Vuorosanat oli käsikirjoitettu etukäteen!

Sipilän teatteriesitys!
Pohjalainen 3.6
Suomen hallituksessa on käyty vakavia keskusteluja siitä, että perussuomalaisten eduskuntaryhmän soinilais-terholainen enemmistö muodostaisi oman eduskuntaryhmänsä ja jatkaisi hallituksessa.

Asia vahvistettiin perjantaina Lännen Medialle useista eri hallituslähteistä.

Näin voitaisiin toimia, jos <u>Jussi Halla-aho</u> valitaan viikon kuluttua Jyväskylässä perussuomalaisten puheenjohtajaksi. Tuore LM-kysely vahvistaa, että Halla-aho saattaa voittaa äänestyksessä <u>Sampo Terhon</u>.

Jos Halla-aho valitaan perussuomalaisten puheenjohtajaksi, kokoomus todennäköisesti ilmoittaa, että se ei tee hallitusyhteistyötä Halla-ahon johtaman puolueen kanssa. Halla-aholla on vuodelta 2012 tuomio uskonrauhan rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Se on nykyisen kokoomuksen johdolle ja eduskuntaryhmälle liikaa.

Useista eri puoluelähteistä kerrottiin perjantaina LM:lle, että kokoomus ei suostu hallitusyhteistyöhön Halla-ahon johtaman puolueen kanssa.

Kokoomuksen siirron jälkeen pääministeri Sipilän olisi muutettava hallituspohjaa.

Halla-ahon perussuomalaisista irtisanoutuva ryhmä koostuisi ainakin noin 20 kansanedustajasta. Sipilän hallitus voisi helposti jatkaa työskentelyään, koska keskustalla on 49 ja kokoomuksella 37 kansanedustajaa. Koossa olisi valmis enemmistöhallitus, jonka toimintakykyä Sipilä saattaisi vahvistaa kristillisdemokraateilla ja rkp:llä tai jommallakummalla.

Rkp:n ja kristillisdemokraattien kanssa on käyty keskusteluja hallitukseen tulemisesta, mutta soinilais-terholaisen eduskuntaryhmän irtautuessa halla-aholaisista pienempiä puolueita ei välttämättä tarvittaisi hallitukseen lainkaan.

LM-kyselyn perusteella perussuomalaisten eduskuntaryhmä jakautuu puheenjohtajavalinnassa. Halla-aholaiset ovat ryhmässä vahva vähemmistö. LM-kyselyyn vastasi 26 kansanedustajaa eli suurin osa 37-jäsenisestä ryhmästä. Terhoa kannattaa 14 kansanedustajaa, Halla-ahoa 8 ja <u>Leena Merta</u> sekä <u>Veera Ruohoa</u> kumpaakin yksi. Kaksi edustajaa ei ole valinnut suosikkiaan.

Jos Halla-aho valitaan puheenjohtajaksi, hän antanee lähtöpassit ulkoministeri Soinille. Liipaisimella olisi myös <u>Jussi Niinistön</u> puolustusministeriys. Niinistö oli vuoden 2009 eurovaaleissa perussuomalaisten vaalipäällikkö, eikä Halla-ahoa otettu ehdokkaaksi.

Eduskuntaryhmän jakautuessa Soini ja Niinistö voisivat todennäköisesti jatkaa ministereinä, vaikka Halla-aho olisi valittu perussuomalaisten puheenjohtajaksi. Myös tästä on keskusteltu hallituksessa.

Toinen vaihtoehto on, että perussuomalaiset siirtyy Halla-ahon voiton jälkeen ryhmänä kokonaan oppositioon, mutta samalla suurehko joukko ryhmän jäseniä loikkaa muihin puolueisiin, osa hallituksen riveihin.

Lauri Nurmi
381
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olihan se aivan selvä, kun katseli eilistä näytelmää Halla-ahon kanssa. Tämä tiedettiin jo valmiiksi kuinka toimitaan ja niin toimittiinkin.

Äänestä

Kansa pidätteli hengitystään kunnes näytelmä huipentui Sipilän dramaattiseen u-käännökseen!

Äänestä
  • Hei me u-käännytään

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Poliittinenteatteri kirjoitti:

Sipilän teatteriesitys!
Pohjalainen 3.6
Suomen hallituksessa on käyty vakavia keskusteluja siitä, että perussuomalaisten eduskuntaryhmän soinilais-terholainen enemmistö muodostaisi oman eduskuntaryhmänsä ja jatkaisi hallituksessa.

Asia vahvistettiin perjantaina Lännen Medialle useista eri hallituslähteistä.

Näin voitaisiin toimia, jos <u>Jussi Halla-aho</u> valitaan viikon kuluttua Jyväskylässä perussuomalaisten puheenjohtajaksi. Tuore LM-kysely vahvistaa, että Halla-aho saattaa voittaa äänestyksessä <u>Sampo Terhon</u>.

Jos Halla-aho valitaan perussuomalaisten puheenjohtajaksi, kokoomus todennäköisesti ilmoittaa, että se ei tee hallitusyhteistyötä Halla-ahon johtaman puolueen kanssa. Halla-aholla on vuodelta 2012 tuomio uskonrauhan rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Se on nykyisen kokoomuksen johdolle ja eduskuntaryhmälle liikaa.

Useista eri puoluelähteistä kerrottiin perjantaina LM:lle, että kokoomus ei suostu hallitusyhteistyöhön Halla-ahon johtaman puolueen kanssa.

Kokoomuksen siirron jälkeen pääministeri Sipilän olisi muutettava hallituspohjaa.

Halla-ahon perussuomalaisista irtisanoutuva ryhmä koostuisi ainakin noin 20 kansanedustajasta. Sipilän hallitus voisi helposti jatkaa työskentelyään, koska keskustalla on 49 ja kokoomuksella 37 kansanedustajaa. Koossa olisi valmis enemmistöhallitus, jonka toimintakykyä Sipilä saattaisi vahvistaa kristillisdemokraateilla ja rkp:llä tai jommallakummalla.

Rkp:n ja kristillisdemokraattien kanssa on käyty keskusteluja hallitukseen tulemisesta, mutta soinilais-terholaisen eduskuntaryhmän irtautuessa halla-aholaisista pienempiä puolueita ei välttämättä tarvittaisi hallitukseen lainkaan.

LM-kyselyn perusteella perussuomalaisten eduskuntaryhmä jakautuu puheenjohtajavalinnassa. Halla-aholaiset ovat ryhmässä vahva vähemmistö. LM-kyselyyn vastasi 26 kansanedustajaa eli suurin osa 37-jäsenisestä ryhmästä. Terhoa kannattaa 14 kansanedustajaa, Halla-ahoa 8 ja <u>Leena Merta</u> sekä <u>Veera Ruohoa</u> kumpaakin yksi. Kaksi edustajaa ei ole valinnut suosikkiaan.

Jos Halla-aho valitaan puheenjohtajaksi, hän antanee lähtöpassit ulkoministeri Soinille. Liipaisimella olisi myös <u>Jussi Niinistön</u> puolustusministeriys. Niinistö oli vuoden 2009 eurovaaleissa perussuomalaisten vaalipäällikkö, eikä Halla-ahoa otettu ehdokkaaksi.

Eduskuntaryhmän jakautuessa Soini ja Niinistö voisivat todennäköisesti jatkaa ministereinä, vaikka Halla-aho olisi valittu perussuomalaisten puheenjohtajaksi. Myös tästä on keskusteltu hallituksessa.

Toinen vaihtoehto on, että perussuomalaiset siirtyy Halla-ahon voiton jälkeen ryhmänä kokonaan oppositioon, mutta samalla suurehko joukko ryhmän jäseniä loikkaa muihin puolueisiin, osa hallituksen riveihin.

Lauri Nurmi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu