Tiina Elovaara on oppinut Soinin tavoille: valetta tulee kuin karvaköyttä. Hän väitti kuvan todistavan, että Halla-ahon valintaa riemuittiin natsitervehdyksin.
Kuva on seuraavalta päivältä tilanteesta, jossa puheenjohtaja pyysi nostamaan käden, jos kannattaa preidentinvalintakysymyksessä säöhköistä äänestystä. Tiedän, kun ole kuvassa mukana.
Kuva on seuraavalta päivältä tilanteesta, jossa puheenjohtaja pyysi nostamaan käden, jos kannattaa preidentinvalintakysymyksessä säöhköistä äänestystä. Tiedän, kun ole kuvassa mukana.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Elovaara ja Elo kiemurtelivat kummasti, kun A-studion juontaja kysyi, mistä he ensimmäisen kerran kuulivat loikkausaikeesta. Molemmat sössöttivät korvat heiluen monista puhelinsoitoista. Vain yksi voi olla ensimmäinen!
Nythän on selvinnyt, että loikkaussuunnitelma oli hahmioteltu hallituksessa hyvissä ajoin ennen puoluekokousta. Lännen Media kertoi asiasta jo 3.6. Perussuomalaisilla on siellä viisi ministeriä, Soini pomona.
Mitä arvomaailmoihin tulee, niin Elo on julkaissut Homma-foorumilla n. 800 kirjoitusta, ja pitänyt mm. Halla-ahon saamaa tuomiota vääränä.
Elovaara persuihin syötetty troijanhevonen!
YLE HALVENTAA TAVIKSIA NIMITTELEMÄLLÄ HEITÄ HÖRHÖN HAASTATTELUN KAUTTA NATSEIKSI
Matti Putkonen kertoo Lännen Medialle, että Uusi vaihtoehto -eduskuntaryhmän puheenjohtajasta Simon Elosta ja varapuheenjohtajasta Tiina Elovaarasta on tehty rikosilmoituksia
http://keskustelu.mvlehti.net/index.php?topic=44383.msg222216#msg222216
Onko USVA uhka, pitäisikö varoa Auervaaraa?
YLEn valtavalhemediassa saat natsileiman julkisesti tosikevyesti, YLE oikein pumppaa mielipiteinä järjettömiä ulos rääväsuuhaastateltavasta, kun YLE mustamaalaa esim. Perussuomalaisia
http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/putkonen-natsitervehdyksen-tekijoiksi-leimatut-ovat-tehneet-tiina-elovaarasta-ja-simon-elosta-rikosilmoituksia/762672/
Onko Elovaara kepun vai kokoomuksen kätyri? Hyvin natsimaiset keinot hänellä on ainakin käytössä Halla-ahon mustamaalaamiseksi ja viattomien kokousedustajien leimaamiseksi.
Kyllä on hallaaholaiset paniikissa. Hirveä tulva entisten puoluekavereiden mustamaalausta. Mutta ottaahan se tietysti koville kun hommat ei menneet niinkuin haluttiin. Olisi ollut niin mukava nöyryyttää Soinia, Terhoa ja muita maltillisia persuja. Hepä ottivat ja lähtivät ja sitten iski paniikki. Suosittelen ottamaan ihan rauhallisesti, ei tämä niin vakavaa ole.
Mikä paniikki? Taas soinilaista valevihjailua! Eihän se mitään panikointia ole, jos huomauttaa, ettei Läskimooses kunnioita oman puolueensa demokraattista äänetystulosta. Lisäksi loikakusten selitykseksi on kudottu kokonaista valheverkostoa. Siitäkään huomauttaminen ei ole panikointia
Törkeitä valeita ovat myös väitteet "puolueen kaappaamisesta". Kaappaaminen on mieletön nimi demokraattisille vaaleille. Vaaleissa äänestivät vain puolueen jäsenet, eivät mitkään ulkopuoliset rikolliset, mihin kaappari-sanan käytöllä yritetään vihjata.
Kohtahan noilla kahdella Elolla ja Elovaarallakin on päiväsakkotuomiot ellei pahempaa. YLE on jo perunut puheet ja ilmoittanut asioiden todellisen laidan heti aamu-uutisissa. Sitä mainittua videomateriaalia odotellessa.