elävä todiste tuttavapiirissä ja onhan noita tarinoita) ja sitten yhteiskunta maksaa vielä ne pienetkin osat veloista eri tukien muodossa, ellei tyyppi ole saanut nollaohjelmaa. Ja mitä tekee velkajärjestelyn saanut tyyppi? Valittaa, valittaa ja valittaa.
Minun oikeudet mutta velvollisuuksia ei näy missään.
Tämän asian toteamiseen ei tarvitse olla mafiooso tai mikään muukaan nimeämäsi erikoisen ammatin harjoittaja.
- Eijaksaistaas
Huhtikuussa 2012 otetut 100e vipit EGE- Lainalta ja Onnilainalta. Perintää hoitaa FC Perintä. Molemmat identtisiä:
Luotto 100e
Toimituskulut 25e
Korko ~50e
Huomautukset 5e
Perintäkulut 174e
Säännöllisen epäsäännölisesti tippunu huomautuksia luukusta, mutta käräjille menossa vasta nyt. Muistan että aikoinaan koitin kaivaa infoo luotonantaja rekisteristä yms. Sillon oli kymmeniä muitakin päällä jotka oli tai menossa jo ulosottoon. No näistä kaikista oon selvinny,maksamalla tottakai. Mutta nää nyt häirittee.
Osaako kukaan sanoo onko näissä mitään perustetta pyytää järkeistään/pienentään korvauksia? Esim yli 5vuoden perintä?
Mistä näkee tai saan tiedon oliko firmat tuolloin 2012 rekisterissä. Nyt on mm. CC-Rahoituksen alla. Mutta oliko silloin? En löytänyt Avin sivuilta mitään arkistoo tms.- optimus55htr7
Aina kannattaa kysyä velkojalta ja tee se nyt, ennenkuin summaan lyödään oikeudenkäyntikulut päälle. Ennen 16.3.2013 syntyneet kulut alle 250 euron pääomalle sai olla 190€.
- Eijaksaistaas
Ois pitäny joo. Se on jo menossa käräjille. Haastemies lähetti lapun viime torstaina. Joten takas sitä ei enää saa. Aattelin lähinnä josko joku ois tienny jotain millä saa niitä kuluja alas valittamalla tms. Mutta toi taitaa olla ihan lainmukanen velkomus. Mut miks oottaa 5v?
- optimus55htr7
Eijaksaistaas kirjoitti:
Ois pitäny joo. Se on jo menossa käräjille. Haastemies lähetti lapun viime torstaina. Joten takas sitä ei enää saa. Aattelin lähinnä josko joku ois tienny jotain millä saa niitä kuluja alas valittamalla tms. Mutta toi taitaa olla ihan lainmukanen velkomus. Mut miks oottaa 5v?
No nyt tuossa summassa on ne käräjäkulut päällä, jos tuo on ajantasainen saldo. Vaikea tässä kohtaa enää riitauttaa, koska jos perintäkulut on 174€ (sisältää oikeuskulut) niin ne oik. kulut on jo n. 100-120€ tuosta, eli vapaaehtoisen perinnän kulut ei oo kun muutamia kymppejä.
- pppeeeekkkttt
http://laina-ilman-vakuuksia.info/2011/11/luotonantajarekisteri-on-paivitetty/
Onnilaina on ollut tuolloin rekisterissä, mutta EGE ei.
En tajua miksi ylläpito oli aiemmin poistanut viestini, mutta ei tässä kyllä ole mitään sääntöjen vastaista. - Eijaksaistaas
Kiitos linkistä. EGE varmaan selittyykin sitten tolla. Mutta miks Onnilainakin venyttäny 5vuotta ennen käräjille laittoo?
Tosiaan kaikki maholliset laput ja tilitapahtumat selattuani, nämä kaksi ainoita jäljellä olevia. Kaikki muut historian aikana toistakymmentä vippiä hoidettu. Suurin osa ulosoton kautta.
Se tunne kun oot parivuotta voinu hengittää ja nauttia tileistä ilman ulosottoja. Päässy ongelmista eroon, mitkä vippikierteen aiheuttanu. Tai niistä koskaan eroon pääse. Niitä pitää vaan pystyä hallitseen. Niin sitten se iskee taas naaman eteen. - Kuka_muistaa
Nyt kun ulosototonta aikaa on ollut vuoden verran soittivat käräjäoikeudesta jostain vanhasta 2011 otetusta lainasta jota perii CC-perintä. Mikä firma ei ainakaan AVIn perintälupalistalla? Onko ok periä perintäkuluja kun ei perintälupaa voimassa?
- Vapaudenpatsasko
Kuka_muistaa kirjoitti:
Nyt kun ulosototonta aikaa on ollut vuoden verran soittivat käräjäoikeudesta jostain vanhasta 2011 otetusta lainasta jota perii CC-perintä. Mikä firma ei ainakaan AVIn perintälupalistalla? Onko ok periä perintäkuluja kun ei perintälupaa voimassa?
käräjäoikeus ei kyllä soittele, sori vaan....
- viiiiilaaaaaja
Vapaudenpatsasko kirjoitti:
käräjäoikeus ei kyllä soittele, sori vaan....
Haastemies soittelee, työskentelee käräjäoikeudessa.
- palkansaavat
Minä en vuosiin ole vastannut tuntemattomiin puhelinnumeroihin vastaamista. Pääsevät liian helpolla jos puhelimessa hoidetaan asioita.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1822188
Oletko ymmärtänyt
Oletko ymmärtänyt jotain kaivatustasi lähiaikoina tai oletko muuttanut mielipidettäsi kaivatustasi?1651899Sanna Ukkolan kolumni: Rautarouva, joka unohti joukkonsa - Riikka Purran pitäisi katsoa peiliin
"Historialliset tappiot eivät synny vahingossa. Ne syntyvät, kun johtaja unohtaa, ketä hänen piti palvella, kirjoittaa I451874- 1261586
Ikäero suhteessa
Huomasin äsken Iltalehden tuoreen artikkelin, jossa kerrottiin, että vain 5% parisuhteista on yli 10v ikäero. Millaisia641439Liian paljon hylättyjä ääniä
Ottakaa avustaja mukaan jos ette osaa äänestää oikein. Moni varmaan sekosi kahden listan ja lipun takia. Oliko tarkoitus1771407Tiedän kyllä sen
Että käyt täällä. En kuvittelisi sellaista asiaa. Tiedän kyllä senkin, että olet ainakin ollut minusta kiinnostunut. Sen771201Ähtärin vaalitulos ja nyt neuvottelut alkavat
Keskusta voitti yhden paikan Ähtärissä kun oli hyvin ehdokkaita ( 32) ja kansanedustaja veturina keräämässä ääniä. P311054- 711033
Taas syytöntä illlllkkaa rangaistiin
Niin se vain paha saa palkkansa ja rääsyämiselle ja räkimiselle laskettiin hinta. Ottaisi nyt tuo onneton lusikan kauni66973