Uuäm

6163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tapaninpäivänä suomalaisten on tapana viettää sitä viimeistä joulupyhää, sitä ulkoministerikin teki. Ja maanantainakaan ei tänne pohjoiseen ollut kantautunut tietoa siitä miten vakava tilanne Aasiassa oli.

Että silleen.

Mitä muuten itse teit tapaninpäivänä? Entä mitkä olivat ensimmäiset ajatuksesi kun kuulit että kaukana Aasiassa oli sattunut jokin hyökyaalto?

Äänestä
  • Antaa maailman sortua, kyllä Suomen poliitikoilla on oikeus nukkua ja levätä juhlapyhänä, niinpä niin.

    Suurin osa Suomen kansasta tiesi tapaninpäivän iltapäivään mennessä, kuinka suuresta katastrofista oli kysymys, mutta "älykköintellektuellilla" Tuomiojalla alkoi sytyttää vasta keskiviikkona, 2-3 päivää muita myöhemmin. Kun "ei tiedä", on helppo mennä tietämättömyyden taa, tiedon hankinta kun luo tuskaa, mutta sitä pitää pystyä odottamaan ministeritason ihmiseltä.

    Miksi UM jätti em. tiedot omasta raportistaan? Ehkä joku siellä sittenkin häpesi, kun Tuomioja ei ymmärrä tehdä sitä vieläkään.

    Äänestä

Minusta on aika surkeaa seurata, miten nöyrästi eduskunnan suurin puolue ja keskustan ministeriryhmä ovat hiljaa, vaikka on päivän selvää, ettei ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd) ole johtanut ministeriötään niin, että se olisi ollut tilanteen tasalla, kun parisataa suomalaista katosi hyökyaaltoon.

Miten nöyräksi keskusta oikein aikoo nöyrtyäkään, jos tämä jatkuu?

Kuvitelkaapa tilanne, jossa meillä olisi sinipunahallitus ja keskusta oppositiossa. Eihän nyt olisi mitään rajaa sillä äänekkyydellä, millä keskusta vaatisi ulkomisteriä poliittiseen vastuuseen saamattomuudestaan.

Kun tilannetta seuraa nyt ei voi muuta todeta kuin sen, että keskusta on pelkkä selkärangaton, poliittisesti linjaton, opportunistinen liike, joka on oppositiossa aina aivan täysin eri mieltä kuin se on päästyään demareiden apupuolueksi hallitukseen toteuttamaan demareiden hallitusohjelmaa.

Äänestä
  • Tuomiojan johtamiskyvyt osoittautuivat kevyeksi sillä hetkellä kun niitä olisi oikeasti tarvittu. Kolme päivää lomalla ja ministeriössä osia, jotka toimivat keskellä kriisiä ilman mitään johtoa. Jos Suomessa olisi sotien aikana olleet tuollaiset johtajat, meillä olisi Venäjä pakollinen kieli koulussa.

    Toinen viime päivien typeryys Tuomiojalta on tämä ulkopoliittisen keskustelun torppausyritys, jossa linjattomuutta yritetään tehdä linjaksi kieltämällä linjattomuus ilman, että itse linjaa tarvitsee osoittaa, vaan pelkkä linjan olemassaolon jankuttamisella oletetaan linjan syntyvän.

    Tuomioja on heikoilla politiikassa ja muutenkin, joten ettekö te kepulaiset nyt saa tuota tumpeloa pois johtamastanne hallituksesta?

    Äänestä

  • Ikkunanpesijä kirjoitti:

    Tuomiojan johtamiskyvyt osoittautuivat kevyeksi sillä hetkellä kun niitä olisi oikeasti tarvittu. Kolme päivää lomalla ja ministeriössä osia, jotka toimivat keskellä kriisiä ilman mitään johtoa. Jos Suomessa olisi sotien aikana olleet tuollaiset johtajat, meillä olisi Venäjä pakollinen kieli koulussa.

    Toinen viime päivien typeryys Tuomiojalta on tämä ulkopoliittisen keskustelun torppausyritys, jossa linjattomuutta yritetään tehdä linjaksi kieltämällä linjattomuus ilman, että itse linjaa tarvitsee osoittaa, vaan pelkkä linjan olemassaolon jankuttamisella oletetaan linjan syntyvän.

    Tuomioja on heikoilla politiikassa ja muutenkin, joten ettekö te kepulaiset nyt saa tuota tumpeloa pois johtamastanne hallituksesta?

    Tuomiojan tulisi ottaa poliittinen vastuu ja erota. Samalla saisi lähteä joku kansliapäällikkö ja pari muutakin virkamiestä, joiden vastuulla käytännön valmiuksien hoito oli.

    Äänestä

  • Jaba_43 kirjoitti:

    Tuomiojan tulisi ottaa poliittinen vastuu ja erota. Samalla saisi lähteä joku kansliapäällikkö ja pari muutakin virkamiestä, joiden vastuulla käytännön valmiuksien hoito oli.

    Olen samaa mieltä. Johtamisen ongelmat olivat niin selvät ettei siitä selittelemällä pääse. Yrityksessä organisaation johto olisi jo poistunut talosta...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tsunami kirjoitti:

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa.htm#id934417

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu