No se on Puppe tässä hei kaikki rakkaat matkailupalstalaiset tasapuolisesti syrjimättä ketään kolmea sukupuolta seksuaalisen- tai muun mielipiteen johdosta.
Vuosikymmenien erittäin kattavan elämänkokemukseni aikana saamani tietoisuuden annan myös Teille näin.
Perustietona kerron, että erittäin pieni kalastajakylä nimeltään Pattaya sijaintinsa johdosta syntyi Vietnamin sodan aikaan Jenkkisotilaiden sekä näiden rinnalla sotineiden miesten lomanviettopaikaksi.
Tämän johdosta yksi sun toinen palvelu syntyi ja laajeni näiden matkailijoiden tarpeita silmällä pitäen ja tiedoksi että Jenkkisotilaiden aamupuuroon ei sekoiteta Suomen armeijan tavoin jarrua.
Kauniita sanoja käyttäen ja ketään arvostelematta totuus on se, että Pattayasta on muodostunut niin sanottu palvelupiste mistä saa kaikkea, mitä terve- ja sairaskin mieli itselleen halajaa.
Perustietona Suomalaisista myös kerron, että pääsääntöisesti kaupunkilaiset arvostavat elämässään ja myös lomillaan rauhallisuuden tavoittelua, eli jotain muuta kuin arkipäiväiset elinolosuhteet.
Maalaisille tämä on hieman käänteinen, eli maaseudulla arkeaan viettävät ihannoivat kaupunkeja, kun heitä viehättää ihmisten paljous ja monen moiset palvelut jotka ei ole käden ulottuvilla heidän asuinseuduillaan.
Ottaen huomioon yllä kertomani perustiedot, on ne muokannut Suomalaisen matkailijaryhmän, jotka on vannoutuneita Pattayanmatkailijoita aina ja uudestaan, sekä taas.
Myös on matkailijaryhmä jotka eivät ole Pattayanmatkailijoita, vaan Thaimaanmatkailijoita.
Vielä on ryhmä molempia Suomalaisia sukupuolia jotka ovat avioituneet Thaimaalaisen kanssa päätyen asumaan joko Thaimaassa tai Suomessa.
Palstaan tutustuessani olen huomannut olevan myös ryhmä henkilöitä, joilla on erittäin runsas näkemyskirjo kaikesta mahdollisesta Thaimaahan liittyvästä, joka sisältää myös tietämyksen itselleen tuntemattomista Thaimaakiinnostuneista ja Thaimaakokeneista ihmisistä.

Vastaukset 14
Vanhimmat
Tämä on kerrottu palstalla ennenkin, mutta se oli noin vuosi 2007, kun Jenkkien laivastoa piti rantautua Pattayalle mukanaan olikohan se 5000 Navy- poikaa. Tyttöjä oli tullut komeiden merisotilaiden toivossa tarjolle Pattayan kaduille hurjat määrät jostakin landelta ja muita miehiä ei hirveästi ollut, kun oli kyseessä elokuun puoliväli.
En ole ikinä nähnyt sellaista pyntättyjen ja meikattujen tyttöjen laumaa Pattayan kaduilla kuin silloin.
Siinä kävi sitten niin että jotkut sotapojat olivat ottaneet jo laivalla rähinäviinaa ja tapelleet, niin amiraali oli laittanut kaikki poistumiskieltoon ja he joutuivat katselemaan Pattayaa laivoista käsin kilometrien päästä. On mahtanut poikia vituttaa voin kuvitella itseni nuorena miehenä... Olisin varman uinut salaa maihin.
Tytöt kun saivat kuulla jäävänsä ilman merisotapoikia niin alkoi armoton pommitus meitä muutamaa miestä kohti, jotka kaupungilla liikuimme. Tyttöjä roikkui kaulassa ja vyötärössä ja selässä ja kiskoivat käsistä eri suuntiin ja raahautui perässä... Se muistutti jo aussifutista se takaa-ajo. Sen actionin rinnalla nykyinen rantakatu on muumioitunut.
Kovalla duunilla päästiin kaverin kanssa karkaamaan hotellille, vedettiin syvään henkeä, otettiin reilut rohkaisuryypyt ja sitten uudestaan sinne sekaan vaan.
