Vapaa Suomen Liitto

Haikuja menneisyydestä, onko Ipu jo haudattu lopullisesti, voitaisiin siirtyä suurempaan keskittymään
5257
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Suomessa ei ole toista EUjäsenyyttä vastustavaa puoluetta. Siis ei yhtään muuta puoluetta joka haluaa Suomesta itsenäisen .Nyt Suomen asioita johdetaan ulkomailta käsin eikä kansa tiedä ketkä ovat tämän toiminnan takana. Eihän tämä ole demokrataa kun ei edes tiedetä päättäjistä muuta kuin huhuja. Tästä johtuu että Nyt yritykset ja niiden omistajat lahjovat puolueet vaalirahoilla sun muilla ja päätökset eduskunnassa ovat yritysten tekemiä. Näin raha virtaa yritysten kautta harvoille pörssiyrityksille ja kansa houkutewllan velkaantumaan eri konstein. Yksi piirre on se että maassa ei ole enää yhtäkään ajattelijaa vaan ainoastaan nyökyttelijöitä. Tämä korruptio on pilannut kaikki asiat päälaelleen . Niinpä mm käytetään monta kertaan kalliimpia energioita jotka pilaavat ilmaston epävakaaksi. Jotkut tästä hyötyvät koska valtio syytää heille tukiaisia tolkuttomasti.

Äänestä

Ei luoja paratkoon ipua mitenkään haudattu ole. Hyvin se toimii. Uudet sivut ja kaikki.

Äänestä

On toinenkin ja vielä vakuuttavampi.... Kansalaispuolue

Äänestä
  • Kansalaispuolueen perustaja on George Soroksen puudeli.

    Äänestä

Kansalaispuolue ei ole mikään oikea puolue, kaikkein vähiten kansalaisten. Jäseneksikään ei pääse kuin kansanedustajat ja EU-parlamentaarikot. Ihme että sellainen ylipäänsä on edes hyväksytty puoluerekisteriin, siitä huolimatta että riittävän moni tollo on allekirjoittanut kannattajakortin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


FinskaDemokrad kirjoitti:

Haikuja menneisyydestä, onko Ipu jo haudattu lopullisesti, voitaisiin siirtyä suurempaan keskittymään

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu