Ei se ollut ylpeyttä, se oli pelkoa..
Sydäntäni suojelin, kehnosti mutta ymmärrän todella nyt miksi pelkäsin, vaikka mulla ei ollut tietoisesti hajuakaan... Vaisto.
Elättynä ja koettuna, jälkiviisaana olisin halunnut säästyä siltä mutta toisaalta, olen saanut opin jolla on merkitystä, positiivisessa mielessä.. Ehkä
Sydäntäni suojelin, kehnosti mutta ymmärrän todella nyt miksi pelkäsin, vaikka mulla ei ollut tietoisesti hajuakaan... Vaisto.
Elättynä ja koettuna, jälkiviisaana olisin halunnut säästyä siltä mutta toisaalta, olen saanut opin jolla on merkitystä, positiivisessa mielessä.. Ehkä
Vastaukset 12
Vanhimmat
Ehkä näin näen minäkin asian. Ei se ylpeyttä ollut aivan jotain muuta. Toivotaan että seuraava on jo tuloillaan sun kohdalla ja osaat sen kanssa paremmin. Oppia ikä kaikki.
Toivotaan, seuraava.. Hah, ihan kuin rakkaudet vois vain dumpata läskiin ja no niin "seuraava" ..
Voi kun se menisikin noin..
Kyllä minä ratkaisen tämän rakkauden loppuun asti.
Mutta asialle en voi tehdä mitään, antaudun virran vietäväksi..
Miksi teen itselleni tämän niin vaikeaksi, miksi?
Miksi ajattelen niin paljon, en halua ajatella...
Haluan olla yksikertainen, simppeli, mutta en halua kuitenkaan olla typerä..
Älykäs ja viisas mutta simppeli..
Itsensä löytäminen ja rauhan saavuttaminen ei tapahdu yhdessä yössä, vuodessa tai parissa..
Se vie todella kauan aikaa..
Mutta olen sitä mieltä et nyt riittää tämä aivotyöskentelyn tyhjäkäynti..
Oivalluksia, sellaisia toivon tulevaksi.
Tyhmähän mä olen jos annan itseni, onneni, rauhani, elämäni jonkun rakkauden määrättäväksi.
Toista vuotta silkkaa ruoskimista..sen seitsämäntoista vuoden ruoskinnan päälle..
Se ei ole sen arvoista.
Sitäkö rakkaus todella on? Pahaa tekevää. Vie onnen, rauhan ja elämän. Ikävää, jos noin siitä ajattelee. Itse ajattelen, että rakkaus on harvinaista.
Ei aito sellainen ole pahaa, se on harvinaista kyllä ja se on kaunista, herkkää, syvää ystävyyttä.
Rakkaus ei satuta mutta jos ei ole oppinut tai saanut ei voi tietää mitä se on ja luulee tietävänsä mitä se on ja on aivan hukassa.
Enkä jaksa kirjoittaa elämääni, se sisältää niin paljon kyyneliä..
Entäs jos eläisi vain hyvien tyyppien ympäröimänä ja pitäisi hauskaa.. Tekisi iloisia asioita.
Entäs jos vaan päästäisi irti näistä ajatuksista ja eläisin sen rakkauden.
Olisi kivaa tehdä sellaisen erityishyvän tyypin kanssa jotain kivoja asioita, kuten vaikka vaeltaa metsässä, luolissa, metsän antimilla eläen..
Rakastaisin sitä!
Tai vaikka lähteä reppureissaamaan maailmalle.. Sellaisen tyypin haluan elämääni joka haluaa tehdä kanssani noita asioita.. Tai sitten vaan olla tekemättä mitään..
Jutella ihan kaikesta, tuntea se läheisyys, yhteys toiseen..
Mutta halusin pyytää erästä mutta se on jo myöhäistä.. Se lause "haluan olla yksin" oli niin merkityksellisen voimakas.
Häneen olisin luottanut.
Oletko itse luotettava? Sellainen joka vaikka paljain käsin nuijii siellä luolassa kohtaamanne karhun. Joka puolustaa toista susia, ilveksiä, kettuja vastaan. Siellä voisi sitten iltanuotiolla makustella karhun lihaa ja tehdä taikoja lämpimän karhun taljan päällä.
No höh, yleensä villieläimet painelee karkuun kuullessaan ihmisen lähestyvän, tietysti asiat kaikkineen tulisi ennakoida ja miettiä tilanteita kuinka toimia, enkä todellakaan jätä kaveria pulaan. Sellainen ajatuskin puistattaa.
Oon vanha partiolainen :) ja jonkun verran tullut nuorempana vaellettua ja jotain muistissa vielä.. Eikä mun rinkasta löydy dödöä ja meikkivoidetta. ;)
Niin, ettenkö haluaisi.. Todellakin.
Mut pitäisin tärkeän hänet mielummin ystävänä kuin riskeerata sen taikoihin..
Mutta ei ole sellaista edes kaveruutta.