EU:sta liittovaltio - siksi persut ulos!

moraalittomuus.paistaa

Joku ehkä uskoi Sipilän ja Orvon höpötyksiin "arvoista", sekä Halla-ahon joistain kirjoituksista, sekä saamasta sakkotuomiosta "kiihotuksesta kansanryhmää vastaan". Se oli pelkkää savuverhoa, sillä Kepu, Kokoomus ja presidentti Niinistö haluaa EU:stä liittovaltion. Ja "väärät" mielipiteet omaamilta halutaan sulkea suut, siinä suhteessa.

Hallituksen ohjelmassa on suhteellisen tiukka Eu-kirjaus. Se olisi ollut esteenä tulevien Eu-päätöksen hyväksymiselle. Siksi Perussuomalaiset piti potkaista pihalle. Keskeisenä häärijänä taustalla on ollut kolminkertainen rikollinen Jan Vapaavuori. Hänellä on tuomiot pahoinpitelystä, rattijuoppoudesta ja varkaudesta, ne siis kyllä voitiin pyyhkiä pois. Mutta ei Halla-ahon naurettavaa tuomiota.

Liittovaltio-Eu tarkoittaisi esimerkiksi yhteistä Eu-budjettia, Eu-veroja, Eu:n oikeutta ottaa lainaa jäsenmaiden ohi ja niiden vastuulla. Rahoillaan Eu voisi esimerkiksi tukea heikosti menestyviä eteläisen Euroopan maita.

Huomionarvoista on myös se että Halla-aho vaati vain nykyisen hallitusohjelman noudattamista myös turvapaikkapolitiikan suhteen, mutta Sipilä ei siihen suostunut. Vaan sanoi, että maahanmuuttoa koskevien kirjausten nykyistä tarkempi noudattaminen ei ole mahdollista. Näin siis kepu petti jälleen kerran.

Summasummarum! Hallituksesta savustetaan ulos puolue, joka on sitoutunut hallitusohjelmaan. Ja hallitukseen jäävät puolueet, joilla ei ole aikomustakaan noudattaa omaa ohjelmaansa, ainakaan maahanmuuttoasioiden osalta.

Onneksi olkoon vaan näille kahdelle herralle, hyvin vedetty.

13

196

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pötövskiv

      :D Halla-aivo Oha-Allah voi humanoidina palata aina omalle planeetalleen, tervemenoa!

      • antaa.heittää

        Kommari voi lähteä vaikka somaliaan, siitä vaan.


      • Ihvihbihbihbihb
        antaa.heittää kirjoitti:

        Kommari voi lähteä vaikka somaliaan, siitä vaan.

        Komut ja hommaporukka tähtäävät samaan.


    • ei.liittovaltioksi

      Täyttä näytelmää jonka tarkoitus on antaa vapaat kädet liittovaltion kannattajille liittää Suomi osavaltioksi.

    • Jos on tosiaan liittovaltioon ajaminen, niin se on paha asia.

      • Matkaan-lähden-matkaan-l

        Liittovaltio ei ole tavoitteena, mutta yhteistoimintojen syventäminen on. Kun tunnetaan naapurin ja erilaisten liittoutumien muodostamat riskit niin turvallisuuteen kuin talouteenkin, niin tottakai näin pitääkin olla. Yksittäisinä kansakuntina meitä vietäisiin kuin litran mittaa. Isossa yhteisössä olemme vahvempia ja pystymme vaikuttamaan, tietenkin kompromisseja tehden.
        EU on lopulta aika pieni alue maapallolla, mutta tällaiselle paljon matkustelevalle silti mainio juttu mm. siksi kun ei aina tarvitse vaihdella valuuttaa.


      • Matkaan-lähden-matkaan-l kirjoitti:

        Liittovaltio ei ole tavoitteena, mutta yhteistoimintojen syventäminen on. Kun tunnetaan naapurin ja erilaisten liittoutumien muodostamat riskit niin turvallisuuteen kuin talouteenkin, niin tottakai näin pitääkin olla. Yksittäisinä kansakuntina meitä vietäisiin kuin litran mittaa. Isossa yhteisössä olemme vahvempia ja pystymme vaikuttamaan, tietenkin kompromisseja tehden.
        EU on lopulta aika pieni alue maapallolla, mutta tällaiselle paljon matkustelevalle silti mainio juttu mm. siksi kun ei aina tarvitse vaihdella valuuttaa.

        Olin tässä kuuntelemassa Teija Tiilikaista (varmaan tiedät), ja hän sanoi kehityksen ilman muuta johtavan liittovaltioon.
        Sanoi jo käytännössä täyttävän monet liitovaltion tunnusmerkit, mutta ei vielä riittävästi.
        Oli sitä mieltä, että liittovaltion vastustajat ovat vain tietämättömiä.

        Puolustusyhteistyötä ei vielä ole minkäänlaista, muuta kuin puheissa.
        Jos kimppuumme hyökätään, ei EU tule apuun.
        Onhan Suomikin ilmoittanut, ettei mene Viron apuun, jos sinne hyökätään, vaikka molemmat ovat EU:ssa.


    • hkjhvfehvbrr

      Ei mene montakaan vuotta kun liittovaltio asia on täyttä totta, sitä ajetaan kuin käärmettä pyssyyn!
      Ei bryssel meitä suojele, vaikka suomen päätäntävalta siellä onkin,, natoon meidän pitäisi liittyä jos haemme turvaa ulkopuolisia uhkia vastaan!

      • vngnfnnvn

        Samaa mieltä!


      • sittingprittyjaa

        ei tuu liittovaltiota, lue engl. ranskalaisia lehtiä, ovat kuule enemmän vastaan.
        vain italia espanja reikka portukali jne etelän hetelmät äänestäisi puolesta.
        suomihölmö tietysti tekee niinkun käsketään, oma etua vastaan, koska se on kilttiä. ja näyttää hyvältä.


    • Ällöttävänäytelmä

      Surkea näytelmä menossa. Sipilä lenteli, kuin tenavista Ressu koira kaksitasoisellaan. Mielikuvitus oli näytelmässä rajaton. Kepulta hyvin onnistui, koska puolueella perinteen jullikoiden tekoon. Harmittaa, kun kokoomuksessakaan ei ole Holkerin jälkeen ollut enään yhtään valtiomiestä. Soini taas myy IHAN MITÄ TAHANSA oman edun takia ja puudelit seuraa häntä. Periaatteessa äänestän Halla-Ahon porukkaa jatkossa, vaikkei poliittinen kotini olekkaan. Olen kuullut monen muun tekevän samoin.

    • vaalit.vittuun

      Minun poliittinen kotini paloi jo ollessani sylivauva, senjälkeen sitä ei ole ollut, eikä tule!

    • jabban.rock

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      192
      1358
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      903
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      852
    4. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      52
      761
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      758
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      253
      637
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      318
      612
    8. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      595
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      589
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      584
    Aihe