Kiemunki satsaa nyt saatanan palvontaan

Kiemunki mainostaa nyt siis facebookissa väärinpäin riippuvaa mustaa ristiä makuuhuoneensa seinällä. Hevetin enkeleitä Kiemunki diggaili jo taannoin seinällään mutta nyt vielä tämä. Väärinpäin riippuva ristihän on saatanan palvojien kansainvälinen symboli. HUH HUH - että tällainen tyyppi johti Hämeenlinnan valtuustoa melkein vuosikymmenen, onneksi päästiin vihdoin eroon. Kaikki ei selvästikään ole tällä kaverilla kotona
57923
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 57

Vanhimmat

Tulossa olevat miljoonakorvaukset aiheuttavat monelle henkilölle erilaisia harhoja ja toivottomuuden tunnetta

Äänestä

Eiköhän huono omatunto velvoita, kuitenkin saatiin hevipuisto, johon joku jopa joskus tulee. Käsittääkseni kuitenkin puiston velat ja hoitokulut pyörivät edelleen vaikka ne piti jo acdc:llä maksaa, eikä puhumalla pasgaa.

Äänestä
  • Jos Iisakkia tarkoitat, niin oma etu sitä vaan kiinnostaa, eduskuntaan piti kuulemma päästä vieläpä jopa niin ettei vastapuoli mainosta itseään ohi lapsietuuksiensa avulla.

    Äänestä

  • Kaupunginjohtajaksi esitettiin naista joka ei selvinnyt edes yliopistosta.

    Äänestä

  • Onkohan noista lapsietuuksien käytöstä jo toimitettu kuitit Iisakille?

    Äänestä

Kyllä Miekkalinna rauhoittaa Iisakkia.

Äänestä

Saahan sitä aikuinen mies istua vaikka muurahaispesässä.

Äänestä

Liian ison kuopan on mies nyt itselleen kaivanut ja sieltä ylös pääsy edes säädylliselle uskottavalle tasolle alkaa olla jo täysin toivotonta. Puolueveljetkään eivät enää auta, vaan päin vastoin painavat veljellisesti miehen pään aina uudelleen ja uudelleen uppeluksiin veden pinnan alle.

Äänestä
  • Todella huonosti Ilkkalalle kävi SCC casessa.

    Äänestä

  • SamaaaMieltä kirjoitti:

    Todella huonosti Ilkkalalle kävi SCC casessa.

    Todella hyvin Ilkkalalle kävi SCC casessa.
    Kierongille kävi huonommin, kaikki selkääntaputtelijat katosi, yksi pöhlö jäi, KokDem-Paskotrolli eikä siitäkään mihkään ole.

    Äänestä

Todella huonosti Ilkkalalle kävi SCC casessa.
Ilkkalalle kävi huonommin, kaikki selkääntaputtelijat katosi, yksi pöhlö jäi, Perzuikki-Paskotrolli eikä siitäkään mihkään ole.

Äänestä
  • Todella hyvin KokDem-Paskotrollille kävi *Kopiointi*- casessa.
    Onnistui väärentämään ja kääntämään valmiin tekstin!
    Kaikenlainen vilunkipeli onnistuu Hämeenlinnan KokDemuilta, se on nähty tosiasia!

    Äänestä

  • Sairaita riittää. Mielenterveyden tila on huolestuttava.

    Äänestä

  • Ihgfgtfff kirjoitti:

    Sairaita riittää. Mielenterveyden tila on huolestuttava.

    Puhut tietenkin omasta puolestasi ja omasta henkisestä tilastasi?
    On tietenkin ikävää noin omakohtaisesti todeta oma terveydentilasi mutta onhan se kai askel parempaan kun itse tunnistat hoidon tarpeesi?

    Äänestä

Voi mitä hörhöjä aina saamme. Se johtuu kaupungin pitkästä ja synkästä perinteestä mielisairaalan, vankilan ja varuskunnan jatkeena tai näiden avo-osastona.

Eihän niihin hommiin kukaan normaali hakeudu.

Äänestä
  • Kaikenmaailman symboleja ja "värikoodeja" on maailma puolillaan.
    Mitä sitten, jos jonkun makkarin seinällä roikkuu risti tai vaikka mikä väärin-/tai oikeinpäin?? So what?
    Se tosin on hassua, jos sillä Facebookissa suosiota kalastelee, roikottakoon seinällään vaikka mummoaan, mitä se meille kuuluu?
    Valkoinen hassu hattu on amerikkaa ja violetti paita teletapittajien tunnusvärejä....
    Ihmekös, jos on ihmiset aika sekaisin

    Äänestä

No on toi nelikymppiselle miehelle jo aika heviä. Mutta ehkä se on vaan vitsi, jonka kuvittelee naurattavan muitakin kuin itseä.

Äänestä

Kumma kun ei näkynyt mitään yllämainituista.
Onko nyt vaan jollain harhanäyt saaneet vallan?
Tällä palstalla harhajutut ovatkin arkipäivää, mutta nyt on jo sitten näkyjäkin.

Äänestä

Jee, purkka tarttu tukkaan.

Äänestä

Puhut tietenkin omasta puolestasi perziikki ja omasta henkisestä tilastasi?
On tietenkin ikävää noin omakohtaisesti todeta oma terveydentilasi perzuikkiraukka mutta onhan se kai askel parempaan kun itse tunnistat hoidon tarpeesi?

Äänestä
  • Puhut tietenkin omasta puolestasi kokdem-paske ja omasta henkisestä tilastasi?
    On tietenkin ikävää noin omakohtaisesti todeta oma terveydentilasi KokDem-Paskeraukka mutta onhan se kai askel parempaan kun itse tunnistat hoidon tarpeesi?

    Äänestä

Miettikää jos sen sällin paikalla olisi kymmenen - viisitoista vuotta ollut joku normaali asiallinen ja osaava ihminen. Olisimmeko yhtä rupinen loukko tänään?

Äänestä
  • Annetaan persuille ja Ilkkalalle anteeksi.

    Äänestä

  • Armooo kirjoitti:

    Annetaan persuille ja Ilkkalalle anteeksi.

    Älkäämme ikänä antako anteeksi KokDemuille eikä KokDem-Trollipaskolle..!
    Älkäämme myös ikinä kääntäkö heille selkäämme, he lyövät varmasti jos olet hetkeksikään herpaantunut tai muuten luottavainen heidän suuntaansa..!

    Seisokaamme, me rehelliset Perussuomalaiset, (ei siis KokDem) tässä omalla pohjallamme älkäämme luottako vieraaseen apuun älkäämme vääriin valtiaihin. :)

    Äänestä

  • Älä nyt sekoile..toi oli jo aika himmee :)

    Äänestä

  • Äläs pilkkaa. Kirjoittaja on paikkakunnan perussuomalaisten penaalin terävin kynä.

    Äänestä

Johannes Koskinen ei lähtenyt SCC:n hallitukseen.

Äänestä
  • Miksiköhän lähti Tavastehusista??

    Äänestä

  • Ilkkala haettiin Miekkalinnaan poliisin toimesta scc-casessa.

    Äänestä

  • Johannes Koskinen ei lähtenyt SCC:n hallitukseen mutta Pienliikemies, Alias Rokkikukko* lähtikin omavalintaisesti *hyppy kengässä* tavoittelemaan isoja kuvioita ja eduskuntapaikkaa mutta sittemmin kävikin* köppäsesti* ja hiukan myöhemmin haettiin Miekkalinnaan poliisin toimesta scc-casessa.

    SSC-Näytöksen ensimmäinen episodi päättyi tähän, jatko-osa on tekeillä ja käsikirjoitus on jo miltei valmis .

    Äänestä

  • Toivottavasti issu haastaa oikeuteen kuminaamarin ja vaappuvan hanhen - nehän ne ihan kaikki väärät tiedot issulle syötti, tuhosi uran ja jättitappiot kaupungille aiheutti.

    Äänestä

  • Kaupunki on voitolla.

    Äänestä

  • Niin on kun saatiin Ilkkala SCC käräjille.

    Äänestä

  • Voitolla kirjoitti:

    Niin on kun saatiin Ilkkala SCC käräjille.

    Juu, Näin on sovittu että Kari menee käräjille jelppiin syyttäjää kun Karilla on KokDemujen suhmuri-ja kavalluspeleistä tarkat tiedot pöytäkirjoissaan.
    Helpottaa oikeustoimen toteutumista kun on asiakirjat valmiina alustettuina.

    Kiitos Karille ja Lululle hyvästä mtyöstä kotikuntamme hyväsi tehdystä työstä!

    Äänestä

Onko Janakkalassa jo verhot vedetty ikkunoista sivuun?

Äänestä
  • Kiitos kun kysyit mutta en voi vastata toisen puolesta vaikka kaveria tulee aina auttaa. Soittele K.Arille vankilaan se tuntee SCC korvaukset. Onnea matkaan.

    Äänestä

  • Gifkerdfde kirjoitti:

    Kiitos kun kysyit mutta en voi vastata toisen puolesta vaikka kaveria tulee aina auttaa. Soittele K.Arille vankilaan se tuntee SCC korvaukset. Onnea matkaan.

    Kiitos kun vastasit vaikka et voinut vastata Iisakin puolesta vaikka kaveriasi tulisikin aina auttaa.
    Soittele KokDem-Paskotrollille vankilaan se tuntee SCC korvaukset.
    Onnea matkaan.

    Äänestä

  • Iltaa Kari.

    Äänestä

Joko Kiemungin elatusmaksupäätöstä saa jakaa netissä? Kuulemma ihan julkista tietoa tuollaset.

Äänestä
  • Sitä onkin odotettu. Mahtaako KU raportoida asiasta, vai ehtiikö Pravda ensin?

    Äänestä

  • Kiitos kun kysyit mutta en voi vastata toisen puolesta vaikka kaveria tulee aina auttaa. Soittele K.Arille vankilaan SCC casesta. Onnea matkaan.

    Äänestä

  • Äpärälasten laskennallisesta arvosta lienee riidelty rattoisasti, kun on näin kestänt.

    Äänestä

Maksaako Iisakki SCC-casen korvaukset lapsilisistä?

Äänestä
  • Kiitos kun kysyit mutta en voi vastata toisen puolesta vaikka kaveria tulee aina auttaa. Soittele K.Arille vankilaan se tietää SCC korvaukset. Onnea matkaan.

    Äänestä

Kiitos kun kysyit mutta en voi vastata toisen puolesta vaikka kaveria tulee aina auttaa. Soittele K.Arille vankilaan se tietää SCC korvaukset. Onnea matkaan.

Jumalauta, sulla se äly leikkaa.

Äänestä

Kiitos kun kysyit mutta en voi vastata toisen puolesta vaikka kaveria tulee aina auttaa. Soittele K.Arille vankilaan se tietää SCC korvaukset. Onnea matkaan.

Sähän voisit kohta julkaista kirjan: Kokdemjäsenkirjamiehen kootut ajatukset. Sen verran on noita sun mietelauseita tälläkin palstalla ollut.

Äänestä
  • KokDem-Paskotrolli osaa vain muutaman harjoitetun lausuman joita hän hokee vuodesta toiseen niin kuin hänet on aivopesty ja kloonattu tekemään sekä KokDemujen omassa Trollikoulussa on opetettu.

    Äänestä

Perziikki-Paskotrolli osaa vain muutaman harjoitetun lausuman joita hän hokee vuodesta toiseen niin kuin hänet on aivopesty ja kloonattu tekemään sekä Perziikkien omassa Trollikoulussa on opetettu.

Äänestä

Kiitos kun kysyit mutta en voi vastata toisen puolesta vaikka kaveria tulee aina auttaa. Soittele K.Arille vankilaan se tietää SCC korvaukset. Onnea matkaan. K.Ari on posess vartia panputtaa

Äänestä
  • Päivän naurut.

    Äänestä

Oisko häntä noin. Ottiatuota?. Jos se onkin vaan pikkuruinen kirja/koristehylly eikä risti? (En aio mennä tyypin fb sivulle!)

Äänestä
  • Kiitos kun kysyit mutta en voi vastata toisen puolesta vaikka kaveria tulee aina auttaa. Soittele K.Arille vankilaan se tietää SCC ristin. Onnea matkaan.

    Äänestä

  • Kari on Yhdysvalloisa. Radiotoimittaja soitteli just sinne. Karihan on eronnut kaikista poliittisista luottamustoimistaan.

    Äänestä

Hämeen Sanomat kyllä just kehui, että saahan sitä vähän lyödä, jos humalainen liikemies roikkuu letissä.

Äänestä
  • Ei niin koska puolusti itseään silloin kuin väkivaltainen persu kävi kimppuun.

    Äänestä

  • oppi.kerrasta kirjoitti:

    Ei niin koska puolusti itseään silloin kuin väkivaltainen persu kävi kimppuun.

    Hämeen Sanomat kyllä just kehui, että saahan sitä vähän lyödä, jos humalainen nuijamies roikkuu letissä koska puolusti itseään silloin kuin väkivaltainen nuijamies Kiirunkinen kävi kimppuun.

    Äänestä

Hämeen Sanomat kyllä just kehui, että saahan sitä vähän lyödä, jos humalainen perzuikki nuijamies roikkuu letissä koska puolusti itseään silloin kuin väkivaltainen nuijamies perziikki kävi kimppuun.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


vdgttt kirjoitti:

Kiemunki mainostaa nyt siis facebookissa väärinpäin riippuvaa mustaa ristiä makuuhuoneensa seinällä. Hevetin enkeleitä Kiemunki diggaili jo taannoin seinällään mutta nyt vielä tämä. Väärinpäin riippuva ristihän on saatanan palvojien kansainvälinen symboli. HUH HUH - että tällainen tyyppi johti Hämeenlinnan valtuustoa melkein vuosikymmenen, onneksi päästiin vihdoin eroon. Kaikki ei selvästikään ole tällä kaverilla kotona

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu