Raukkamaista Soini,raukkamaista!

Miten Sipilä voi tälläiseen äijään luottaa jonka takki pyörii kuin hyrrä lattialla!
26362
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Joo kyllähän huijari huijariin luottaa, varsinkin jos samalla asialla ovatkin!

Äänestä

Sipilä luottaa jokaiseen, joka nuolee hänen perseensä mennen tullen. Ei Sipilä tarvitse mitään muita apulaisia kuin sokeita napinpainajia.

Sipilä on tottunut olemaan Kingi. Kun ei ole koskaan ollut oikeasti edes töissä toiselle ei ole tottunut noudattamaan muita kuin omia sääntöjään.

Äänestä

Persunaitsit nyt vaan syövät heille määrätyn hatullisen paskaa eivätkä urputa !

Äänestä

kokoomus ja keskusta pyörittää soinninhyrrää.

ps. loikkarit maanpettureita joka jää tynkäpolueeksi.

Äänestä

Aallah-Aho on hajoittrava voima. Ja puolue hajosi - se nähtiin viime vuonna, että näin tulee käymään. Soini on kokoava voima, joka onnistui tekemeään uskomattoman eripuraisesta joukosta suomen toiseksi suurimman puolueen.

Eihän tässä mitään ihmeelistä tapahtunut. Äärilinjan nationalistit jakaantuivat omaksi puolueekseen, joka on oikeastaan hyvä. Se oli liian kaukana mmusta suomalaisesta kentästä.

Uusi vaihtoehto jatkaa yleispuolueena, hallituskelpoisena. Vaikein päästös tulee jatkossa äänestäjille, eli kumpaa äänestää? Siinä onkin iso työ molemilla puoliskoilla uskotella omaa vakuuttavuuttaan.

Maahanmuuttopolitiikka hoituu ilman sille erityisesti omistautunutta puoleutta. Mutta Suomeen tarvitaan kuitenkin pienen ihmisen, pienyrittäjän puolue, puolue joka puolustaa jalkoihin jääneitä ja ulosheitettyjä.

Rip, Finns

Äänestä

Miksi ei esim kutsuttu ylimääräistä puoluekokousta ja jaeta Terho pj Halla-aho kakkoseksi. Hakkaraiset ym huuhaat ulos. Turhaa tappelua.................

Äänestä

ARVOPOHJA, - ETTEKÖ JO YMMÄRRÄ ETTÄ ARVOPOHJA:))! TÄSSÄ TAPAUKSESSA EI ARVO OLE LUOTTAMUS VAAN VALTA, = MINÄ, MINÄ, MINÄ!!!

Äänestä
  • R-persu sitten määritteli sanan merkityksen uudelleen, ihan silleen omaan agendaan sopivaksi

    Äänestä

Kyllä Soinin valheet muistaa nyt jokainen hautaan asti, joten on ihan turha rehvastella sillä, että perusti puolueen ja nosti sen hallituspuolueeksi. Viimeinen teko jää muistiin, muut unohdetaan.

Äänestä
  • Mitäs R.miehet sitten ovat saaneet aikaiseksi muuta kuin kuluja yhteiskunnalle, olet oikeassa viimeiset teot jäävät muistiin.

    Äänestä

”Voi olla poliittisen uramme loppu”
"– Tämä voi olla poliittisen uramme loppu. Halusimme kuitenkin itse päättää, miten se loppuu, jos se on loppuakseen, sanoi Lindström."

Eipä poliittista itsemurhaa voi paremmin toteuttaa (Uusi vaihtoehto) :D :D :D

kaksi vuotta hillopurkilla ja sen jälkeen todennäköisesti Suomen vihatuimpia ja halveksutumpia mätäpaiseita muiden isämaanpettureiden ja mädättäjien joukossa.

Pieni vinkki ;) ei varmaan kannata suunnitella tulevaisuudessa elekepäivien vietosta Suomessa.

Joku pieni saari keskellä ei mitään ja pois sivistyksestä, siellä voi sitten nuoleskella niitä hillopurkin pohjalla olevia kuivuneita jämiä :D :D :D :D :D :D

Sitää saa mitä tilaa ;)

Äänestä

No, ottaahan Sipilä, kun sanovat olevansa kodittomia. Lupashan Sipilä ottaa arabipakolaisiakin kotiinsa. Ja hyvä vetonaula olikin - yli 30 000 pakolaista tuli pienessä ajassa.

Äänestä

Miettikää miten Sipilä/Orpolla ei ollut luottamusta Halla-ahoon, niin todellakin miten tämä kaksikko nyt yhtäkkiä muka luottaa kaikkien takinkääntäjien äitiin, Soiniin! Ei mitään logiikkaa Sipilä/Orpolla!

Äänestä

Soini halus jatkaa ulkoministerinä mutta persujen kenttäväki oli toista mieltä. Kun sitten henkilövalinnat puoluekokouksessa eivät menneet ihan niinkuin Soini ja Terho olivat suunnitelleet, käynnistettiin B-suunnitelma, jolla ministeripostit turvataan. Valta maistuu hyvältä. :D

Äänestä

Oikein Putinille ja "suomalaisille" putinisteille, että saivat köniinsä.

Äänestä

Soinulla, Sipilällä ja Orpolla on yhteinen arvopoja: petturuus. Valehtelijoiden klubi jatkaa kansan kurittamista.

Äänestä
  • Juuri näin. Ja Niinistö meni lankaan, Sipilä sai presidentin näyttämään täydeltä ääliöltä.
    Vanhaselle aukeaa pressan paikka ja taas Sipilä pyörittää pressaa!

    Äänestä

  • Pääsemmekö me koskaan Soinista eroon? Kamala tulevaisuus jos ei päästä.
    Kukaan jaksa enää tällaista pelleilyä. Iso mies kieroilee koko ajan.

    Äänestä

Hmmmm......toivottavasti kukaan ei luule että Soinin kyyneleet ovat aitoja!

Äänestä

Kyllähän tämä on selvästi nähtävä niin, että Persuista syntyi yhdessä yössä kaksi puoluetta. Se mandaatti, jonkä äänestäjät antoivat, ei toiminut enää äärinationalistisen johdon alla. Itse veikkasin, että puolue hajoaa noin fifti/fifti, mutta tähän saadaan vahvistus vasta seuraavissa vaaleissa.

Halla-ahon on turha olla ihmeissään tai pettynyt. Hän sai sen mitä hakikin - oman yhden asian puolueen. Saas nähdä kantaako. Minä en usko, koska koko homma on epäsuomalaista nationalismia, meille isänmaata rakastaville vierasta. Nuivaa ja katkeraa.

Äänestä

Ittekki ihmetelly et eikö suomessa ole mitään lakia tai rangaistusta joka estäisi moisen pelleilyn ja takinkääntelyn?. luulis että kun kyseessä kuiteski suomen hallitus ja jopa ministeritason ihmisiä, et joku uskottavuus pitäisi sellaisella viranhaltijalla olla?.

Äänestä

Soinin petturiryhmä vannoi jatkavansa köyhiltä leikkauksia!

Äänestä

Sitä se teettää kun pääsee vallan makuun. Puolue saa mennä kunhan saavat nämä loikkarit pitää ministerin virkansa ja korkeat palkkansa sekä muut luontaisedut. Tuskin tässä mistään muusta on kyse.

Äänestä

Soiniloikkarit vetoavat siihen, että he "erosivat periaatteiden vuoksi". Eihän heillä ole koskaan ollut mitään periaatteita. Kuinka olemattoman voisi myydä?
Persut ei myy persettään, mutta soiniloikkarit myivät - sekä perseen mukana kaiken muunkin - koko ruhon.

Äänestä

Jos itsensä pettää mitä jää jäljelle...

Äänestä

"Soiniloikkarit vetoavat siihen, että he "erosivat periaatteiden vuoksi". Eihän heillä ole koskaan ollut mitään periaatteita. Kuinka olemattoman voisi myydä?"

Ajatteleppa asiaa toiselta kantilta. Jos he erosivatkin vastapuolen periaatteiden vuoksi, vieraiden arvojen, joissa sisäänrakennutta oli rasismia, vihaa, katkeruutta, mutta ei mitään rakentavaa. Ei mitään positiivista, ei pientä ihmistä, jota voisi puolustaa - vain pieni muukalainen joka pitää viedä takaisin pomminruuuaksi.

Mutta nythän asiat ovat selkeytyneet. Hommapuolue voi jatkaa agendaansa ja vaihtoehto voi rakentaa Suomea. Tätähän jo hommafoorumillakin kiitettiin, ehkä optimaalisin ratkaisu löytyi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Raukkamainenteko kirjoitti:

Miten Sipilä voi tälläiseen äijään luottaa jonka takki pyörii kuin hyrrä lattialla!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu