http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/3549255/Putkonen Natseiksi leimatut ovat tehneet Tiina Elovaarasta ja Simon Elosta rikosilmoituksia
Putkonen: Natseiksi leimatut ovat tehneet Tiina Elovaarasta ja Simon Elosta rikosilmoituksia
Perussuomalaisten puoluevirkailija Matti Putkonen kertoo Lännen Medialle, että Uusi vaihtoehto -eduskuntaryhmän puheenjohtajasta Simon Elosta ja varapuheenjohtajasta Tiina Elovaarasta on tehty rikosilmoituksia.
Syynä on se, että he leimasivat natsitervehdyksen tekijöiksi puoluekokousosanottajia, jotka todellisuudessa ottivat kättä nostamalla kantaa puolueen presidenttiehdokasasiaan.
– He tekivät näistä ihmisistä julkisuudessa natseja. Se on loukannut heidän ihmisarvoaan ja heidän perheitään, Putkonen sanoo.
Putkosen mukaan Elo ja Elovaara tiesivät, missä tilanteessa kuva on otettu, koska he sanoivat järkyttyneensä salissa tapahtuneesta.
– Kyse oli presidentinvaalien käsittelyn aikana tapahtuneesta äänestyshässäkästä. Kokouksen puheenjohtaja oli esittänyt kädennostoäänestystä, mutta hän ei muistanut, että kokouksessa kaikilla ei ole äänioikeutta, Putkonen kertaa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kaikkensa ne yrittääkin mollatakseen hallaaholaisia.