Persut hajosi, yhyy...mut asia ei ole niin simbel. Kuten Sipilä ilmoitti oli hallituksella 10 toimintasuunnitelmia ja mahdollisten persuloikkareiden kanssa yhteistyö yksi niistä. Toimintasuunnitelmia ainakin off the rec on ollut jo pitkään monen persun päässä ja viisikko ja Masetrmind on ollut kaikki toisistaan hyvin tietoisia. Perustu ei ole ollut yhtä kuin Soini enää aikoihin. Pojasta polvi paranee ja väistämätön siis tapahtui ja Halla-Aho tuo kaikkien kauhu isänmaallinen, rehellinen , älykäs, asiaansa perehtyvä ja asiaansa tarmokkaasti ajava valittiin messiaan tavoin johtoon. Ehdolle voi asettua kuka vain, tulilinjalle, mutta ainakin puolueen jäsenten keskuudessa asia oli selvä jo hyvissä ajoin mitä tulee tapahtumaan, joten pulinat pois ja pyllyyn.
Persu on persu vaikka voissa paistaisi sanotaan, kerran persu on aina persu. Takinkääntäjillä ja loikkareillakin ihon alla jokin huutaa aina ja ikuisesti persuuuuuu! Kuunteleeko sitä kuinka vahvasti on henkilökohtaisista ominaisuuksista kiinni. Tietty isänmaallisuus on kuin viirus joka on loppu elämän seuranasi ja ei koskaan lähde, sitä voidaan vaientaa ja heikentää, mutta se on pysyy.
Vahingoniloisena on kuitenkin ehkä liian aikaista ilakoida nyt tapahtuneista asioista. Väitän että nyt tehdyt päätökset ja lähes kaiken kattavat sotasuunnitelmat ja niiden käsikirjoitukset ovat laatineet vahva viisikko ja mastermind yhdessä. Viisikkoon joka puikkoja nyt heiluttaa kuuluu myös Halla-Aho. Viisikon sisäiset kemiat ovat erittäin tulehtuneeet, mutta koska väistämätön oli tiedossa ja yhteistä rakasta löyytyy, ei ajeta 100sta päin, vaan varmistellaan tulevaa ja jos kaikki menee reisille haukut, syyt ja liat niskaan saa messias, messias heitetään susille, mikä voi olla kyllä yhtä väistämätön asia kuin messiaaan tuleminen. Laumalle on uusi koti ja jukuripäät voidaan erotella. Mene ja tiedä, kun tidät, niin voit olla menemättäkin...?
Politiikka on peliä ja pelaamalla kahteen pussiin voi netota. Sijoitusmaailmassa hajauttamalla voidaan pienentää riskiä, eli vs saadaan pidettyä päät laumassa, jos ei yhdessä, niin sitten kahdessa. Jos eksyy naapuriin ja naapuri laittaa merkin, niin milläs sen sieltä takaisin houkuttelee? Kahta laumaa voi ohjailla eri suuntiin, laumasta voi hyppiä toiseen tai ne voi yhdistää, jolloin yksi lauma. Että näin aiheesta voisi kirjoittaa vaikka novellin mutta näin lyhykäisyydessään. Jokainen varmaan saa kiinni jostain häntäkarvasta todetakseen, että kaikki ei välttämättä ole aina siltä miltä näyttää. Toisinaan on ja toisinaan sitten taas ei, mutta aate pysyy. Persujen stoori vain alkoi olla loppusivuilla jo muutenkin. Seuraavat vaalit olisivat katastrofi. Tämä on myös loistava tilaisuus kokeilla uutta, pehmentää vähän pintaa, tehdä kasvojen kohotus ja Uusi Vaihtoehto voi ehkä toimia siinä hyvin? Nimenmuutokset ei siinä paljoa paina, homma jatkuu ja jos uuden vaihtoehdon vaihtoehto vie pidemmän korren, niin sen listoilla tullaan näkemään myös isänmaallista vaihtoehtoa Arman merkeissä (huhu kertoi?). Jos Persut jaksaa potkia, mikä ei ole ollenkaan poissuljettu mahdollisuus, koska tilausta kovemmalle linjalle löytyy, niin yhteistyö linjapäätöksissä ja tulevaisuuden yllätyskäänteet ei tällöin ole pois suljettuja.
Tässä pytyllä napuetttu shitterin pituinen tarina, täytyy lopetella, täytyy pyyhkiä ennen kuivumista, mutta mielenkiintoisia hetkiä kaikille ja onnittelut Sipilän hallitukselle, ette hajonnutkaan (ainakaan vielä) ympärille tulee härdelliä ja tyrskyä, kuohuihin uppoo, vaikea kouhuissa on kokonaisuutta maallikon hahmottaa ja selitellä voi taas huonoja olosuhteita, raskaita aikoja, kelejä tai havuja prrrkel;) Hyvää kesää!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.