Mistä tuntee köyhän?

makarooninpakkosyöjä

Menin eilen kauppaan, siellä pakolainen työnteli kahta julman suurta ostoskärryä täyteen ahdettuna, kolme tenavaa ja vaimo vierellä. Olen kuvitellut että he ovat köyhiä yleensäkin kun eivät ole edes töissä.
Sitten suomalainen eläkeläisnainen käveli kaupassa yhden maitopurkin kanssa ja laski rahojaan. Sanotaan että suomalaiset asuvat hyvinvointivaltiossa?????

Kumpi heistä oli köyhä?
Mun mielestä suomalainen eläkeläinen oli köyhä, rahat ei meinaa riittää edes maitopurkkiin, ja työtön pakolainen ostelee kaksi kärryllistä sapuskaa ja menee asumaan hotelliin ilmaiseksi tietenkin. Vaikka hotellissakin saa ilmaiset ruuat.

34

668

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KyselenVaaan

      Tunsitko sen pakolaisen, vai millä perusteella hän oli pakolainen?

      • KyselenVaaan

        Niin ja eihän rajojen laskeminen sitä tarkoita että viimeisiä viedään. Minäkin olen joskus käynyt kaupassa vain pari euroa taskussa, vaikka tilillä olisi monta tonnia.


    • irtieusta

      työttömät matut pärjäävät yleensä khattia ym aineita myymällä.. eu:n suosijoiden myötävaikutuksella.. tuhoavat näin kantaväestöä . . huumaavat ja pitävät lopulta orjinaan ns eu zombeina , joita eliitin on sitten hyvä ohjailla.

    • höpöhöpöhöpöx

      Höpö höpö maahanmuuttajat saavat tasan tarkkaan toimeentulotuen niinkuin kantasuomaisetkin mutta osaavat ostaa järkevästi ruokia ja valmistavat yhdessä.
      Olisko sen mummelin kannattanut tehdä töitä enemmän niin isompi eläke.
      Jonkun syrjäytyneen sossupummin aloitus ihan selvästi ni helvetti mene töihin.

      • 7798897798

        Eläkkeiden koot nähtävästi pimennossa. Se tulee selviämään sinullekin ajan saatossa.


    • 445566

      sossun lapuilla ainakin kotkassa matut hakee kärritolkulla ja taksi vie tavarat kämpille kun ei itse voi kun on kakaroita jottei kädet riitä.

    • Eikökukaanmahda

      Kyllä totuus on että maksumääräyksellä matut käy apteekissa, kaupassa ja ajavat taksilla ja bussilla. Eivät maksa itse mitään elämiseen liittyvää, lisäksi saavat rahaa jotka päätyvät ties minne

    • osmannituhkaa

      Näin Vaasassa mustan miehen ajelemassa uudehkolla katumaasturilla. Varmaan joutuu jo jotain pisnestä tekemään, jotta saa bensarahaakin. En kuitenkaan usko häntä tavalliseksi duunariksi.

    • urieuieieuieru

      Yks päivä tuli musta audi jossa oli kuski ja auto täynnä näitä pakolaisia, ilamiseksi ajelivat, tulivat kuulemma lapista. Peräkärryssä oli uudet polkupyörät ja ruokaa oli että kuski joutu auttaan heitä kantamisessa.
      MInäkväelin paljain varpain kun ei o le kenkiä. siksi ei talvella voi mennä ulos. Surullista nähdämiten suomlaiset kärsii ja toiset elää meidän rahoilla.

    • menkäätöihinnnnnn

      Huuli pyöreenä seurailette mitä muut tekevät noooh menkää luuserit harjoitteluun hah hah hoh hoh kiäh...... saatte haalarit.

    • Aloittajan tekstistä ei mitenkään voi päätellä köyhyyttä/rikkautta .Millä se ylipäätään mitataan. On paljon pienituloisia jolla suuret tai suurehkot omaisuudet. Kitsastellaan joko siitä syystä, ettei haluta tuhlata/ole irtorahaa jota käyttää (omaisuudessa kiinni). On suurempituloisia, joilla ei rahaa ruokaan kun on muualle hassattu, on velkoja/muita menoja.
      Jos kahdelle ihmiselle antaa saman rahan, viikon päästä toisella on sen toisenkin rahat ja ruokaa yllin kyllin. Toisen taskut tyhjät ja mahassa kurnii. Elämä on.

    • roletaari

      Fiktiivinen aloitus mutta hieman totuuden jäljilläkin. Yksi tyyppi työntää marketissa saman aikasesti kahta ostoskärriä!?
      Olen minäkin nähnyt yksiä täysiä.

      Sitten se maksutapa. Maksan itse kaiken mahdollisen luottokortin maksuaikaominaisuudella.
      Minulla on harvoin rahaa mukanani ja vaikka olisikin niin käytän kuitenkin korttia, joskus jpoa yhden maitotölkin maksamiseen.

    • hannujakerttu

      Meillä on harvoin rahaa ruokaan. Kerran kahdessa viikossa käymme ruokaostoksilla, ja teemme mahdollisimman vähän ruokaa jotta riittää pitkälle. Yhdestä kananmunasta pitää tulla viiden päivä ruoka, yksi peruna pitää riittää kolmelle päivälle, maitolitra riittää kahdeksi viikoksi, ja makarooni pussi kuukaudeksi.
      Nukumme suuremman osan päivästä, jottei tunne nälkää, ja kun ei voi minnee mennä niin nukkuminen on hyvä ajan kulu.
      Kerran viikossa käymme ulkona sillon kun käymme kaupassa.

      • laitasnäytille

        Laitas näytille tulot ja kiinteät menot niin voidaan katsoa mihinkä teidän rahat menee. Taidatte ostaa todellisuudessa kaiken eineksinä ja joka kuukausi 2 pikavippiä ja niistä aiheutuneet kulut rassaa taloutta.


    • porinaSeppo

      Hyvin riittää ruokaan rahat,herneitä nyt porisemassa justiin ja leipää uunissa.nii,in itse tehtyä.pankaas koittaen.
      Hernesoppa tuoksuu tässä rappukäytävässä usein sekä kaali,kun naapurirapussa tuoksuu pihvi.Näistä elintärkeistä elintarvikkeista tuntee mihin rappuun kannattaa panostaa.

    • josettiedä_äläyleistä

      Täysin trollialoitus... Todellisuudessa voi olla, että sillä mummolla on pari miljoonaa euroa tilillä ja muutamia vuokrataloja, sekä muheva osakesalkku. Ja sillä suuria määriä ostoksia tuontelevällä perheellä on huonommin asiat.
      Jos joku muistaa, kuinka eräs joensuulainen autokauppiasmiljonääri kyttäili kaupasta tarjouksista maksalaatikot, niin varmaa allekirjoittaa edellä kerrotun. Tai kuinka eräs suomalainen miljonääri sai säälistä Kanadassa ruokaa, kun kaupassa katsoivat hänet niin köyhäksi...

      Ja tuo pakolainenkin voi olla ihan oikeasti todella varakas, kun hän jos on TODELLA pakolainen. Hän ei välttämättä edes osta meidän suomalaisten rahoilla mitään, hänelle riittää, kun hän saa olla turvassa ja hengissä.

    • roletaari

      S-Marketin tuulikaapissa. Mummon hynttyrä pyysi kahta euroa. Herra, herra, antakee kaks euroo. Pitäs ostaa kahvikermaa mutta tuo kone vei rahat.
      En antanut mutta mainitsin tapauksesta kassalla.
      Kassanhoitaja naurahti ja sanoi, ettei mummelia kannata ottaa vakavasti. Tuulikaapissa kerjääminen on harrastus ja kyseisellä mummelilla on muutama asunto-osake vuokrattuna läheisellä kerrostaloalueella. kasööri osoitti kädellä suunnan.

    • suomenkäyhäjuopottelee

      Juu kyllä minäkin ennemmin annan pakolaiskerjääjälle 10 e kun suomalaiselle kerjääjälle. Suomen kansa saa kelasta ja tt tukea ym tukia yllin kyllin.
      Veisin pakolaisperheen vaikka ranvintolaankinn ennemmin kuin suomalaisen perheen. Suomalainen kerjääjä käyttää kaikki rahat viinaan.

