Viimeinen ploki

Perussuomalaiset. Ystävät. Oikeanväriset ja -näköiset. Lihaa syövät. Lihaa rakastelevat. Oikeilla postinumeroalueilla. Hiljaa masentuvat suomalaiset.
On jäähyväisten aika. Sanon nyt teille. Hyvästi.

Kyynel. Teidän silmäkulmissa. Kasvaa.

TERVE taas, Timo tässä!

Tulin takaisin. En voi jättää puoluettani. Timon puoluetta. Puoluetta. Joka antoi äänen. Minulle. Harhoilleni. Sille, mitä mieleen sattui juolahtamaan. (Usein juolahtivat homot ja Kalliossa asuvat). Tavallisen suomalaisen. Eli Timon. Pyrinnöille. Saada kaikki minkä tavallinen suomalainen. Eli Timo. Haluaa.

Tähän oma kyynel.

En ole Veikko Vennamo. En jää sivuun huutelemaan seuraajalleni. Olen kolme Vennamoa, enemmänkin. Minun ääneni on sata teidän ääntänne. Jumala loi maailman kuudessa päivässä. Timo lepäsi seitsemäntenä. Akseli tanssii Elinan kanssa. Timo ja kuusi muuta veljestä. Hukun omiin viitteisiini.

En halua vaikuttaa itsenäisiin suomalaisiin. Teidän päätöksiinne. Rakkaat ystävät. Rakkaat oikeat suomalaiset. Jotka osaatte peittää jälkenne. Mitä tulee avioliiton ulkopuoliseen. Seksiin.

Tähän oma kyynel.
Mutta rakkaat ystävät. Muistattehan. Että ulkomaalaistaustaisella. Juhani von Halla-aholla. On sata aviotonta lasta. Pimeimmässä. Afrikassa. Kun taas Sampo Terho on. Kunnollinen suomalainen. Rakastaa perhettään kuin teitä. En halua vaikuttaa valintaanne.

NYT tulee plokini kohta. Jonka kaikki uskovat.

On väitetty, että minulle on pedattu. Mukavaa virkaa. Jossa laiskotella. Lihamukissa.

Tyypillistä valemedian mediavalehtelua. Naurattaisi, ellei naurattaisi. Vannon. Ei ole pedattu. Ja jos tällainen virka. Sattuu jostain ilmestymään. Muistutan teitä. Rakkaat ystävät. Että niin makaa kuin petaa.

Tuo ei tarkoita. Tässä yhteydessä. Mitään. Mutta on tässä. Sananlaskuilla. Ennenkin väistelty vastuuta.

On väitetty. Että kohteliaalla, hyväkäytöksisellä mykkyydelläni. Toin rasismin hyväksynnän. Hallitukseen. En tiedä, miten väitteeseen edes vastata. Riippuu yleisestä mielipiteestä.

On väitetty, että teen poliittisia kauppoja. Myyn vakaumukseni. Pyörrän puheitani.

Valehtelijoiden valehtelevaa valheellista valehtelua. En pyörrä. Perussuomalaiset. Vastustivat. Loppuun saakka hallintarekisteriä. Jos ei käytännössä. Niin hengessä. Ja kuten olen kirjoittanut. Plokissani kalatalaisille. Henki on lihaa vahvempi.

Minun aikanani. Perussuomalaiset eivät koskaan unohtaneet. Mikä on köyhälle kansalle tärkeintä. Mikä on kansan suurin ongelma tällä hetkellä. Tässä ajassa. Nyt.

SE TOFUA MUSSUTTAVA, HOMOLATTEA LIPITTÄVÄ, PILVESSÄ HELSINGINKADULLA PYÖRÄILEVÄ APURAHAGRAAFIKKO! Jolla myös. On sata aviotonta lasta. Ja jota kohtaan tuntemallani vihalla. Ei ole mitään tekemistä. Opiskeluaikojeni kanssa.

Hyvästi. Nähdään pian.
051
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

plokisti kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu