"Työmies" Putkonen saa lähteä myös ulos ja nopeasti. Ylimielisempää kaveria saa hakea ja yksi ongelma Perussuomalaisten mediasuhteessa on nimenomaan Putkonen, joka riitelee median kanssa aina. Kysykää vaikka toimittajilta miten pidetty kaveri hän on. Ei todellakaan ole.
Jos hän olisi oikeasti työmies, niin hän olisi puolueen työntekijä, joka noudattaa muiden ohjeita. Putkonen on yrittänyt olla puolueen yläpuolella oleva puoluetta ohjaava päättäjä - ilman mitään asemaa! Ylijohtaja sopisi paremmin nimitykseksi kuin työmies.
Terhoa Putkonen yritti kaikin tavoin juonia tulevaksi puheenjohtajaksi, mutta ei siinä(kään) onnistunut. Surkuhupaisin viritelmä oli Terhon tiedotustilaisuus jonne sattumalta puolueen eliitti lähti lähettämään tekstiviestejä tukeakseen Terhoa. Tyypillistä Putkosen masinointia. Harvoin nuo Putkosen touhut ovat onnistuneet ja selittely on sitten jäänyt vaaleilla valitulle väelle. Hyvänä esimerkkinä räjähtävät lepakot!
Perussuomalaisilla on puoluejohto, puoluesihteeri jne. Mikä on Putkosen asema? Ja jos tuollaista "työmiestä" tarvitaan, niin sitten vaan mukaan äänestyksiin ja valitaan se "työmies". Putkonen on tuonkin sopivasti masinoinut niin, että hän ei ole vaaleilla valittava henkilö.
EI JATKOON! Hyvin nopeasti ulos puolueen johdon sisäringiltä ja niin nopeasti kuin mahdollista ulos koko puolueesta.
Jos hän olisi oikeasti työmies, niin hän olisi puolueen työntekijä, joka noudattaa muiden ohjeita. Putkonen on yrittänyt olla puolueen yläpuolella oleva puoluetta ohjaava päättäjä - ilman mitään asemaa! Ylijohtaja sopisi paremmin nimitykseksi kuin työmies.
Terhoa Putkonen yritti kaikin tavoin juonia tulevaksi puheenjohtajaksi, mutta ei siinä(kään) onnistunut. Surkuhupaisin viritelmä oli Terhon tiedotustilaisuus jonne sattumalta puolueen eliitti lähti lähettämään tekstiviestejä tukeakseen Terhoa. Tyypillistä Putkosen masinointia. Harvoin nuo Putkosen touhut ovat onnistuneet ja selittely on sitten jäänyt vaaleilla valitulle väelle. Hyvänä esimerkkinä räjähtävät lepakot!
Perussuomalaisilla on puoluejohto, puoluesihteeri jne. Mikä on Putkosen asema? Ja jos tuollaista "työmiestä" tarvitaan, niin sitten vaan mukaan äänestyksiin ja valitaan se "työmies". Putkonen on tuonkin sopivasti masinoinut niin, että hän ei ole vaaleilla valittava henkilö.
EI JATKOON! Hyvin nopeasti ulos puolueen johdon sisäringiltä ja niin nopeasti kuin mahdollista ulos koko puolueesta.
Vastaukset 15
Vanhimmat
putkonen on kaveri joka laittoi persut jytky-kuntoon. tietää miten organisoidaan asioita.
Hiukan kieroutunutta huumoria?
Putkonen on suuri kusettaja, räyhääjä joka ei kykene organisoimaan kuin omituisia riitoja.
Täytyi poistua myös a-talkissa kuselle
Putkonen on raiskauksesta saanut tuomion eli persujen kunniajäsen.
Putkosella on kieli ollut Halla-ahon pepussa nyt vuorokauden. Katsotaan onko se tehonut.
Hyvä avaus! Kenttä kannattaa Putkosen ulosheittoa ja mahdollisimman pian!
