AP:n kahtiajako; hieno asia

Seuraavissa vaaleissa PS saa äänensä lähinnä tietyiltä piireiltä. Hyvä, että tuo porukka erottuu muista, ei edukseen, mutta tunnistettavasti. Näin eettisesti oikeamieliset osaavat heitä karttaa ja vältellä. Vaikka heitä olisi tulevaisuudessa viidennes äänestäjistä, he jäisivät silti ydinasioissaan aina häviölle jääden yksin ihmisarvoa loukkaavin vouhotuksineen. Uusi vaihtoehto näyttää kyntensä seuraavissa vaaleissa jos perustavat puolueen. Jos PS puoluetta äänestäneissä on sama arvomaailmajakauma kuin PS:n kansanedustajilla oli, jatkaa UV menestyksellisesti. Jos sillä taas ei ole sosiaalista tilausta, se sammuu. En toivo, mutta uskon, että sammuu.

#ihmisarvo #etiikka #tasa-arvo #humanismi #empatia #suvaitsevaisuus
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat
Aloittaja

Voi yhen kerran. Piti otsikoida, että "PS:n kahtiajako; hieno asia". Tekevälle sattuu

Äänestä
  • SDP odottamassa samaa , oikeisto ja vasemmisto haarat levällään.
    Joku tulee suurine siittimineen. Vasenhaaran kannattajat jo pääosin vanhoja, ja
    Ay liike ja SAK pitää hengissä ettei mikään muuttuisi.

    Äänestä

Puuttumatta politiikkaan Uusi vaihtoehto ei hyväksy niitä arvoja, joita heidän valitsijansa kannattivat äänestäessään heitä eduskuntaan. Näin ollen kepun ja kokoomuksen apupuolueena, sitoutuneena hallitusohjelmaan, Uv on haiseva epädemokraattisuuden ruumiillistuma. Nyt jos koska tarvitaan uudet vaalit, jotta eduskunta saadaan edustamaan kansan syvien rivien tahtoa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


old_profile_99852 kirjoitti:

Seuraavissa vaaleissa PS saa äänensä lähinnä tietyiltä piireiltä. Hyvä, että tuo porukka erottuu muista, ei edukseen, mutta tunnistettavasti. Näin eettisesti oikeamieliset osaavat heitä karttaa ja vältellä. Vaikka heitä olisi tulevaisuudessa viidennes äänestäjistä, he jäisivät silti ydinasioissaan aina häviölle jääden yksin ihmisarvoa loukkaavin vouhotuksineen. Uusi vaihtoehto näyttää kyntensä seuraavissa vaaleissa jos perustavat puolueen. Jos PS puoluetta äänestäneissä on sama arvomaailmajakauma kuin PS:n kansanedustajilla oli, jatkaa UV menestyksellisesti. Jos sillä taas ei ole sosiaalista tilausta, se sammuu. En toivo, mutta uskon, että sammuu.

#ihmisarvo #etiikka #tasa-arvo #humanismi #empatia #suvaitsevaisuus

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu