Ostin puutarhalta daalioita, olivat komeasti kukassa. Saivatkohan kylmää vai toinko ne liian pian aurinkoon, kun olivat kasvihuoneessa, kun ostin.? Nyt kaikki kukat joko kuolemassa tai haalistuneet, muuten kasvit virkeitä ja nuppujakin on. Leikkaanko kaikki kukat pois ja istutan isompaan rukkuun? Lannoitus?
Vastaukset 3
- Daalioita-pakkassuojanut
Olivatko daaliaruukut yön taivasalla ja lämpötila vain muutama aste plussan puolella?
Tällöin ne ovat paleltuneet.
Paleltuneet osat pois ja odottele kuinka kasvu jatkuu.
Aurinko ei daalioita tapa jos muistaa kastella. - dahliat
Hyvin aikaisin ovat daaliasi olleet kukassa. Jos kasvit ovat elossa, ei tähän mennessä tulleita kukkia kannata surra. Latvoakin vielä ehtii, jos odottaa kukkimista myöhäiskesällä. Daaliahan rakastaa aurinkoa ja lämmintä, mutta vaatii paljon kastelua ja lannoitusta. Auringon porotus saattaa haalistaa daalian kukkia, mutta toisaalta auringossa se niitä eniten tekeekin.
Itse tein tänä vuonna sen virheen, että laitoin daalian juurakot esikasvatukseen kookosmultaan. Se on OK kylvöihon ja taimikasvatukseen (ja maan kuohkeuttamiseen), mutta ei daalialle. Sille se on ihan liian laihaa. Kasvi oli ihan kalpean kellanvihertävä. Vaihdoin tavalliseen kukkamultaan ja vähitellen väriäkin alkoi tulla. - Lumenpukkaaja
Kiitos vastauksista.
Siirsin daaliat yhteen isoon ruukkuun ja leikkasin kaikki kukat pois, nuppuja jäi paljon. Käytin kesäkukkamultaa. Toivon, että elpyvät.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1161366
- 45911
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50746Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r132697- 70666
- 67616
- 53607
- 55565
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.100499Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20490Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e98470Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32468- 34467
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?115463- 5458
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 49447
- 51445
- 52413
- 42410