Minulle riittää mainiosti, että ihmisten asioita hoidetaan tehokkaasti ja mahdollisimman oikeudenmukaisesti. Jos tulosten saavuttaminen vaatii kompromisseja, niitä on tehtävä vaikka aatteeseen sattuisi.
Kuluneen puolen vuosisadan ajan SDP:n kannatus on ollut loivassa luisussa, muutamia tilapäisiä piikkejä lukuun ottamatta. Trendi on yleiseurooppalainen, mutta missään lasku ei ole ollut yhtä raju kuin Suomessa. Yritän seuraavassa pohtia syitä. Vauhtia on haettava historiasta.
Korkeat toverit ovat minulle vakuuttaneet, että SDP pysyi loppuun asti lujana NL:n edessä, perinteinen länsimainen sosialidemokraattinen linja pidettiin. Tästä johtuukin perustavaa laatua oleva kysymys: jos SDP:n linjassa mikään ei muuttunut, niin miksi Tehtaankadun ja Moskovan suhtautuminen sosialidemokraatteihin muuttui äkkiä äärimmäisen vihamielisestä ylenpalttisen ystävälliseksi?
Vastaus saattaa viipyä monestakin syystä. Puolueen historiankirjoitus ei jostain syystä etene. Aihe on arka, koska silloin pitäisi myös vastata kysymykseen, miten tiivistä SDP:n ja NKP:n yhteydenpito kiihkeimmillään olikaan. Kalevi Sorsalla oli varmaan myös odotuksia oman tulevaisuutensa suhteen.
Sotien jälkeen kutsuvieraita SDP:n juhlissa olivat veljespuolueiden edustajat Pohjoismaista ja muualta Länsi-Euroopasta. Nyt eturivissä istui myös rautahampaisia miehiä Tehtaankadulta, jotka silmin nähden nauttivat kesyttämästään saaliista. Kaiken tämän jälkeen oli tapana sydämistyä, kun meitä maailmalla epäiltiin Moskovan sormijuotoiksi.
”Ei EEC:lle” -liike imaisi 1970-luvulla mukaansa SDP:n nuoren siiven lähes kokonaan. Koululaitoskin haluttiin kaapata sosialismille, ei ainoastaan pankit ja vakuutuslaitokset. Läntisen sosialidemokratian parhaat periaatteet olivat jo pahasti hukassa.
Pienyrittäjän arki on keskimäärin ankarampaa kuin palkkatyöläisen. Työajat eivät mahdu minkäänlaisiin yleissitoviin raameihin. Palkollisille joutuu maksamaan saman palkan työsuorituksesta riippumatta, laiskalle ja ahkeralle saman verran. Hyvä työntekijä karkaa muualle, huonosta ei tahdo päästä eroon millään.
Poliisin ammattikunta nauttii suuren yleisön luottamusta ja on vuodesta toiseen keulilla mielipidekyselyissä. Tuoreen kyselyn mukaan puolet poliiseista äänestää joko kokoomusta tai perussuomalaisia. Demareita äänestää vain 5 prosenttia. Miksi SDP ei nauti poliisien luottamusta? Poliisit kuuluivat vielä 1950-luvulla SAK:hon. Nyt poliisit suunnittelevat liittyvänsä Akavaan.
Tarja Halonen ei vuonna 2000 olisi tullut valituksi ilman oikeistolaisten naisten sisarellista apua. Tämäkin tilaisuus laajentaa kannattajakuntaa jätettiin seuraavissa eduskuntavaaleissa hyödyntämättä. Eduskuntaan olisi saattanut tulla aatteellisesti heikkoja naiskansanedustajia.
Tuomiojan pitkä varjo
Erkki Tuomioja on yrittänyt SDP:n puheenjohtajaksi neljä kertaa, turhaan. Hallituksiin Tuomioja on kyllä kelvannut. Häneen on sovellettu vanhaa sääntöä, jonka mukaan hankala kaveri kannattaa pitää teltan sisällä kusemassa teltasta ulos eikä päinvastoin. Sekään ei ole toiminut.
Kuluneen puolen vuosisadan ajan SDP:n kannatus on ollut loivassa luisussa, muutamia tilapäisiä piikkejä lukuun ottamatta. Trendi on yleiseurooppalainen, mutta missään lasku ei ole ollut yhtä raju kuin Suomessa. Yritän seuraavassa pohtia syitä. Vauhtia on haettava historiasta.
Korkeat toverit ovat minulle vakuuttaneet, että SDP pysyi loppuun asti lujana NL:n edessä, perinteinen länsimainen sosialidemokraattinen linja pidettiin. Tästä johtuukin perustavaa laatua oleva kysymys: jos SDP:n linjassa mikään ei muuttunut, niin miksi Tehtaankadun ja Moskovan suhtautuminen sosialidemokraatteihin muuttui äkkiä äärimmäisen vihamielisestä ylenpalttisen ystävälliseksi?
Vastaus saattaa viipyä monestakin syystä. Puolueen historiankirjoitus ei jostain syystä etene. Aihe on arka, koska silloin pitäisi myös vastata kysymykseen, miten tiivistä SDP:n ja NKP:n yhteydenpito kiihkeimmillään olikaan. Kalevi Sorsalla oli varmaan myös odotuksia oman tulevaisuutensa suhteen.
Sotien jälkeen kutsuvieraita SDP:n juhlissa olivat veljespuolueiden edustajat Pohjoismaista ja muualta Länsi-Euroopasta. Nyt eturivissä istui myös rautahampaisia miehiä Tehtaankadulta, jotka silmin nähden nauttivat kesyttämästään saaliista. Kaiken tämän jälkeen oli tapana sydämistyä, kun meitä maailmalla epäiltiin Moskovan sormijuotoiksi.
”Ei EEC:lle” -liike imaisi 1970-luvulla mukaansa SDP:n nuoren siiven lähes kokonaan. Koululaitoskin haluttiin kaapata sosialismille, ei ainoastaan pankit ja vakuutuslaitokset. Läntisen sosialidemokratian parhaat periaatteet olivat jo pahasti hukassa.
Pienyrittäjän arki on keskimäärin ankarampaa kuin palkkatyöläisen. Työajat eivät mahdu minkäänlaisiin yleissitoviin raameihin. Palkollisille joutuu maksamaan saman palkan työsuorituksesta riippumatta, laiskalle ja ahkeralle saman verran. Hyvä työntekijä karkaa muualle, huonosta ei tahdo päästä eroon millään.
Poliisin ammattikunta nauttii suuren yleisön luottamusta ja on vuodesta toiseen keulilla mielipidekyselyissä. Tuoreen kyselyn mukaan puolet poliiseista äänestää joko kokoomusta tai perussuomalaisia. Demareita äänestää vain 5 prosenttia. Miksi SDP ei nauti poliisien luottamusta? Poliisit kuuluivat vielä 1950-luvulla SAK:hon. Nyt poliisit suunnittelevat liittyvänsä Akavaan.
Tarja Halonen ei vuonna 2000 olisi tullut valituksi ilman oikeistolaisten naisten sisarellista apua. Tämäkin tilaisuus laajentaa kannattajakuntaa jätettiin seuraavissa eduskuntavaaleissa hyödyntämättä. Eduskuntaan olisi saattanut tulla aatteellisesti heikkoja naiskansanedustajia.
Tuomiojan pitkä varjo
Erkki Tuomioja on yrittänyt SDP:n puheenjohtajaksi neljä kertaa, turhaan. Hallituksiin Tuomioja on kyllä kelvannut. Häneen on sovellettu vanhaa sääntöä, jonka mukaan hankala kaveri kannattaa pitää teltan sisällä kusemassa teltasta ulos eikä päinvastoin. Sekään ei ole toiminut.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.