naurettavaa vai säälittävää?
Kumpaa se oli enemmän,
mun_notkuminen
8364
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ehdottomasti naurettava. En sääli kuin eläimiä.
Kun mietit viimeistä kertaa...tuntuiko että en enää välittänyt? tuntuiko viimeinen ele hyvästeiltä?
Muistatko?
Mietitkö miksi kaikki kävi niin helposti? Palasin takaisin syliin minne kuulun, kuulunut jo 12 vuotta. Tiedän nyt mitä on rakkaus. Ja tunnen sen joka päivä. Sain anteeksi. Otin opikseni. Nyt pysyn kotona. Sydämeni oli siellä koko ajan.
Kenelle tämä menee, minne päin? Tarkoittaako "viimeinen kerta" sitä, että olette harrastaneet seksiä?
En ole Satua nähnyt missään notkumassa. Näitä kun lukee pysyy yhä tiiviimmin hänessä vaikkei asialle juuri mitään tehdä.
Notkuminen oli ihanaa.
Ei kumpaakaan. Se oli asiallista notkumista, eikä siinä mitään. :)
Minua ainakaan naurata kuin hyvät jutut, muuten en naura asioille. Ja säälin vain ihmisiä, jotka elävät omaa elämäänsä vihoissaan ja katkeroissaan ja kateuksissaan läi/kautta elämänsä. Se on oikeasti säälittävää. No joo, eilen tunsin säälia Tiger Woodsia kohtaan, kun katoin sen pidätysvideon, mutta sekin on erilaista sääliä, jota tunnen näitä katkeria ihmisiä kohtaan. Heitä kohtaan minulle tulle syvä sääli, että miten ihminen voi ajaa itsensä sellaisen kateuden ja katkeruuden valtaan tässä ainutkertaisessa elämässä. Elämässä ei voi perruttaa ikinä päivääkään, joten onhan se tosi sääli, kun joku pilaa omaa elämäänsä pahuudella.
Tiger Woodsi voi hyvin selvitä tuosta suosta, mutta pahassa katkeruudesta ja kateudesta eipä noin vain pakiteta, ja jos vaikka pakittaisikin, niin auto on jo lunastuskunnossa eikä siitä enää autoa saa. Ei edes vakuutusyhtiö lähde apujoukkohin (näissä tapauksissa, ei edes ammattilaiset pysty kovin paljon auttamaan). Ja näiden tosi säälittävien ihmisten ainut oljenkorsi taitaapi vielä olla se, että "yritetään niin filmata muille, että hyvin menee", mutta sisällä kuohuu. Se on jo niin säälittävää elämässä, että sitä ei nyt vain voi muuta kuin syvästi sääliä.
Elämässä on virheitä, joita sattuu jokaiselle. Ne on ok. Elämässä on virheitä, joista pitää oppia. Mutta elämässä ne kaikista pahimmat virheet eivät ole enää korjattavissa, ja ne on just niitä, jossa voidaan yrittää pakittaa, mutta minkäs teet runko on jo lunastutskunnossa, ja siitä ei enää palutta ole. Valitettavasti. Joskus näitä virheitä tehdään jo nuorena, ja se on sitten tosi vahinko.
Ja nyt tarkoitan tai oma näkemys on sellainen, että ihminen voi selviytyä pitkäaikaisestakin päihteiden käytön jälkeen "rannalle kuiville vesille" ja saa jatkaa hyvää elämää. Ihminen voi selviytyä rankasta lapsuuden kokemuksistaan tai vaikka seksuaalisen hyväksikäytön tai muun kiusaamisen kokemuksen jälkeen "kuiville vesille" ja saada jatkaa hyvää elämää. Tai ihminen voi selviytyä rankoista sairauden kokemuksista tai vaikka kaiken vievän konkurssista, jossa ei jää enää mitään käteen. Kysymys on pohjimmiltaan siitä aidosta sydämestä ja sydämen tahdosta, joka jalostaa loppujen lopuksi ihmisen asennetta, ja se asenne voi ikään kuin putkahtaa esille myöhemmässä vaiheessa omaksi eduksi.
Mutta esimerkiksi kateus, se vie oikeasti ihmisen hyvän tai rakentavan asenteen ja ennen kaikkea mielen mennessään. Se tapahtuu pikku hiljaa ikään kuin huomaamatta, jos siihen ei ITSE puutu ajoissa. Se alkaa sillä, että ensin ei osaa tai halua iloita toisen ihmisen onnesta tai menestyksestä tai vaikkapa toisen ihmisen hyvästä terveydestä ja jaksamisesta. Pian tämän "ei osaa iloita muiden hyvästä" hiipii yhä vaikeammaksi kateudeksi ja yhä syvemmälle. Pian ihminen katkeroituu ja heti perään tulee vihainen asenne kaikkeen ja kaikkiin. Tyytymättömyys ja negatiivinen näkemys asiaan kuin asiaan. Ja se on se tie, joka vie just siihen, kun auton runko on jo niin pahoin vioittunut, että ainoa vaihtoehto on lunastus ja sen jälkeen romutettavaksi. Onko se elämää? Ei ole.
Olen nähnyt ja kohdannut paljon ihmisä, jotka ovat selviytyneet ehjin nahoin todella vaikeista kokemuksista huolimatta. Mutta en ole nähnyt tai kohdannut yhtäkään ihmistä, joka olisi selvinnyt takaisin hyvään elämään, kun on jo uponnut syvään katkeruuteen. Eikä itseasiassa se tarvitse olla edes kovin syvä, koska se on niin salakavala virus ihmisessä, joka syö solun kerrallaan ja sairastuttaa kohta koko kropan, pääkopasta puhumattakaan. Siksi kannattaa olla hereillä jo ajoissa itsensä kanssa, kun kohtaa niitä ensimmäisiä kateuden tuntemuksia, jotka ovat osa normaalia tunne-elämän kokemuksia ja tuntemuksia.
Sekä että. Oli kyllä hetkiä jolloin olisit saanutkin notkua luvan kanssa ja urakalla, mutta eihän se sitten koskaan sopinut. Mikä jättikin jälkeensä lähinnä vain sen jälkimmäisen fiiliksen.