Puoluekokous joutui jumiin presidenttiasiasta, ei ehdokasta tai ehdokas
Putkosta huudetaan apuun
Tarja Halonen nosti 200 6 PS:n kuuluisaksi kun Soini oli ehdokas ja esitteli puoluetta. PS tarvitsee medianäkyvyyttä. Laura Huhtasaari ehdokkaana voisi nostaa PS:n pääministeriehdokkaaksi työhaastattelu
Putkonen ratkaisee asian Halla-ahon esityksen pohjalta
- osallistutaanko vai ei ensimmäinen äänestys
Putkonen: pitäkää kokouskansionne täällä siellä ovat tarvittavat äänestyslaput
Kama on hukassa joillain
kamoja etsitään
Jos olette vieneet kamanne jonnekin ja jättäneet niin sitten ette osallistu
kuinka monelta puuttuu laput, aamuun asti menee jos koneella joudutaan äänestämään
kinkkinen tilanne, Putkosta huudetaan joukolla apuun
työjärjestystä huudetaan apuun
yöjärjestystä apuun
SEBASTIAN TYNKKYNEN ASTUU ESIIN JA RATKAISEE ASIAN
KANSA HURRAA TYNKKYSELLE
TYNKKYNEN HOITI HOMMAN
RAIKUVIA PITKÄKESTOISIA TAPUTUKSIA TYNKKYSELLE
Puheenjohtaja taipuu lennossa Tynkkysen ehdotukseen
Jokin uusi jumi syntyi
salissa on paljon porukkaa joilla ei ole äänioikeutta
äänestystä ei voida pitää koska joukossa on kelpaamatonta väkeä
silloin pitää sali tyhjentää sellaisista JOTKA eivät saa äänestää
Putkonen esittää ETTÄ PUOLUEKOKOUKSIA PITÄÄ SULJETUSSA KABINETISSA HARJOITELLA ETUKÄTEEN KUN JOILLAIN ON KAMAT HUKASSA
EIKÄ ÄÄNESTYSLIPPUJA LÖYDY
puheenjohtaja hakkaa nuijaa joita katkeaa sitä mukaan kun hakkaa, uusia nuija tulee paikalle
lippuäänestys muille ei voida antaa
kansa huutaa: SÄHKÖINEN SÄHKÖINEN SÄHKÖINEN SÄHKÖINEN
ääni kovenee nuijia tuodaan lisää laatikollinen kun entiset ovat katkenneet
äkkiä palaa rauha ja äänestystä ei tehdä lipuilla vaan sähköisesti
hetken hiljaisuus ja taustamusiiki muzak alkaa soida joten äänestystä suoritetaan
TYNKKYNEN ASTUU ESILLE
HÄN SELITTÄÄ SKENAARIO
delegointipäätös on suurempi päätös
SE PITÄÄ TEHDÄ ENSIN
annetaanko puoluevaltuustolle
tästä tehdään päätös
AMMATTIMIES TYNKKYNEN HOITAA HOMMAN
PUOLUEVALTUUSTOA EI VOIDA KÄSKYTTÄÄ TÄÄLTÄ
kertoo SEBASTIAN TYNKKYNEN
Entinen demari Peter Erik Alexander Muurman nousee ständille ja sanoo olevansa aivan samaa
mieltä kuin Tynkkynen
JOKO DELEGOINTI TAI EI
ELI NYT ÄÄNESTETÄÄN SIITÄ ETTÄ SIIRRETÄÄN PUOLUEVALTUUSTOLLE PÄÄTETTÄVÄKSI JOITA KANNATTAA
HALLA-AHO
TERHO
MUURMAN
... iso joukko
PUTKONEN TYÖNTÄÄ SORMENSA NENÄÄNSÄ JA PELIIN VAIN
SÄHKÖISESTI VOIDAAN ÄÄNESTÄÄ
VALMISTELEVA VALIOKUNTA ESITTI ETTÄ KOKOUS PÄÄTTÄÄ ETTÄ PUOLUEKOKOUS PÄÄTTÄÄ
VASTEN EHDOTUS PUHEENJOHTAJA HALLA-AHO MINSITERI TERHO MUURMAN JNE ESITYS PÄÄTÖKSEN TEKEE PUOLUEVALTUUSTO
PUTKONEN TOTEAA ETTÄ ASIA ON SÄHKÖISESTI PÄÄTETTÄVÄ ETTÄ VAIN ÄÄNIOIKEUTETUT PÄÄTTÄVÄT KOSKA JOILLAIN ON KAMAT HUKASSA ja niissä on äänestysliput jotka ovat voineet joutua jonkin PS-vastaisen elementin haltuun epäselvissä oloissa
timo soini on kieltäytyy äänestämästä koska hän ei ole enää paikalla kuuntelemassa Halla-ahon linjapuhetta vaan presidentin luona Frederica Mogherinia haastattelemassa hitsin nevadassa
mogherinin on italian edustaja komissiosta
Puoluevaltuusto nimeää sitten aikanaan PRESIDENTTIEHDOKKAAN
Slunga-Poutsalo astuu lavalla selittämään miten menee ja miten meni
Kaikki odottavat jännittyneinä Halla-ahon puhetta
toimittajat ovat aivan sinisinä jännityksessä ja selvästi tärisevät
Slunga-Poutsalo lukee tilastoja kuinka jäseniä sun muuta on tullut lisää vain onko
jäsenmäärä on ylittänyt 10 300
puolue on velaton
kiitos
Soinin takinkäännöstä kertoo tuokin, että mies ei viitsi edes olla kuuntelemassa uuden puolueen puheenjohtajan linjapuhetta.
Todellinen entinen puheenjohtaja olisi siellä kannustamassa uutta puheenjohtajaaa ja tukemassa hänen johtamistaan.
Soini heittää viimeiseen asti kapuloita rattaisiin. Putkosesta tulee vielä hyvä kansanedustaja Soinin autonpesijä. Muuta virkaa Putkosella ei jatkossa enää ole.
Puoluekokous on Putkosen työnäyte. Tuota kelpaa esitellä uusille työnantajille. Tällaisen sirkusfinlandian minä pystyn luomaan!
Putkonen ja Tynkkynen hoitivat kokouksen putkeen tykköön
Kepun paskavarpaat ovat parasta lypsyjen komediaa, alkoivat perua puheitaan
Halla-aho kelpaa täydellisesti maalaisliitolle
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/222989-keskustalainen-varoittaa-perussuomalaisten-eristamisesta-uusia-vaaleja-esittavat
Sipilä alkoi heti ensimmäisenä vetää sanojaan takaisin. "Ei nyt kannata uusista vaaleista puhua, kyllä tähän ratkaisu haetaan"
SIPILÄ sunnuntaina
104 vuotta Vennamon syntymästä PS on nyt pienen KANSAN asialla http://keskustelu.suomi24.fi/t/14886181/vennamolaiset-taas-kepun-kiusana#comment-90162760