      Pakolaisia täytyy auttaa kaikki keräysrahat heille. Suomen kansa menkööt töihin ja hakee tt tukea jos juopottelee rahansa.

      • roletaari

        Rehelliselle suomalaiselle pummille annan pullosta puuttuvan summan mutta jos väittää tarvitsevansa bussirahaa niin en longota lompakkoani.
        Kenellekään muulle, kaikkein vähiten romanialaiselle tai muullekaan ulkkarille, en anna centtiäkään.


    • Eisaaollatyhmä

      Alkoholi iso ongelma. Tunnen pari peruspäivärahalla olevaa. Ruoka ruokajonoista. Samoin vaatteet seurakunnalta ym. mistä vaan saa. Kaikki rahat menee tupakkaan ja viinaan. Pakolaiset tekevät yhdessä ruokaa. Kympillä tai parilla syö iso joukko.

      • roletaari

        Olen ihmetellyt, etteivät nämä "syrjäytyneet" valmista juomiaan itse.
        Puolen tusinaa minun vanhoja, hyviä kavereitani kuului tuohon ryhmään ja heille maistui tarjoamani pontikka ja uuteolut mutta ehdotukseni, että opastaisin heitä valmistuksessa ja lainaisin keittovehkeet alkuopastuksen kera, sai hiljaisen vastaanoton.
        Jätkillä oli asuntona syrjäinen, vanha omakotitalo. Olisin osallistunut prosessien käynnistykseen ja vieläpä kustantanut osan ensimmäisen olutpanoksen ja 60 litran rankin kustannuksista mutta ei kelvannut.
        Tosin olen vakuuttunut, että heput olisivat juoneet ainekset keskenkäyneinä.


      • Eisaaollatyhmä

        Itsekin tein joskus kotiviiniä. Voikukkaviinistä tuli erikoista. Ajatus useamman kuukauden tai jopa vuoden kypsyttämisestä ei onnistu. Kunnon juopon pitää saada juotavaa heti. Päivä aloitetaan ja lopetetaan juomalla. Monet ivät pidä kotivalmisteista. Syynä yleensä juotu liian aikaisin, viini on sisältänyt vielä rikkiä (kova krapula) ja sitä on juotu liikaa.


      • roletaari
        Eisaaollatyhmä kirjoitti:

        Itsekin tein joskus kotiviiniä. Voikukkaviinistä tuli erikoista. Ajatus useamman kuukauden tai jopa vuoden kypsyttämisestä ei onnistu. Kunnon juopon pitää saada juotavaa heti. Päivä aloitetaan ja lopetetaan juomalla. Monet ivät pidä kotivalmisteista. Syynä yleensä juotu liian aikaisin, viini on sisältänyt vielä rikkiä (kova krapula) ja sitä on juotu liikaa.

        Olivatkohan vanhat, hyvät kaverini lyhytjännitteisyydessään tyypillisiä "syrjäytyneitä"?
        Ei huolta huomisesta?

        Minulla oli aina valmisteita sen verran, ettei tarvinnut hätiköidä. 2 x laskettua ponua oli vähimmillään pari, kolme litraa.
        Uuteoluen kierto oli 3-portainen. Aina oli yksi erä nautinnassa, tonen erä kypsymässä ja jälkikäynnissä happoa varten ja kolmas käymässä tai kirkastumassa käyntiastiassa.
        Marjoista tehdyt kotivinit ( 2 x 60l 2 x 30l ) pullotin kirkastuneina pilaantumisvaaran testasin omenaviinillä säilyttämällä 12 x 1 litra useita vuosia. Ei pilaantunut.

        Kun juotavaa on riittävästi niin eipä tarvitse kiirehtiä juomisen kanssa.


      • diapamkyllästysssss

        Mulla kanssa jossain vaiheessa oli omatekosta olutta ja omenaviiniä mutta alkoi maistuu liian paljon ja seurauksena että tehtiin diapamkyllästys sairaalassa nooh tuosta tulee jo 4 vuotta ja sen jälkeen vaan kaupan kaljaa niin säilyy kontrolli.


    • Ei_mullamuuta

      Mutta mistä tuntee rikkaan?
      Siitä että sen ei tarvi tehdä töitä, se ajaa mersulla ja pukeutuu
      juhla-asuun arkena ja pyhänä ja sillä on kultasormuksia sormet täynnä
      ja sen nimi on monesti Rosita tai Miranda.
      Eikä se seiso leipäjonossa.

      • roletaari

        Eräs, minun mittapuuni mukaan todella rikas, useaan kertaan avioitunut nainen tekee työtä kun sattuu kohdaalle työ joka sillä kerralla huvittaa. Jos ei huvita niin käyttää aikansa muuten kuten vaikkapa maailman ympäri risteilyllä.
        Sama naisihminen ajaa kesäisin vanhalla mopolla päässään 50-luvun naarmuuntunut kypärä.
        Pukeutuu arkisen rähjäisesti.
        En ole nähnyt hänellä koruja satunnaisia vihkisormuksia lukuun ottamatta.
        Tuskin on käynyt leipäjonossa.
        Nimi on perinteinen, supisuomalainen.

        Eräs, parikymmentä kuormuria ja muuta kalustoa perinyt tuttavani, johti firmaa Italiasta käsin. Noin vuoden verran. Kun tapasin hänet seuraavan kerran oli kaveri opposopimustyössä pienessä sähköasennusfirmassa.
        Eli ko. heppu ei vauraina päivinään ollut täällä kateuden kohteena.


    • eikaikkiiiinäyt

      Ei kaikki varallisuutta niinkään näytä kun tiedän yhden ukkelin joka 40 vuotta kaivuuhommia teki ja tietysti yrityskin oli, isoja urakoita monesti sai ja itse asui maaseudulla ja autona 300d mersu pakasta vedetty niin sitten ruokailu, maistu hänelle suutarinlohi myös eikä vaatetus nyt niin erikoinen ollut eikä mitään sormuksia.
      Toi mersu sen takia kun paljon matka-ajoa. Töistä sen verran että sai urakoita kun osas laskea.

    • sipilänvikajokakiusaa

      Ei raha tee kenestäkään onnellista, se vaan helpottaa elämää. Jos sitä on liikaa niin tulee samanlaiseksi onnettomaksi kuin Sipilä. Tuo mies on nähtävästi jo niin onneton, että vaikeuttaa jo kansalaisten elämää, vanhukset, sairaat lapset ym lapset saavat kokea sipilän onnettoman mielen. Hän on niin onneton että kiusaa kansalaisia kaikin voimin, ja sanoo sitä elvytyksesksi.

    • joutavaspämmitaas

      Ja taas sai joutava spämmi trolli paljon aihetta jauhaa skeidaa. Se maitopurkkia arpova mummo voi olla niin varakas, että pystyisi rahoillaa ostamaan vaikka koko kaupan. Millään et erota köyhiä ja rikkaita, ellet todella tiedä.

    • SininenElli

      Keskiverto miehen nettoeläke on 41,77 € / vrk. Keskiverto naisen nettoeläke on 36,34 €/ vrk.
      Kummankaan tuloilla ei voi enää saada asumistukea omavastuu 1000€/kk on 350€/kk
      Ma-Mu ja pakolainen MAKSAA 200-400 €/vrk. Business on sitä.

    • Johtopääätös

      Kyllä se mummu oli varmaankin ihan lottovoittaja. Kunhan vaan näytiksi kolikoitaan pyöritteli.
      Tietoa näyttää olevan!

    • Kaiaa

      Tuosta aloituksesta ei voi päätellä mitään. Olikohan mummolla jääkaappi täynnä ruokaa. Itsekin joskus lasken kassalla kolikoita. Tärkeintä on, ettei tarvitse syödä velaksi.

      • samahomma

        Sama homma että niillä rahoilla ostaa mitä on ja vaikka kuinka vähän eikä vilkuile mitä muut ostaa.
        Paitsi joskus marketissa näkee kun isot ostoskärryt täynnä ruokaa niin poikamiehenä tulee mieleen kuinka prkl paljon tulee maksaan.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      4110
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      82
      2111
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      551
      1677
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      99
      1415
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1137
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1048
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      216
      951
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      893
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      864
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      848
    Aihe