harkinnassa muuttaa Helsingistä työttömäksi halvemmalle alueelle....paskaa työtä täällä ja ruuhkaa...vittumaisia ihmisiä. Maaninka käynyt mielessä. Kirkonkylä, keskusta siis. Saanee halvalla vuokra-asuntoja? Katsotaanko muualta tulleita kieroon? Halpaa olisi varmaan sielä asua?
Vastaukset 5
- ksavolainen
Älä tule. Valmiina on vihamielinen ympäristö. Minutkin häädettiin kartanon kuningattaren toimesta evakkoon, niin on käynyt muillekin: muutamia naapureita, metsästysseuran jäseniä on heitetty lepikkoon. Itse vaan porskuttelevat ruhtinaina.
- Pelkkä_junttila
Älä muuta tänne. Maaningalla ei ole mitään muita, kuin juntteja.
Ja ihailevat epärehellisin keinoin mainetta niittänyttä "sankaria".
Kertoo jotakin olennaista heistä. Ihailu tekee jotkut perin sokeiksi ja totuutta näkemättömiksi.
Perin merkillinen paikkakunta. - Käsvarteensasolmii
On neidolla punapaula kun piireihin käy...
- menetöihin
Ei täällä mitään Helsingin luusereita kaivata. Joten kärvistele siellä Helsingissäsi vain....ja mene töihin.....kun et kuitenkaan ole niitä vielä tehnyt.
- Et_silleen
Teillä taas ei ole mitään muuta, kuin mopolla ympäriinsä päristeleviä per*sesilmättömiä pojannulikoita. Ja itteensä täynnä olevia maajussijuntteja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 591170
Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust571098Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍1141032Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,7950- 96920
Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.5755Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista27721Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it192666- 71649
- 30620