Sipilän hallituskoalitio koetuksella

Jussi Halla-ahon valikoituminen Perussuomalaisten puheenjohtajaksi on nostattanut ainakin julkisuudessa kuohuntaa, jonka keskeisenä teemana on Sipilän hallituksen kohtalo. Nyt tällä tietämällä tänään sunnuntaina vuorokauden verran Halla-ahon valinnan jälkeen tiedetään sen verran, että huomenissa maanantaina kolmen hallituspuolueen johtoportaat suorittavat tai ainakin aloittavat tilanteen "päivityksen", sikäli mikäli siihen pystyvät. Hallituspuolueitten sisällä vallitsee ilmeisesti melkoisia tilanteen arvioinnin erilaisuuksia ja sen vuoksi tässä joutuukin arvuuttelemaan, jotta mahtavatko mopot pysyä esim. Sipilän ja Orpon käsissä. Perussuomalaisten sisäisessä tilanteessa taas kysymystä herättää se, kykeneekö puolueen uusi puheenjohtajisto rakentavaan yhteistoimintaan puolueen vanhan kaartin kanssa.

1

58

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Keskustan ja Kokoomuksen tahtotila-akseli toimii ja ilmeisesti hankalaksi, monessa mielessä hankalaksi koettu kolmas pyörä Perussuomalaiset suljetaan hallitusvastuun ulkopuolelle. Saattaa olla niinkin, että Perussuomalaisten taholta heitetty epäilys jo ennaltasovitusta menettelystä onkin aiheellista arviointia. Tämän päivän maanantain neuvottelut Kesärannassa olisivat siis olleet kulissia. Mikä sitten on ollut jo aikaisemmin ongelmana Perussuomalaisissa? Entäpä jos Timo Soini ulkoministerinä ja Jussi Niinistö puolustusministerinä olisivat olleet liian tanakoita kantoja Nato-viljelyksen kaskessa. Näinä päivinä heidät siirretään syrjään. Ketä tulee tilalle?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Häiriköinti

      Sinä joka rälläsit viime yönä aamuun klo. 00 :04 koulun pihassa ja pitkin kyliä. Rekkari ylhäällä. Terv. Kerrostalon as
      Ähtäri
      76
      3339
    2. Askanmäessä Huippu esitys

      Kävimme Ystävien kanssa Askanmäen kesäteatterissa. Kaikki tykättiin esityksestä aivan valtavasti. En varmaan koko vuonna
      Puolanka
      25
      3023
    3. rakastan sinua!

      Tule ja ota, kasvetaan yhdessä paremmiksi ❤️❤️❤️❤️ kaikki anteeksi ❤️❤️❤️
      Ikävä
      51
      2912
    4. Näin lähellä

      Se on näin 🤏 lähellä että heitän hanskat tiskiin sun kanssasi.
      Ikävä
      57
      2731
    5. Mä sanon tän suoraan.

      Se on sun käytös mikä ajaa pois. Et välitä muitten tunteista kun omistasi.
      Ikävä
      58
      2588
    6. Kerro jotakin hauskaa. :)

      Kirjoita jotakin mukavaa vaikka kaivatustasi. :) Ei törkytekstejä kiitos. :)
      Ikävä
      48
      2560
    7. On olemassa tiettyjä sääntöjä!

      Ja jos aiot pärjätä mun kanssa niin teet vain niinkuin mä sanon. Mieheltä Naiselle
      Ikävä
      54
      2349
    8. Pohdinttavaksi

      No siis, saiko yrityksen toimitusjohtaja potkut vaiko älysi ihan itse jättää nimellisen tittelin ettei maine enää enempä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      2231
    9. Mulla ei oo anteeksi pyydettävää

      Muista se! Mieheltä yhdelle naisellE
      Ikävä
      69
      2108
    10. Siis hetkonen

      Rakastetaankohan me kummatkin toisiamme, ja aletaan tajuamaan se pikkuhiljaa 🤯
      Ikävä
      45
      2092
    Aihe