On se merkillistä, että kun hakee puhelinluettelosta
numeroa, mistä voisi varata ajan omalle lääkärilleen, niin ei ensin löydy koko terveyskeskusta mistään. Eikö olisi yksinkertaisempaa laittaa ihan vaan "Terveyskeskus"?
Nyt pitää mennä jonnekin Kajaanin kaupungin sivulle ja hakea "Perusturvajotain" Siellä kun aikansa kahlaa, niin löytyy "Terveysasemat ja sieltä lukuisia ajanvaraustoimiston numeroita plus lisäksi ajanvarauspäivystysnumeroita.
Kaikkiin soitin ja yksikään ei vastannut. Oletan, että ovat sulkeneet talvikuukausiksi.
No, ei se mitään onhan internet ja siellähän kaikki pelaa suitsait. Haeskelin viitteenä Kajaani ja terveyskeskus ja heti löytyikin jonkun Coronaria-firman sivut, josta löytyi numerokin jonne soittamaan. Numero vastasikin melkein heti ja ilmoitti, että uusi numero on jotain muuta. (Ei onneksi käskenyt katsomaan uudesta luettelosta, jota minulla ei ole)
Soitto uuteen numeroon ilmoitti melko pian, että olette "pidossa". Ajattelin, että sepä hauskaa, vaikken pitoloihin aikonutkaan. Kohta alkoi sitten soittoääni kuulua, kuulua, kuulua ja sitten puhelu katkesi. Siis talvikuukausiksi suljettu??
VOI, PERKELE SANON MINÄ!! ONKO TYPERÄMPÄÄ JA ALKEELLISEMPAA OLEMASSAKAAN.
MISSÄ MÄTTÄÄ???
UNISENNÄKÖISELLE KAUPUNGINJOHTAJALLE:
HERÄÄ PAHVI JA PANE ASIAT JO KUNTOON TAI TULEE PIAN KENKÄÄ. EI TUOLLAISIA KUKAAN KAUAA KATSO EDES KAINUUSSA!!
numeroa, mistä voisi varata ajan omalle lääkärilleen, niin ei ensin löydy koko terveyskeskusta mistään. Eikö olisi yksinkertaisempaa laittaa ihan vaan "Terveyskeskus"?
Nyt pitää mennä jonnekin Kajaanin kaupungin sivulle ja hakea "Perusturvajotain" Siellä kun aikansa kahlaa, niin löytyy "Terveysasemat ja sieltä lukuisia ajanvaraustoimiston numeroita plus lisäksi ajanvarauspäivystysnumeroita.
Kaikkiin soitin ja yksikään ei vastannut. Oletan, että ovat sulkeneet talvikuukausiksi.
No, ei se mitään onhan internet ja siellähän kaikki pelaa suitsait. Haeskelin viitteenä Kajaani ja terveyskeskus ja heti löytyikin jonkun Coronaria-firman sivut, josta löytyi numerokin jonne soittamaan. Numero vastasikin melkein heti ja ilmoitti, että uusi numero on jotain muuta. (Ei onneksi käskenyt katsomaan uudesta luettelosta, jota minulla ei ole)
Soitto uuteen numeroon ilmoitti melko pian, että olette "pidossa". Ajattelin, että sepä hauskaa, vaikken pitoloihin aikonutkaan. Kohta alkoi sitten soittoääni kuulua, kuulua, kuulua ja sitten puhelu katkesi. Siis talvikuukausiksi suljettu??
VOI, PERKELE SANON MINÄ!! ONKO TYPERÄMPÄÄ JA ALKEELLISEMPAA OLEMASSAKAAN.
MISSÄ MÄTTÄÄ???
UNISENNÄKÖISELLE KAUPUNGINJOHTAJALLE:
HERÄÄ PAHVI JA PANE ASIAT JO KUNTOON TAI TULEE PIAN KENKÄÄ. EI TUOLLAISIA KUKAAN KAUAA KATSO EDES KAINUUSSA!!
Vastaukset 24
Vanhimmat
on ollut vuosia ja tulee olemaan, palvellaan, jahka keritään, puhelinluettelosta sitä on ennenkin joutunut etsimään kissojen ja koirien kanssa
löytyi yksi suoraselkäinen joka uskaltaa antaa palautetta suoraan ja kiertelemättä. Eikä vaan nyökyttele että tämmöstähän tämä ja näinhän se pitääkin mennä.
kyllä kansa tietää, rötösherrat kiinni
On varmasti vaikea uskoa kaikkitietävien ihmisten, että terveyskeskuksissakin ihmiset tekevät työtään ja usein hyvin ammattitaitoisesti ja osaavasti. Kukaan ei tahallaan odotuta ketään eikä muutenkaan kiusaa. Joissakin työpaikoissa vain on yksinkertaisesti kiire ja aina yksi potilas hoidetaan kerrallaan. Olen kuunnellut näitä reinoja ja sitä miten he a) eivät pääse HETI vastaanotolle vaan joutuvat odottamaan jopa tunninkin.... b) saavat kaiken lisäksi huonon kohtelun (jota en suinkaan ihmettele). Minä olen saanut aina hyvän kohtelun ja päässyt kohtuu ajassa hoitoon tms. Juntti osaa olla kuka tahansa ja valittaa näistä arvauskeskuksista mutta fiksua käytöstä jotkut eivät opi koskaan! No, sehän on tietysti muiden vika......
fiksu käytöksinen itse, et olisi ruvennut reinoa haukkumaan ja vielä tyhjästä. Hän oli tyytymätön puhelimen vastaamattomuuteen ei muuhun.
Älkää nyt vaan hyvät ihmiset vaan arvostelko mitään tällä palstalla, hyväksykää vain mukisematta huono palvelu. Jos arvostelet jotain niin heti olet:
a) Juntti
b) Valittaja
c) Rasisti
d) Köyhä ja kipeä
e) ym. B-luokan kansalainen
tai kaikki nuo yhtä aikaa!
Itsehän ylpeänä voin tunnustaa että ainakin osittain olen luonteeltani yhtä paljon kaikkia noita vaihtoehtoja.
Poislukien vaihtoehto c.
Rasismihan tarkoittaa ulkomaalaisten vihaamista. En vihaa ulkomaalaisia, mutta katukuvaa katsoessa uskallan epäillä että heidän määrästä johtuen meidän tavallisten veronmaksajien palvelu/kohtelu heikkenee koko ajan. Toinen hyvä esimerkki on elokuvateatteri, jonka rakentamiseen menikin paljon rahaa (muistanko väärin että 400 000 e) budjetoitua enemmän. Näin kun hommia hoidetaan niin voitte olla varmoja että peruspalveluissa, kuten terveydenhuolto, säästetään.
hammaskipeinen mies, eikä siitä ole kauan hän pyrki kunnalliselle hammaslääkärille tuskissaan. Mutta, häntä ei juuri silloin voitu ottaa vastaan koska, maahanmuuttajia oli niin paljon laitattamassa hampaitaan ettei hän valitettavasti päässyt heti vastaanotolle. Nyt kajaaniin suunnitellaan pakolaiskeskusta jonne sijoitettaisiin noin kolme tuhatta pakolaista. Nämä jonottelut ei ole mitään vielä, odottakaapas jos se toteutuu.
Tämäpä sattui. Luin juuri tämän päivän kainuun sanomat, suora lainaus sieltä:
"Kajaanin ongelmaksi Vähämaa määrittelee jatkuvat menojen ylitykset erikoissairaanhoidossa ja perusterveydenhuollossa. "Täällä on ryhdyttävä toimenpiteisiin", hän osoittaa. Ratkaisevia kysymyksiä tulevaisuudessa ovat myös muun muassa, miten suhtaudutaan maahanmuuttajiin; halutaanko Kainuuseen esim. matemaattisesti lahjakkaita maahanmuuttajia."
Olisipa mielenkiintoista kuulla mitä tuolla viimeisellä lauseella käytännössä tarkoitetaan?
selvä, sillä tarkoitetaan sitä että, alkuperäisväestö on jo niin hyvin sopeutunut maahan etteivät he tarvitse enää terveyspalveluja ja kaikki palvelut tarjotaan vain maahanmuuttajille jotka sairastavat kulutusjuhlan tuomaa kroonista krapulaa. Heitä on määrällisesti vähemmän joten säästöä syntyy. Matemaattisesti lahjakkaita maahanmuuttajia jotka osaa laskea yhteen kaksi ynnä kolme on kuusi eli, täältä saadaan ilmaiseksi asunto, ruoka, vaatteet, ajokortti, auto, kännykät sekä siihen ilmaista puheaikaa kaupungilta plus operaattorilta, hammashuolto, terveydenhoito, sekä käyttörahaa, kaikki ilmaiseksi. Me ei olla noin lahjakkaita, siksi pitää lahjakkuudet tuoda pakolaisina, maahanmuuttajina, elintasopakolaisina eri maista. Silleen saadaan kajaaniin pysyvästi säästöjä sekä uutta tieto taitoa. Näin se homma toimii kun on viisaat päättäjät.
Voi olla melko pitkälle noin. Ja yleensä koko suomessa päättäjät haluavat ulkomaalaisia lisää koska niille ei tarvitse maksaa niin paljon palkkaa. Siis niille harvoille jotka täällä haluavat töitäkin tehdä.
johdu, suomalaiset tekee töitä ilman palkkaa, saavat vain työmarkkinatuen. Mutta kun päättäjät ovat niin lyhyt näköisiä että he ottavat lisää pakolaisia, teettävät pakolaiskeskuksia josta haitat on moninkertaiset hyötyihin verrattuna, sekä lypsetään valtiolta avustuksia, ei ymmärretä että me kaikki yhdessä ollaan tämä valtio jota lypsetään, voi järjen valoa.
budjetti ylittyi niiden vanhan bensa-aseman vuotojen ja niiden kaivuutöitten takia. Lehdessä kuitenkin luki että niiden paikkaamiseksi samalla nostettiin samassa suhteessa vuokria.
Kuitenkin sekin raha on muualta pois. Kun tuon mittakaavan palatseja aletaan rakentamaan pitäisi osata ottaa myös yllätykset huomioon.
kun kaupunki tai joku muu kaupungin instanssi rakentaa jotain ( esimerkiksi tiloja yrityksille, elokuvakeskus mukaanlukien ), kaupunki ottaa lainan, joka kaikkine kustannuksineen pyritään maksamaan rakennuksesta ja sen vuokralaisilta perittävällä vuokralla. Siis kaupunki toimii lainassa takaajana ja vuokralaiset lainan maksajana. Silloin tilanne tietenkin muuttuu jos vuokralainen, tässä tapauksessa yritys menee konkurssiin tai muuttaa. Esim. elokuvakeskuksen laina-aika taitaa olla lehtitietojen mukaan 25 vuotta, eli 25 vuoden päästä rakennus on kaupungin kokonaan omistama ja vuokratulot tulevat kokonaisuudessaan kaupungin kassaan. Samoin toimitaan jokaisessa kaupungissa.
Eli siis aika iso riski kyseessä? Bisneksessähän on aina riski olemassa. Positiivista kyllä se että se maaperä tuli puhdistettua siinä samassa.
niinkun sanoit, bisneksessä on aina riski ja jos ei yritä, ei voi saadakaan mitään.
Samallatavalla rakennetaan juuri Kensonicille hallia, samalla kaavalla. Siitä tosin on ollut huomattavasti vähemmän puhetta mediassa ?
Huomasitteko muuten että paltamolainen Jannpuu aloitti palon jälkeen toiminnan kajaanissa ? Osti sen ovitehtaan entisen hallin UPM:ltä. Entiset työntekijät otettu sinne, jotka siis halusivat tulla kajaaniin töihin ja lisääkin on näköjään palkanneet.
Sitä vain ajoin takaa että kannattikohan ottaa niin iso riski? Minusta pienempikin olisi riittänyt. Aika näyttää, toivottavasti riskin otto kannatti. Mitä nyt olen monilta keskuksen potentiaalisilta asiakkailta kuullut, etteivät käy siellä kun netistä saa ladattua uusimmat elokuvat ja kotona on kotiteatteri.
Mainitsemasi Kensonic taitaa muuten työllistää enemmän ihmisiä kajaanissa, ainakin epäilisin niin?
Varokaa reinot ja kaikki muut reilut ja rehdit miehet, Kajaanikin saattaa kansainvälistyä ja joutua luopumaan takapajulan maineestaan. Pitäkää kiinni vain periaatteistanne ja "tänne ei maahanmuuttajia" tarvita asenteestanne sitkeästi, voihan olla, että sillä pelastamme kotikaupunkimme maaiman menosta. Ei anneta Kajaanin muuttua vaikka mikä olisi!!!!!!!
Oikein hävettää lukea että joku kajaanilainen kirjoittaa noin? Olen erittäin ylpeä kotikaupungistani ja en välitä yhtään vaikka muu suomi pitäisikin meitä takapajulana. Onko se parempaa aluetta, eli ei takapajulaa, mistä sitten tämä kansainvälinen vähemmistö tulee? Kansainvälisyys ja elintasopakolaisuus on kaksi täysin eri asiaa. (en väitä että kaikki ulkomaalaiset kajaanissa olisi elintasopakolaisia)
Jallu ja moni muu töissäkäyvä suurta veroprosenttia maksava on oikeutettu parempaankin palveluun kotikaupungissaan. Pidän varmasti huolta siitä, ettei vaivalla hankittua yhteiskuntaa "maailman menojen" ihannoijat anna pilata täysin. Kajaani saa muuttua paljonkin mutta rajansa kaikella. Varsinkin järki kannattaisi pitää mukana. Tuskin sodassa olleet veteraanitkaan halusivat tätä maata/kaupunkia puolustaa ulkomaalaisten vuoksi.
kajaanin kaupunki saa muuttua mutta olisi suotavaa että se muuttuis parempaan suuntaan. Sinä olet juuri niitä henkilöitä jotka ei ymmärrä juuri mistään mitään ja juuri tuommoisen kommentin pystyt heittämään jos olet kuullut vaikka terveyskeskuksen jonossa, jossa juuri kymmenen pakolaista on mennyt sinun ohi ilman odottelua, että mukavaa kun kajaani muuttuu kansainvälisemmäksi näkyy ulkomaalaisia olevan täälläkin runsaasti. Sanoppa nyt että tarvitaanko tänne pakolaisia ja MIKSI? Mitä hyötyä näet heistä olevan ja mitä mahdollista haittaa, annas tulla? Mieti olemmeko enää tasavertaisia esim peruspalveluiden osalta. Kerro?
Laittakaa kajaanin kaupungin tiedotukseen tai kpo:lle viestiä, niin korjaavat tuon luetteloasian !
ps....ei kaupunginjohtaja tältä palstalta saa viestejä, juoksuaskelin näyttää koko ajan olevan menossa paikasta toiseen.
taitaa sitten olla monessa mukana, olisi kuitenkin suotavaa että hän panostaisi työn laatuun eikä määrään.
Pakkohan se on juosta kun pallo on täysin hukassa!
yhteen suuntaan kääntymättä.