Perussuomalaisten puheenjohtajuudesta viikonloppuna luopunut Timo Soini kirjoitti verkkosivuillaan vielä 10 päivää sitten loikkareista kavaltajana.
– Ajatus siitä, että loikkaisin perustamastani puolueesta on mieletön. Se oli Juudas, en minä, joka meni ja hirtti itsensä, Soini muotoili ”plokissaan”.
Tuolloin vielä perussuomalaisten puheenjohtajana toiminut Timo Soini kritisoi kirjoituksessaan etenkin Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen juttua, jossa hänen kerrottiin pitäneen ”uusien kaverien arvoja antikristillisinä”.
– Pidän loikkareita luusereina. Siksi ajoin hallitusneuvotteluissa läpi niin sanotun seteliselkärankaisten rappiopykälän kumoamisen, Soini kirjoitti tuolloin.
Soini petti jälleen, ministerin virka tärkein
28
306
Vastaukset
- niinpä-juuri
PS:n Ville Tavio sivaltaa Uusi vaihtoehto -ryhmää: Haluttiinko säilyttää Soinin ja Terhon ministerinsalkut?
- johannes21
Soini on pettänyt äänestäjänsä ja nyt petti myös perustamansa puolueen enemmistön. Soini on joskus toistellut Virolaista. "Kansa on puhunut ja pulinat pois"
- MienEnLeikiSinunKaa
Voi jestas minkälaista lasten hiekkalaatikkoleikkiä "isoilta" ihmisiltä. Kyllä se on niin että valta on niiiiiiin maukasta, että se demokratia unohtuu oman edun sokaisemana. Raukkoja ovat kun eivät voineet hyväksyä rehdin äänestyksen tulosta.
Onnea ja menestystä jäljelle jääneille ja suoraselkäisille perussuomalaisille! Sitä samaa en voi toivottaa omaa etuaan ajaville loikkaripuolueen jäsenille. Kyllä kansa muistaa!!! - Syssykkä
Ei päästy Soinista vieläkään
Voit itku, Äijä on pahin takin kääntäjä.
Häpeäisi edes, jos osaa. - MieEnLeikiSinunKaa
Soinihan ei häpeä, vaan ylimielisenä patsastelee. Kyllä nyt Petteri orpo ja Juha Sipilä vei Soinia 6-0 ja Soini ei edes vikissyt. Vieläpä oman puolueensa hajotti pelkän ylpeytensä takia!
- iltalehti-tänään
Soinilla oli kaksi syytä hylätä itse perustamansa puolue: vallanhimo ja kosto. Uusi vaihtoehto -pomo Simon Elon kauniit puheet isänmaan pelastamisesta ovatkin samanlaisia höpöhöpöpuheita kuin loikkareiden ryhmään loikanneen kulttuuriministeri Sampo Terhon aikaisemmat Twitter-vakuuttelut tuesta uudelle puheenjohtajalle Halla-aholle.
Vallanhimo on Soinin henkilökohtainen hillotolppa eli Soinin rakastama ulkoministerin salkku, jonka Halla-aho olisi napannut häneltä pois. Sehän ei Soinille käynyt. Ja siksi Soini oli - toistettakoon vielä - valmis hajottamaan itse perustamansa puolueen.
Kosto taas tulee siitä, että Jyväskylän puoluekokouksessa Halla-aho suhtautui tavoilleen tyypillisesti rationaalisen kylmästi ja etäisesti kokonaisvaltaisesti lyötyyn Soiniin ja perussuomalaisten vanhaan valtakaartiin, minkä Soini otti verisenä loukkauksena ja hänen lähipiirinsä suoranaisena v*****luna.
Soinin tyrmistys ja nöyryytys oli Jyväskylässä täydellinen. Siksi piti toimia ja kostaa.- menauroimmeniin
Eikös se Uusi vaihtoehto - pomo ollut huolissaan vain 2-vuotiaasta pojastaan. Niin ,että mitäs sitä nyt enempää .
- hs-kirjoittaa
Ilta-Sanomat kertoo kahdesta miehestä, jotka alkoivat junailla Soinin syrjäyttämistä jo viime syksynä. Sosiaalisessa mediassa puolestaan on viitattu siihen, että maahanmuuttovastaisten nettifoorumilla Hommalla kampanja alkoi jo ajat sitten.
Kuitenkin Jyväskylän puoluekokouksessa käytettyjen puheenvuorojen ja Terhon ja Halla-ahon kannattajien kanssa käytyjen keskustelujen perusteella voi päätyä vain yhteen lopputulemaan: puoluetta ei vallannut mikään sille vieras ryhmittymä. - SikaSoini
Kunnallisvaalien tulos oli varoitus, koska kannatus romahti. Typerä kansa kosti kunnanvaltuutetuille Soinin hampaattomuuden hallituksessa. Ehkä olikin ainoa keino yrittää saada muutosta ennen eduskuntavaaleja. Soini ei halunnut muutosta ja nyt ulisee, että pieni ryhmä ei voi päättää kansan puolesta, vaikka kunnallisvaalit oli kansan ääni tässä asiassa. Palkkapussi ja valta vei voiton politiikassa jälleen kerran.
- suominousuun
Halla-ahon porukka junttasi kieroilulla ja puolueen ulkopuolisten jäsenten painostuksella vaalituloksen mieleisekseen ja valitsi tämän suppealla tavalla ajattelevan porukan persujen johtoon. Oli täysin oikein,että suomea pystyssä pitävä porukka perusti oman vaihtoehtopuolueen,vaikka teko oli uhkarohkea oman epävarman polittisen jatkon kustannuksella. Eronneet ansaitsevat isot kiitokset,koska he huomioivat vanhojen puolueen jäsenten ajatukset.
- il.kirjoittaa
Uusi Vaihtoehto -ryhmä on selkeä apupuolue. Se on kiinni porvarihallituksessa laivakettingillä ja kuningaspultilla.
Timo Soini ja kumppanit istuvat ministeripenkissä kuin tatit. Enää ei voi karata oppositioon eikä voi sillä uhkailla. Vastassa olisi halla-aholainen susilauma. Se nauraisi räkäisesti.
Tuo on se raadollinen syy, miksi järjestely kelpaa keskustalle ja kokoomukselle. Voi olla lyhytnokkaista ajattelua. - ei.mitään.eroa
Ylen vaalikonevastauksiin perustuva arvoanalyysi osoittaa kuitenkin, että näiden kahden ryhmän arvot poikkeavat toisistaan korkeintaan kosmeettisesti. Halla-ahoa tukemaan jääneiden kansanedustajien voidaan sanoa olevan hitusen oikeistolaisempia kuin Uuden vaihtoehdon edustajien.
Konservatiivi–liberaali-akselilla, johon vaikuttaa muun muassa suhtautuminen maahanmuuttoon, ryhmien välillä ei ole käytännössä katsoen mitään eroja. Kaikki nykyiset ja entiset perussuomalaiset kansanedustajat ovat arvonelikentällä konservatiiveja. - väärin.äänestetty
Kaikki alkoi siis siitä kun äänestystulos ei ollutkaan se, mikä sen piti olla. Sitten tuli kiukku ja oma tahto piti saada läpi likaisella pelillä. Jotkut ei vaan kestä tappiota, Soini vähiten! Soini on silti edelleen äänetön yhtiömies hallituksessa. Kansan muisti on pitkä..
- vallanhimoinen.soini
Sipilän hallitus otti tuon sakin siipiensä suojaan, kun koti oli alta mennyt ainakin juttujen perusteella, asuivatko siis mahdollisesti puolueen tiloissa ja oli pakko lähteä kun ei kukaan tuollaisia puolueensa nurkissa katso pyörimässä. Mutta tuo insinööri siis lentäjä poika lähes sankari siis itsekkin , no lentokonetta tuskin koskaan saa laskeutumaan kun pitäisi pressan luo erosta ilmoitus antaa,siihen ei luonnetta löydy.
Varmaan muutama lento tunti vielä otettava, siis ainakin suunnistus ja laskeutuminen. Mutta kelpo taito varsinkin jos lentää hallituksineen pihalle piakkoin. - tiesi-häviävänsä
Soini ei lähtenyt puheenjohtajavaaliin, koska tiesi häviävänsä Halla-aholle. Jos Soini jaksaa olla ministerinä hallituskauden loppuun, olisi hänen luullut jaksavan vielä kaksi vuotta PS:n johdossa. Mutta kuten totesin tiesi häviävänsä Halla-aholle ja näinollen ei asettunut ehdolle. Silloin alkoivat jo suunnitella näitä nyt toteutuneita ratkaisuja. Eli tyypillistä Soinilaista sumutusta.
- katkera.ukko
Kyllä olisi ollut reilumpaa,kun SOINI ei olisi nolannut itseään hajoittamalla oman puolueensa.Katkeruus aivan paistaa läpi ja siinä kärsivät nämä hyväuskoiset hölmöt jotka Soinia seurasivat.He ovat entisiä kansanedustajia vaalien jälkeen.Petturit muistetaan.
- etukäteis-suunnitelma
Kaikki oli tiedossa jo 3.6.2017, teksti lainattu Kaleva-lehdestä
KOTIMAA 3.6.2017 5:00 LAURI NURMI
Suomen hallituksessa on käyty vakavia keskusteluja siitä, että perussuomalaisten eduskuntaryhmän soinilais-terholainen enemmistö muodostaisi oman eduskuntaryhmänsä ja jatkaisi hallituksessa.
Asia vahvistettiin perjantaina Lännen Medialle useista eri hallituslähteistä.
Näin voitaisiin toimia, jos Jussi Halla-aho valitaan viikon kuluttua Jyväskylässä perussuomalaisten puheenjohtajaksi. Tuore LM-kysely vahvistaa, että Halla-aho saattaa voittaa äänestyksessä Sampo Terhon.
Jos Halla-aho valitaan perussuomalaisten puheenjohtajaksi, kokoomus todennäköisesti ilmoittaa, että se ei tee hallitusyhteistyötä Halla-ahon johtaman puolueen kanssa jne...... - yöhalla
Nämä politiikan jutut on yhtä varmoja kuin jos sanotaan,että onpa kerrankin tulossa huippu marjavuosi,mutta senkin voi halla palelluttaa aholla varsinkin.
- EnbuskeILkirjoitus
Helpompi on Soinin mennä Perusuomalaisten puoluetoimiston postiluukusta sisään, kuin poliittisella virkanimityksellä huippupalkan saaneen päästä Jumalan valtakuntaan. Soini on saavuttanut asemansa valehtelemalla, kiusaamalla ja rasismin normalisoinnilla. Anteeksiannon saa, kunhan sovittaa syntinsä Veikko Vennamon nimeen.
Soini ei ole pienen ihmisen asialla. Hän on ison ihmisen asialla. Itsensä. - eitulekestämään
Puoluejohtajan pitää ollakin vahva mies niin päätöksissään kuin teoissaan ja Soini on ollut sitä. Halla-Aho on osoittanut typeryytensä jo ennen puoluejohtajaksi valintaa,johon nykyisen kireäpipoisen pikkuporukan on ollut hyvä samaistua.
- mikkosenjoutsenlaulu
Joo onhan paksutimo " vahva ", ainakin takinkäännössään. Monesti äänestin paksun puoluetta mutta huhtivaaleissa en koska petti kaikki lupauksensa, kreikka, maahanmuutto, hallintarekisteri jne, ja ajoi vimmalla vene ja moottoripyörä veroa.
Mullakin on1000 euron pyörä josta olisin joutunut maksamaan timoveroa 150 euroa vuodessa,
Nyt paikallis timolaiset itkee " kun paloi poliittinen koti", eikö ne keksi muuta kuin samaa slogania mitä nää loikkarit, jotain omaperäisempää, kiitos..
Timopuolueella gallupin perusteella 2,9 prosentin kannatus ja senhän tietää historiasta miten loikkareille käy, kuihtuvat pois kuten Skyp ja joutaakin, kuka loikkareihin luottaa?
Ei kukaan.
Timokin joku vuosi nauraa hekotti Tony Halmeen rasistivitseille joten tuskin Halla-aho on pahempi rasisti kuin Halme ja Paksu vai mitä ? - mikkonenpettää
Ylen tänään, torstaina julkaisema kannatusmittaus näyttää ensimmäistä kertaa, millaisen tuen kansalaiset antaisivat nyt molemmille ryhmille. Perussuomalaisten kannatus näyttää hieman kasvaneen edellisestä mittauksesta, kun se on tullut ylöspäin 0,7 prosenttiyksikköä, mutta uuden vaihtoehdon kannatus jää eduskuntaryhmistä pienimmäksi, kannatus kipuaa 2,3 prosenttiin.
– Tämä on hyvä tulos perussuomalaisille. Kannatus on hieman kasvanut, vaikka osa joukoista on lähtenyt muille maille, Taloustutkimuksen toimitusjohtaja Jari Pajunen sanoo.
Syyksi Pajunen arvioi perussuomalaisten rivien tiivistymisen.
- timppa-immppa
Timpalla on myhkeee perse, ana lubea vaa ja suomi pelastuu
- yököttää
iso maha, läskinen p*rse, ja ne yököttävät nenäkarvat. plus petollinen mieli.
- allekolmenkannatu
21.6.2017
YLE Uutiset
14
Puolueiden kannatusarviot 2017
Kunta
-
vaalit
Ek
-
vaalit
PUOLUEKANNATUSARVIOT
2017
2017
2015
I*
II*
III*
III
-
IV*
IV
V
VI
VII
VIII
IX
X
XI
%
%
%
%
%
%
%
%
%
%
%
%
%
%
SDP
19,4
16,5
20,4
20,8
18,8
18,4
18,6
17,7
17,1
VAS
8,8
7,1
8,3
8,6
8,3
9,4
7,7
8,8
8,0
KOK
20,7
18,2
18,4
18,4
19,1
18,8
21,1
20,5
21,3
KESK
17,5
21,1
19,0
18,9
18,4
18,6
18,4
18,4
17,0
RKP
4,9
4,9
5,4
4,6
5,1
5,3
4,5
4,8
4,0
KD
4,1
3,5
3,8
4,1
3,6
5,1
3,6
3,7
3,7
VIHR
12,5
8,5
13,7
13,7
13,3
12,9
14,6
15,1
15,1
PERUSS
8,8
17,7
8,8
8,4
10,3
9,7
9,6
9,0
9,7
ST
/ UV
-
-
-
-
-
-
-
-
2,3
MUU
3,3
2,5
2,2
2,5
3,1
1,8
1,9
2,0
1,8 - KuihtuvaSininen
Soini painotti kykyä kompromisseihin. Aivan totta - mutta sitä voi toteuttaa monessa "vanhassa" puolueessa. Luultavasti moni PS:stä lähtenyt miettiikin lopullista kotiaan.
Valtiomiehenä mieluusti esiintyvä Simon Elo (uv/st) puolestaan tuo mieleen SKYP:n nuoren Olavi Tupamäen (nykyään kok), joka on HS:n kesäautokisassa upealla Morgan Plus 8:lla. Hän on siis edennyt pitkälle Eino Poutiaisen (maas) mopo-linjalta - toki ansiokkaan insinööriuran päätteeksi. Toivottavasti myös Elo on miettinyt tulevaisuuden vaihtoehtoja.
JYRKI VESIKANSA IL - KieroPirulainen
Miksei hän hillinnyt moista aikaisemmin, kun vähässä uskolliset ihailijat täyttivät somea ympäri vuorokauden? Olisivatko vaalitulokset heikentyneet?
Ääniä saalistaakseen Soini hyväksyi joukkoonsa lähes kenet tahansa, vaikka kai ainoana puolueena PS:n jäsenet hyväksyy sen keskushallitus. Valtauksen helpottavat säännötkin olivat Soinin käsialaa. "Saat mitä tilaat". - läskiperseenkostaja
vivittu mikä läksiperse
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit337651Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e834566Mies sinä olet kaunis katsella
Olet myös rauhallinen, tavallinen, varovainen, lämmin, poikamainen, komea, ryhdikäs, rentotyylinen, kiva, mukava... jne673211- 552166
Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi281709Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s71687Persut tyrmäsivät Suomen osallistumisen Ukrainan jälleenrakentamiseen
Siinä meni sitten kokoomusyrittäiltä bisnekset sivun suun putinistipersujen takia. Jälleenrakentamiseen osallistuvat mu3571485Miksi suomussalmelaiset haisee niin pahalle?
Kaupassa käydessä huomaa, miten monet ihmiset haisee todella kammottavalle. Eikö täällä osata käydä pesulla tarpeeksi us151442Miksi miehet pelkäätte jotain naista?
Iskeekö ujous, paniikki ja hävetys. En ole niin pelottava miltä vaikutan vink vink.581129Nuorisojoukko ryösti merkkikengät teinipojan jalasta Helsingin Itäkeskuksessa.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010709501.html Muun muassa näidenkin rikosten huomattavan suurista kasvamismääristä vi2761080