Jihadistimarttyyreitä odottaa vain 72 neitsyttä. Meitä odotti vähintään 7200 iloista maaseudun tyttöä. Valkkasin yhden uskomattoman ilopillerin joka oli niin julmetun iloinen kun sai pokan kun tuhannet siskonsa jäivät ilman. Siinä ei paljoa nukuttu seuraavan vuorokauden aikana.
Edellä kirjoittaneella on käynyt joka pojan päiväuni toteen, varmasti on ollut mukavaa.
Nyt kun Pattayalla on onin kerroin tuo iloisten tyttöjen määrä lisääntynyt, niin Suomalaisellekin Pattaylahkolaiselle, jolle on täysi mahdottomuus ihmissuhde Suomessa, flaxi käy helpommin Pattayalla, siis Pattayalle aina vaan ja uudestaan.
Matkailunautinnon lisäämiseksi mikäli siitä nauttii, voi matkojensa välillä riidellä Numban kanssa ja haukkua Hiniä.
Trollaavalle läskille naiselle en viitsisi edes vastata, mutta kerrottakoon että olin tuohonkin aikaan naimisissa Suomessa. Itse asiassa en ole koskaan ollut sinkku sen jälkeen kun 16 vuotta täytin. "Sinkkuilun" aloitin vasta 2013 ja sitä kesti 2 vuotta. Nyt olen taas suhteessa.
Totta on kuitenkin että Suomessa sijaitsevassa kotikaupungissani ei ole koskaan käynyt tuollaista kuin kerroin Pattayalla käyneen 2007. En ilmeisesti ole sellainen laadukas mies yökerhosta sitten sillä perusteella.
Epäilen kuitenkin vahvasti että myöskään sinulle ei ole koskaan Suomessa tapahtunut tuollaista.
Mitä tulee maksullisten tyttöjen määrään Pattayan katukuvassa niin niitä on rantakadulla auringonlaskun jälkeen 10-40 tyttöä nähtävissä, jotka roplaa puhelintaan eivätkä huutele miesten perään, eivätkä lähde kovin helposti kenen tahansa matkaan ja puolet ei saa pokaa ollenkaan, joten kyse ei ole kovinkaan merkittävästä ilmiöstä. Tätähän sinun on jostakin Perä-Keuruulta käsin mahdotonta tietää, mutta nyt kuulit.
Täytyy minunkin osallistua Hua Hin keskusteluun sen verran että ei se ole nuorten ihmisten paikka. Nuoret menee saarille bilettämään ja siellä on Thaimaan villein meno. 30-60 vuotiaat menee Pattayalle, lapsiperheet Phukettiin ja vanhukset Hua Hiniin.
Viime viikolla pattayalla kävelykadulla, ainakin 200 maksullista leidareita oli jo 40 ja tämä oli hieman auringonlaskun jälkeen, vaikka nyt ei ole perseenmyynnin sesonki.
Hei Elokuu.
Kirjoitit että trollaavalle läskille naiselle et viitsi edes vastata.
Kuitenkin Sinuttelet jotakin henkilöä.
Minulle jää epäselväksi kenelle kirjoituksesi osoitit?
Rehellisesti sanon että en ymmärrä sanankaan kirjoituksestasi liittyvän mitenkään aloitukseni kirjoituksen asiasisältöön, enkä oivalla miten se voisi olla kommentti myöskään Ilopillerin Kaverille joka minun mielestäni oli kanssasi samoilla linjoilla.
Ärsyttikö esimerkiksi lahkolaisuus, kun sinun täytyi osallistua Hua Hin keskusteluun, vaikka tässä sarjassa ei ole Hua Hin keskustelua?
Oletko siis Maija jonka täytyy temmeltää joka keskustelussa tuolla Hua Hin Idiotismilla?
Lerppa ei olekaan vähään aikaan käyttänyt "pattayapete" nimimerkkiään.
Vahvistui tuossa tänään että sairaseläkeläinen Lerppa on mielisairaalassa tasaisin välein ja muuten kotihoidossa. Lerppahan on psyykelääkkeistä ja muista huumeista hyvin ollut perillä aiemminkin.
Tällainen kirjoitus löytyi vuoden takaa:
"654767567657
2.6.2016 12:43
Hienoa analyysi resuperse, kertonee suomen mt-palvelujen heikosta tasosta, bipo type ii on niin monimutkainen ja vaikeasti tunnistettava häiriö että kokeneella psykiatrilla menee aikaa noin vuosi ennenkin diagnoosi voidaan asettaa, repanna, siitä kuin potilassuhde on alkanut, lisäksi asiantuntija pystyy kirjoitusten pohjalta tekemään vielä neljä diagnoosia, reppana... Taitaa olla asiantuntiasi siivooja äitisi, kyseiseltä osastolta. Tai sitten sinä osaston potilas joka on hyvin ilmeistä reppana.
Bipo f30/f32, skitsofreenikko f20 ja sekakäyttäjäf19, Narsistille 60.81 psykopaatille...
Ja kaikki viidessätoista minuutissa, resuperse"
Tuollaista teksitä ei kirjoita insinöörit eikä lentäjät vaan mielisairas ihminen jonka tilaa tarkkaillaan jatkuvasti ja vaihdellaan lääkitystä. Tämä selittää kaiken. Älkää keskustelko mielisairaan ihmisen kanssa vaan jättäkää ne keskustelut ammattilaisille, kiitos.
PS: Lerppalan pete... Koeta parantua äläkä satuile enää Pattayasta. Menet vaan enemmän sekaisin.
Pitkä päivä Lerpalla tänään. Klo 06.10. eka viesti ja vika nimimerkillä PippelisPuppelis klo 19.54.
Lerppa olisi varakas nainen, mikäli tekisi tuollaisia 14 tunnin työpäiviä ihan oikeissa töissä, mutta ei. Lerppa tekee sen täällä pyhässä sodassa Pattayaa vastaan.
No se on Puppe tässä vielä hei.
Sinä pitkäpusuinen henkilö joka pidät hallussasi nimimerkkiennätystä, teet varsin usein päätelmiä kuka minkäkin nimimerkin takana on, sekä nimeät järjestäänsä nämä Lerpaksi.
Pyydän Sinua pitkäpusuista henkilöä kiukuttelemaan Lerpatuksiasi ja haukkumaan Hua Hiniä niihin kuuluvissa keskusteluissa.
Minä olen tämän keskustelun avannut tarkoituksella, jonka asiasisältö on havaittavissa lukemalla ymmärryksellä aloituskirjoitus.
Se ei sisällä Lerpatusta eikä Hua Hiniä.
Pyydän nöyrästi että pidättäytyisit ribseissä ja Lerpan terveydentilassa toisaalla, Onko se mahdollista?
Tosin jos kuulut aloitustekstini viimeisen kappaleen tarkoittamaan ryhmään, asialle ei liene tehtävissä mitään.
Hullu se on diagnooseissa ja siviilissä.
Vietnamin sota käytiin vuosina 1964 - 1975.
Herra Elokuu 2007 kokemukset eivät valaise seikkaa, että sodan aikaan Pattaya oli pieni kalastajakylä.
Minä kävin 60 luvulla ensikerran vanhempieni kanssa Pattayalla ja muuallakin Siamissa.
Varmasti kävit. Yllättävän moni kävi. Kalastettiin ja äiti sai kalan meilläkin. Taisi olla 50 lukua ja Elvis esiintyi Maken baarissa ja Numeromies soitti bongoja.
Vietnamin sota alkoi kyllä 1955 ei suinkaan 1964.
Arvoisa Fredi. ( Maija )
Katso joskus ympärillesi, jos olet lentokentän kansainvälisellä puolella, näetkö ehkä perheitä lähdössä ulkomaille, joilla on alle 10 vuotiaita lapsia mukana?
Se kuka esiintyy ja bongottaa, taidat olla sinä Bimbo.
Taisi Lerpalla heittää se iso pyörä voltin nyt kun tajusi itsekin olevansa tunnettu mielisairaalapotilas.
Tulikohan pakkopaita nyt päälle ja pari piikkiä kannikkaan?
Tosin näin on ennenkin toivottu mutta sitten hän tulee resuperseensä kanssa ja 4 minuutin välein siitä jatkaa sitten muut nimimerkkinsä auringonlaskuun saakka.
Jotenkin mennyt vielä huonompaan kuntoon tuo nutsi tässä viime aikoina. Olisko loppusuora jo näkyvissä?