Onko kukaan käynyt nyt Sri Lankassa?

Hikkaduwa fan

Onko kukaan teistä tai teidän ystävistänne käynyt tsunamin jälkeen Sri Lankassa? Kertokaa kuulumisianne, pls.

Vaikka niin vakaasti päätin, että en tänä vuonna sinne lähde niin minun alkaa pikkuhiljaa kuitenkin tekemään mieli lähteä sinne.
Ystäväni Colombossa ja sen ympäristössä vakuuttelevat , että sinne voi hyvin tulla.Ymmärrän sen kyllä itsekin,että ihan etelään on turha mennä. Hikkaduwassakin kuulema jo elämä voittaa.
Kävin matkamessuilla Sri Lankan osastolla juttelemassa. He kertoivat, että esim. Saksasta sinne tehdään matkoja koko ajan.

8

1301

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mariya

      Ystäväni vaihtoi matkakohdetta tammikuun lomalleen ja nyt harmittelee miksei mennyt Lankalle. Olen yllättänyt itseni jo useaan kertaan katselemasta lippuhintoja, tuntuu siltä en jaksa odottaa kesään asti. Ystäväni Negombossa vakuuttelevat myös että sinne voi tulla. Tämä talvi on vain niiiin piiiitkääää, kun täytyy tehdä myös työt eikä vain lomailla. Vuosi sitten tähän aikaan olin Lankalla.
      Olen ottanut myös yhteyttä Ystävyysseuraan ja sieltä on tulossa informaatiota.

      • hece

        Mihin seuraan olet ollut yhteydessä? Täällä kun ei mitään tietoa ja haluakaan, näyttää markkinoida Sri Lanka seuroja ja niiden toimintaa??

        Löysin juuri yhden yhdistyksen/keräystoimintaa harjoittavan porukan sivut. Ilmoitus oli 1.2.2005 Hämeen Sanomat nimisessä lehdessä. Kyselepä tuolta jos kiinnostaa. On tämä sentään tyhjää parempi?

      • hece
        hece kirjoitti:

        Anteeksi, tässä osoite:

        http://www.hopeforsrilanka.raksan.net/

      • Mariya
        hece kirjoitti:

        Mihin seuraan olet ollut yhteydessä? Täällä kun ei mitään tietoa ja haluakaan, näyttää markkinoida Sri Lanka seuroja ja niiden toimintaa??

        Löysin juuri yhden yhdistyksen/keräystoimintaa harjoittavan porukan sivut. Ilmoitus oli 1.2.2005 Hämeen Sanomat nimisessä lehdessä. Kyselepä tuolta jos kiinnostaa. On tämä sentään tyhjää parempi?

        Suomi-Sri Lanka Ystävyys seura Ry pj.Göran Löfström email. [email protected]
        Siis sama mihin olet ymmärtääkseni itsekin ollut yhteydessä. Odotellaan vastausta. Informoin kun jotain kuuluu. Juu käyn tsekkaamas myös ilmoittamasi paikan. Miten on onko Ruotsista myös kaikki pakettimatkat peruttu? Äkkilähtöjä ei näytä olevan tällä hetkellä. Kun äkkilähdöl saa yleensä pelkät lennot edullisesti.

      • Hikkaduwa fan
        Mariya kirjoitti:

        Kävin matkamessuilla Sri Lankan osastolla ja siellä lähetystön kaveri sanoi, että Ruotsista ei nyt tehdä ryhmämatkoja Sri Lankaan ainakaan vielä. Mutta Saksasta tehdään koko ajan.
        Tsekkasin Viron tarjonnankin, mutta sieltäkin oli Colombon lennot hävinneet pois.
        Kertokaa jos keksitte jostain edullisia lentoja Colomboon.

    • Olin SriLankalla juuri ennen joulua, tulin kotiin
      runsas vuorokausi ennen syöksyaaltokatastrofia.
      Olin Habaraduwassa, Callen lähellä.

      Ystävättäreni, joka on srilankalainen, on saanut kuulla sukulaisiltaan
      että rantatie Colombosta etelään alkaa olla ajokunnossa.
      Sehän ei häävi ollut kyllä ennen onnettomuuttakaan.
      Itse olen saanut yhteyttä Koggala Beach-hotellin
      pääkonttorille,
      mistä he sähköpostitse ovat ilmoittaneet pystyvänsä jo ottamaan vastaan turisteja.

      Jos kysymyksessä on pelkkä lentotuolin varaaminen niin en usko että on ongelmia.

      • Bentota

        Olin tänään yhteydessä ystäviini Bentotassa, sanoivat siellä jo kovasti odottavansa suomalaisia, viimmeitään syksyllä -05. Paikkoja on pantu kuntoon niin että hyvin voi mennä vaikka jo nytkin.

        Sovitaanko, että heti ensi talvena mennään suurin joukoin Sri Lankalle - tarkoittaa Loistava saari esim. Bentota-Beruwela alue, Colombosta 60 km etelään? Omatoimimatkalaisille voin suositella mm. muutamia edullisia paikallisten ylläpitämiä rantahotelleja kyseiseltä alueelta, sikäli, mikäli kiinnostaa.
        Itse olen lähdössä vuodenvaihteessa n. 3 kuukaudeksi.

      • erja
        Bentota kirjoitti:

        Olimme joulukuussa -04 Sri Lankassa,Beruwelan alueella,tulimme kotiin 22.12,eli juuri ennen tsunamia. Ehdimme retkeillä yhden päivän paikallisen miehen kanssa,jota kutsuttiin Lankan Heikiksi(oli käynyt myös suomessa).Olemme koittaneet ottaa yhteyttä häneen, mutta tuloksetta.Tunteeko joku,ja tietääkö hänen kohtaloaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      138
      1299
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      35
      830
    3. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      587
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      580
    5. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      27
      576
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      538
    7. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      526
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      24
      511
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      16
      482
    10. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      15
      472
    Aihe