tietenkään aiheuta liikutusta juuri kenellekään. Ehkä Soini saisi Espoosta vielä 300-500 ääntä. Petturin tie on ohrainen vai miten se vertaus menikään?
Copypaste:
Timo Soini purkaa tuntojaan blogissa: "Näin vaaran, jota en olisi halunnut uskoa"
Keskiviikko 14.6.2017 klo 00.00
Timo Soini purkaa tuntojaan blogissaan dramaattisen tiistai-päivän päätteeksi.
Perussuomalaisten entinen puheenjohtaja Timo Soini siirtyi tiistaina Uusi vaihtoehto -ryhmään eduskunnassa.
Perussuomalaisten entinen puheenjohtaja Timo Soini siirtyi tiistaina Uusi vaihtoehto -ryhmään eduskunnassa. (AOP)
LUE MYÖS
Näkökulma: Suututetun Soinin blitzkrieg
Jussi Halla-aho IL:lle: "Soinin pohjanoteeraus"
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä jakaantui tiistaina kahtia. Puolueen perustaja ja entinen puheenjohtaja Timo Soini siirtyi Uusi vaihtoehto -ryhmään.
Soini purkaa tuntojaan tiistai-iltana blogissaan otsikolla Kovan päivän ilta.
- On syntynyt uusi tilanne. Eilistä päivää ei enää ollut. En olisi uskonut, enkä olisi halunnut nähdä sitä päivää, että jätän perustamani puolueen eduskuntaryhmän. Tein sen silti yhdessä parinkymmenen muun kanssa, Soini kirjoittaa.
- Aavistin kyllä jo kuukauden verran asioiden tolan ja kerroin tuntemuksistani Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä. Vanhat SMP: läiset, sadat Perussuomalaiset saivat osakseen pilkkaa ja antikristillinen retoriikka rehotti erilaisilla keskustelupalstoilla. Salaisilla vain puolueen jäsenille ja puoluekokouksiin tuleville jäsenille oli omat suljetut ryhmät. Jäsenyys kuulemma tarkistettiin. Miten se on mahdollista? Mistä se tarkastettiin? Kuka tarkasti? Olen ollut politiikassa vuosikymmeniä, enkä ole koskaan kokenut vastaavaa.
Ex-puheenjohtaja perustelee kirjoituksessa myös päätöstään siirtyä toiseen ryhmään ja kuvailee tunteitaan.
- Kirjoitin kovan plokin loikkareista. En sitä sensuroi, enkä poista. Se joka kiviä louhii, se niihin loukkaantuu. En selitä, enkä välitä. Miksi kirjoitin viikko sitten noin? Näin vaaran, jota en halunnut uskoa. Jouduin tilanteeseen, jota en osannut edes kuvitella. Tein omat päätökseni, en kadu, otan vastuun ja kaiken kritiikin vastaan. Tiedän, että tämä kulkee mukana hautaan asti. Kuten kaikki muukin tekeminen ja tekemättä jättäminen. Tottakai tiesin, että saan omat sanani silmilleni. Kestän sen.
Timo Soini selvittää kirjoituksensa lopussa, miksi teki omat ratkaisunsa.
- Elämä runtelee jokaista ihmistä. Jätin Perussuomalaiset, jota en tunnistanut samaksi puolueeksi puoluekokouksen jälkeen kuin ennen sitä. Kun ei voi jäädä, päätin lähteä. Olen saanut satoja viestejä. Osa ymmärtää, osa ei. Sadat ihmiset Perussuomalaisissa tuntevat minut hyvin ja pitkältä ajalta. En päätä mitään tunnekuohussa.Olen edelleen ylpeä siitä, että ajoin läpi seteliselkärankapykälän. Sillä oikaistiin historian vääryys. Elämä jatkuu. On kiva olla hengissä kovan päivän iltana.
PIA LINDROOS
[email protected]

Vastaukset 6
Vanhimmat
>>Näin vaaran, jota en halunnut uskoa>>
Itserakkaus aiheuttaa sen ettei kykene enää uskomaan realiteetteihin. Kirjoituksesi vahvistaa että pidit itseäsi maanpäälisenä Jumalana. Sen se virka-auto teettää...
Tuo on totta, kysymys on luopumisen tuskasta ja kiitollisuuden velan takaisinmaksun puutteesta, jos näin voi sanoa. "paljon olen kiitosta saanut, kaiken sen kiitoksen olen ansainnut, mutta en tarpeeksi"
Se aiheutti hänelle järkyttävän reaktion, petturuuden, joka on anteeksiantamatonta.
Hassu tunne, kun vielä tovin aikaa sitten Soini oli idolini.
"Vanhana opportunistina ja takinkääntäjänä, näin tilaisuuden johon tarttua" - voisi kuulostaa uskottavalta. Timo <3 Audi.
Säälittää jos soini ei saa tarpeeksi ruokaa ja laihtuu liian nopeasti tulee heikko olo.
Pitäisi varmaan kerätä kolehti, kun eivät nyt saa tukirahoja.
Taas soinin teatteria, jolla yritetään päivänselvä asia näyttämään aivan toiselta. Opportunisti näki tilaisuuden tulleen, ja oli sitten tekemään mitä tahansa Audin ja lentomatkojen eteen. Toki ministerin eläke myös kutitteli hermoja.
Kasvattais alkuun selkärangan, hävettäis kohdata ihmisiä turuilla ja toreilla.