Status quo

Ennustan, että hallitus ei hajoa ja tilanne niiltä osin pysyy ennallaan vaikka kyräilyä esiintyykin.

Koska:
Perussuomalaisilla on liikaa hävittävää. Nyt viikon ajan eniten julkisuudessa ollut puolue perussuomalaiset eivät saa suosiolleen nostetta siitä, että PJ vaihtuu. Kahden vuoden takainen n.18% puolue saisi nyt vaaleissa n.8-10% suosion. Jopa Halla-ahon täytyy tunnustaa realiteetit ja ajatella, että puolueen on parempi olla vielä kaksi vuotta hallituksessa ja toivoa ihmettä kuin jäädä välittömästi oppositioon ja vajota pienpuolueiden kastiin.

Kokoomus vaarantaa paljon ajamiaan asioita mikäli päättää olla tekemättä yhteistyötä PS:n kanssa. Orpo on nimensä mukaisesti yksin ajamassa Sote-uudistusta mikäli hallituspohja muuttuu. Haluaako Orpo vaarantaa puolueensa tärkeimmän tavoitteen? Não, sanon minä.

Keskusta ajattelee paljolti samoin kuin PJ Sipilä. Sipilä ajattelee kuin liikemies. Kumpi on hyödyllisempää? Olla kaksi vuotta vielä PM ja tavoitella nykyisen taloudellisen nousun realisoitumista vaalisuosioksi v.2019 eduskuntavaaleissa. Vaiko hypätä tuntemattomaan ja vaarantaa hallituksen johtajuus mahdollisesti kokoomukselle tai demareille joilla olisi oma sanansa sanottavana mikäli hallitus hajoaisi.

Mutta ennustaminen on tunnetusti vaikeaa. Kapi sen puki sanoiksi aloituksensa otsikossa. Mielenkiintoisia aikoja elämme.
9156
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat
Aloittaja

Lisään vielä, että otsikkoni status quo tarkoittaa, että hallitustrio pysyy samana. Sen politiikkaa toteuttavat henkilöt vaihtunevat. Tuntuisi perin erikoiselta, että Soini jatkaisi ulkoministerinä ilman puolueensa PJ:n tukea. Myös muita ministerivaihdoksia tullee.

Äänestä

Sipilä voi halutessaan korvata takiaspuoleilla myös Kokoomuksen, ei pelkästään Perussuomalaisia. Näyttää Kokoomukselta unohtuvan, että he ovat hallituksen pienin puolue ja uusia vaaleja he voivat ainoastaan toivoa.

Äänestä

Minulla on sama tuntuma ja suunnilleen samoilla perusteillakin. Korostaisin kuitenkin sitä, etteivät Halla-aho ja persujen uudet varapuheenjohtajat ole edes verhotusti arvostelleet hallituksen politiikkaa muuten kuin maahanmuuttokysymyksissä. Nämä taas eivät ole tällä hetkellä yhtä ajankohtaisia kuin kaksi vuotta sitten.

Halla-aho on linjannut ajatusmaailmansa oikeistolaisemmaksi kuin Soini eli hallituksen politiikka esimerkiksi talous- ja verotusasioissa kelvannee hänelle hyvin. Halla-ahon kannalta kysymys on lähinnä siitä, että puolueen tulee saada enemmän näkyvyyttä hallituksen sisällä. Miten hän aikoo sen hoitaa, jää nähtäväksi. Itse veikkaan, että ainakin ministerivaihdoksia harkitaan eli ryhmästä nimitetään nykyisten tilalle räväkämpiä miehiä ja naisia.

Orvon ja Sipilän tämänpäiväisten kriittisten kommenttien päätarkoituksena lienee vaikuttaa siihen, ettei Halla-aho tulisi takki auki maanantaiseen puheenjohtajatapaamiseen.

Suomen lupaavalta näyttävä talouskehitys hyödyttäisi toteutuessaan kaikkia hallituspuolueita, joten siltäkin kannalta nykyisen hallituksen kannattaisi jatkaa ainakin niin kauan, ettei muuta ilmene.

Äänestä
  • Aloittaja

    "Orvon+ja+Sipilän+tämänpäiväisten+kriittisten+kommenttien+päätarkoituksena+lienee+vaikuttaa+siihen,+ettei+Halla-aho+tulisi+takki+auki+maanantaiseen+puheenjohtajatapaamiseen."Joku,+taitaa+olla+monikin,++ehkä+Juhani+Tamminenkin+on+sanonut,+ettei+voittavaan+joukkueeseen+kannata+tehdä+muutoksia.+Sipilä+ja+Orpo+taatusti+ajattelevat+myös+vuotta+2019.+Onko+perussuomalaiset+kivireki+vaiko+hyödyllinen+hallituskumppani.+Ehkä+Halla-ahon+kannattaisi+olla+enemmän+"lakki+kädessä"+suhteessa+hallituskumppaneihinsa+koska+perussuomalaiset+ovat+enemmän+virran+vietävänä+kuin+kokoomus+ja+keskusta+joilla+kummallakin+ovat+ne+kategoriset+yli+15%+peruskannattajakuntansa.

    Äänestä

  • aito-arska kirjoitti:

    Kyynisesti ajateltuna Sipilä ja Orpo voisivat ajatella niinkin, että on vain hyvä, että hallituksen sisällä on puolue, joka esittää silloin tällöin kriittisiä kommentteja tekemättä kuitenkaan asioista liian suurta numeroa. Usein olen ihmetellyt, ettei tällaista taktiikkaa hyödynnetä vakituisestikin. Punamullan valta-aikoina oli tavallista, että SDP ja kepu suorastaan riitelivät julkisesti ajatellen kaiketi, että molemmat varmistavat näin peruskannattajansa ja samalla vaimentavat opposition ääntä.

    Äänestä

Kyllä kepu ja kokkareet on seuransa ihan itse valinneet, voi elämä mitä älyvapaita porvaripuolueita...siellä sitä hallituksen avokonttorisssa istuu kohta hommamiehet sippilät ja orpot kuin yhtä puuta, varmaan kohta residentin esittelyssäkin.

Äänestä

Aito-terskalla on status quo housuissa...Näin on näreet???

Äänestä

Tatus quo, Matti Vanhanen presidentiksi!

Äänestä

Halla-ahon imago on ongelma ja sitten vielä Hakkaraisen kaltainen varapuheenjohtajaksi. Ei herramunjee.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

aito-arska kirjoitti:

Ennustan, että hallitus ei hajoa ja tilanne niiltä osin pysyy ennallaan vaikka kyräilyä esiintyykin.

Koska:
Perussuomalaisilla on liikaa hävittävää. Nyt viikon ajan eniten julkisuudessa ollut puolue perussuomalaiset eivät saa suosiolleen nostetta siitä, että PJ vaihtuu. Kahden vuoden takainen n.18% puolue saisi nyt vaaleissa n.8-10% suosion. Jopa Halla-ahon täytyy tunnustaa realiteetit ja ajatella, että puolueen on parempi olla vielä kaksi vuotta hallituksessa ja toivoa ihmettä kuin jäädä välittömästi oppositioon ja vajota pienpuolueiden kastiin.

Kokoomus vaarantaa paljon ajamiaan asioita mikäli päättää olla tekemättä yhteistyötä PS:n kanssa. Orpo on nimensä mukaisesti yksin ajamassa Sote-uudistusta mikäli hallituspohja muuttuu. Haluaako Orpo vaarantaa puolueensa tärkeimmän tavoitteen? Não, sanon minä.

Keskusta ajattelee paljolti samoin kuin PJ Sipilä. Sipilä ajattelee kuin liikemies. Kumpi on hyödyllisempää? Olla kaksi vuotta vielä PM ja tavoitella nykyisen taloudellisen nousun realisoitumista vaalisuosioksi v.2019 eduskuntavaaleissa. Vaiko hypätä tuntemattomaan ja vaarantaa hallituksen johtajuus mahdollisesti kokoomukselle tai demareille joilla olisi oma sanansa sanottavana mikäli hallitus hajoaisi.

Mutta ennustaminen on tunnetusti vaikeaa. Kapi sen puki sanoiksi aloituksensa otsikossa. Mielenkiintoisia aikoja elämme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu