Bazaarin terveystarkastuksen tulokset julkaistiin

terveystarkastaja

Kokemäen Käräjätien ja Kauvatsantien risteykseen perustettiin toukokuussa Jakamisen paikka ry:n Bazaari-niminen kahvila ja ravintola. Nyt turvapaikanhakijoiden pyörittämän kahvilan terveystarkastus-raportti on viimein julkistettu.

Leader Karhuseutu on myöntänyt Euroopan maaseudun kehittämisen maaseuturahastosta tukea hankkeelle vihdoin ja viimein käsiin saamiemme asiakirjojen mukaan 49 901,99 euroa. Rahoitus koostuu EU:n osuudesta 16 767,07 euroa sekä Suomen valtion osuudesta 15 179,22 euroa, kunnan osuus on 7 984,31 euroa, lisäksi hankkeelle on myönnetty yksityistä rahoitusta 9 980,40 euroa.

Hankkeen tavoitteena on Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle toimitetun tiedon mukaan tarjota työtä ja tekemistä turvapaikanhakijoille sekä maahanmuuttajille sekä parantaa kohderyhmän työelämävalmiuksia.

Ja nyt sitten se viikon vitsi. Pyhäjärviseudun ympäristötoimiston 24.5. tekemän tarkistuksen tulos on ”oivallinen” kaikissa kategoriossa, mukaan lukien ”henkilökunnan toiminta ja koulutus.”
Kokemäkeläinen kävi toukokuussa kuvaamassa haastattelua paikan päältä ja kuvauskalustoomme tarkoituksetta tallentui kuvaa keittiöstä, jossa turvapaikanhakija kauhoo käsin ilman suojahanskoja kyynerpäätä myöten ruokaa kattilasta lautaselle. Tästä kommenttia pyydettyämme Jakamisen Paikka ry:n toiminnanjohtaja Terhi Vainionperä löi toimittajalle luurin korvaan.

Kysyimme asiasta myös kommenttia Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran mediapalvelusta, jossa esittämääni videota pidettiin hyvinkin huolestuttavana.

http://kokemakelainen.net/2017/06/15/turvapaikanhakijoiden-kahvilassa-terveystarkastus-katso-tulos/

9

589

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Arvostamme

      Olemme pari kertaa käyneet syömässä tässä paikassa ja aiomme mennä toistekin. Ruoka on laadukasta ja palvelu hyvää.

      • Emmearvosta

        Tajuatko millaista toimintaa sinä tuet, kun käyt tuolla syömässä? Toimintaa, joka sortaa paikallista kokemäkeläistä rehellistä yrittäjää, joka ei ikimainkaan pystyisi noilla hinnoilla ruokaa tarjoamaan. Yrittäjää, joka joutuu maksamaan vakuutusmaksut ja työeläkemaksut yms kulut jokaisesta työntekijästä, ja sitten viereen perustetaan kaikkia työlakeja rikkova yhteiskunnan varoilla pyörivä leikkiravintola, joka vie kaikki asiakkaat.


    • jokuvaaaaaaa

      Ainakin nyt tuli selväksi, että terveystarkastajamme on täysin sitoutumaton eikä välitä etnisyyksistä tarkastusta tehdessään.

    • sajsdfaslkl

      Kivasti tuokin ajaa mahdolliset paikalliset kantiskilpailijat konkurssiin koska eivät ne tuollaisia paremman ja rikkaamman kulttuurin taika-apurahoja tai helpotuksia saa.Sitten onkin kiva taas tehdä mädättäjäpropagandaa kuinka saatana voimavarat ovat niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin ahkeria ja hyödyllisiä että ovat ihan perustaneet tällaisen kivan ihqdaa parturi-kahvilan toisin kuin juopponatsirasistit Suomalaiset jotka vain lorvivat.Toisin sanoen kohta YLE:n uutisissa tiedostavaa uutisointia kuinka tukanleikkaaminen ja kahvinjuontikin loppuu välittömästi Suomessa ellei välittömästi saada maahan ainakin 87miljoonaa muslimia ja lisää poliittisia poliiseja rasisteja vainoamaan.

    • ptmedia

      Uskomatona rahan haaskausta, samalla vielä pistetään julkisella rahalla paikalliset saman alan yrittäjät ahtaalle. Kohta varmaan IS ja HS tekee jutun kuinka mainiosti kokemäen 17-vuotiaat vainotut lapsukaiset ovat työllistyneet. Ketä tällä huijataan? Kaikki näkee tän touhun läpi jotka vähänkään osaavat ajatella itsenäisesti. Onko kukaan muuten kuullut, että suomalaiset saisivat leikkiä yrittäjää julkisella rahalla maksamatta veroja ja työnantajamaksuja yms…

    • heikkialihassan

      Ei pidä olla kade jos viran omaiset suosivat nuoria maahan muuttaja yrittäjiä. Kannattaa itse kunkin ryhtyä yrittäjäsi niin näkee ettei se ole kovin hääviä kun sitten täällä viellä vinoillaan kaiken maailman vääryyksillä.

      • Kyselin

        Ryhdyn heti yrittäjäksi jos saan tuonverran rahaa aloittaakseni.tarkoitus oli aloittaa yritystoiminta vuodenvaihteessa mutta se kaatui rahoituseen koska en suostunut panttaamaan taloani ja mökkiäni


    • Munkkiniemen_kreivi

      Hei älkää nyt viitsikö sauhuta turhasta! Eihän tuollainen läävä ole minkäänlainen uhka muille yrittäjille vaikka tarjoaisi palveluitaan kolmella eurolla. Tuolla ei kukaan normaali ihminen käy, ainoastaan yksinkertaiset nenästä vedettävät, ja tuon läävän toiminta loppuu tasan samana päivänä kun hankkeeseen saadut kansalaisilta varastetut rahat loppuvat. Jokunen hyvin ruskettunut rassukka ja nenästä vedetty paikkaa valvova muuhun työhön kykenemätön "valvoja" toteuttavat siellä unelmaansa muutaman kuukauden, ja sen jälkeen paikka on jälleen pelkkä muisto vain. Nyt on sen aika että noilla reppanoilla tehdään bisnestä meidän rahoilla, mutta vielä siihenkin muutos tulee...

    • Bazaarivittuun

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tykkäsin rakas

      Tuottaa sulle nautintoa❤️🔥olet paras ja nautin itsekkin suunnattomasti
      Suhteet
      37
      2300
    2. Arvaa mitä mies

      Aion pilata elämäsi totaalisesti. Kyllä, totaalisesti.
      Ikävä
      55
      1327
    3. Hyvää iltaa!

      Mikä on päivän viisaus?
      Ikävä
      84
      1303
    4. Mies mä oon ihan helppo

      Miehelle johon oon ihastunut. Olen harvoin ihastunut, mutta suhun olen. Ei tarvitse kuin pyytää, niin...
      Ikävä
      36
      1256
    5. Olet onnellinen sinkku

      Näin se on nähtävä.
      Ikävä
      63
      1181
    6. Mies olen aika erakko nykyään

      Vanhentunutkin olen muutamana viime vuonna parikyt vuotta. Kun en ennenkään kelvannut, niin tuskin nytkään kelpaan. Lisä
      Tunteet
      39
      904
    7. Lavroville taitaa olla jo ikkuna raollaan?

      Lavrovin syytä välttää korkeita paikkoja ja ikkunoiden läheisyyttä.Ettei vain keikahda ikkunasta pihalle.
      Maailman menoa
      121
      788
    8. Haittaako jos

      kaivattusi käy tosi usein pissalla ja/tai kakalla?
      Ikävä
      31
      741
    9. Ylen johdon hulppeat bonukset alkavat taas

      Suora kopio Iltalehdestä: "Asiasta kertoo Iltalehdelle Ylen hallituksen puheenjohtaja Matti Apunen. Mitä tulospalkkioi
      Yle
      23
      596
    10. Skenaario

      Elämä ja kuolema ovat merkillisin nyytti olevaisuutta. Mutta kun kumpaakaan ei ole, syntyy lapsuksia, joita korjaamaan
      Sinkut
      55
      575
    Aihe