Sauli N. taisi jo sunnuntaina tietää Persuista ?

Sauli Niinistö puhui sunnuntaina Halla-ahosta siihen malliin, että taisipa tietää tulevan hajoamisen jo silloin. Tekikö Trumpit ?
10222
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

ei mene heittämällä sale läpi.Lähti Orpo-luihun kelkkaan.

Äänestä

Olisi kyllä mielenkiintoista, jos ihminen eläisi vaikka 200 vuotta vanhaksi. Miltä mahtaisi Suomi näyttää vaikka vuonna 2059? Missähän ns. kantasuomalaiset piileskelevät silloin??

Äänestä

Sipiläkin sanoi, että katsotaan mitä persukokous sanoo?

Äänestä

Ei Sale ainoastaan, vaan kaiketi myös Salea informoineet keskeiset kokoomuslaiset (vaikka muuta väittävät, politiikka kun on semmoista sumplimista..)

HS.fi: " Orpo summaa HS-haastattelussa politiikan hullun viikon lopputuloksen: ”Sama hyvä hallitus ilman häiriköitä”

Julkaistu: 15.6. 19:54
Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok) kertoo, että hän oli tiistaiaamuna kävelemässä kohti valtioneuvoston linnaa, kun noin kello 10.15 hän törmäsi ”sattumalta perussuomalaiseen toimijaan, joka kävi sanomassa minulle, että meillä on 20 nimeä”.

Nuo 20 nimeä kuuluivat kansanedustajille, jotka olivat pian ilmoittamassa, että he loikkaavat perussuomalaisten eduskuntaryhmästä ja perustavat oman ryhmänsä nimeltä Uusi vaihtoehto. He jättivät puolueensa, koska sen johtoon nousi lauantain puoluekokouksessa Jussi Halla-aho ja muita maahanmuuton kiivaita vastustajia.

Kokoomuksen puheenjohtaja Orpo tyrmää täysin uutisoinnin siitä, että hallituksessa olisi ennalta keskusteltu läpi koko kuvio: Halla-aho voittaa, perussuomalaiset hajoaa, loikkarit jäävät hallitukseen, kuten Aamulehden toimittaja Lauri Nurmi viikko ennen tapahtumia hallituslähteisiin viitaten kirjoitti.

”Ei ole (käyty mitään keskusteluja). Ei meillä voinut olla mitään tietoa. Ilma oli sakeana kaikennäköisiä huhuja ja spekulaatioita.– – Ja Lauri Nurmen analyysistä en tiedä mitään”, Orpo kertoi torstaina Helsingin Sanomien haastattelussa Luxemburgissa, missä hän osallistui euroryhmän kokoukseen.

Orpo sanoi kuitenkin aavistaneensa viikonloppuna, että ”jotain tulee tapahtumaan, varmasti väkeä lähtee, mutta minne ja missä muodossa, sitä en tiennyt”. Hän sanoi, että ”Soini ei käy sellaisia keskusteluja”, vaikka eri vaihtoehdoilla oli hallituksessa saatettu spekuloidakin, kuten pitääkin.

”Kaikki tiedetään, että puoluekokous kokoontuu, siellä tehdään päätöksiä ja sen jälkeen elämä on täysin kirjoittamaton kortti.”

Orpon mukaan perussuomalaisten hajoamista ympäröivät tapahtumat olivat liiankin villit ja rönsyilevät hänen makuunsa.

”Jos tämä olisi käsikirjoitettu, olisin tehnyt yksinkertaisemman käsikirjoituksen.”

Orpon mukaan Halla-aholla oli jonkinlaiset mahdollisuudet päästä yhteistyöhön Orpon ja pääministeri Juha Sipilän (kesk) kanssa, kun kolmikko maanantaina tapasi. Hänen mukaansa kantoja ei ollut lyöty ennalta lukkoon, vaan kyse oli ”aidosta keskustelusta”.

”Minun osaltani (mahdollisuudet yhteistyöhön) olivat varmaan pienet. Mutta lähden siitä, että se oli prosessi, rehti keskustelu, ja sen jälkeen päätökset tehtiin keskustelemalla oman väen ja pääministerin kanssa.”

Tapaaminen päättyi siihen, että Orpo ja Sipilä ilmoittivat, ettei Halla-ahon perussuomalaisten kanssa voi tehdä yhteistyötä. Orpon mukaan suuri vaikutin oli se, että Halla-ahon aiemmat sanomiset ja kirjoittamiset ”eivät valitettavasti pyyhkiytyneet pois”.

Halla-aho joukkoineen on tuonut Suomeen kärjekkään keskustelukulttuurin, joka saa Orpoa vertaamaan tilannetta käänteisesti vuoteen 1969. Tuolloin kommunistinen puolue sanoutui säännöissään irti väkivallasta ja Juha Rihtniemen johtamalle kokoomukselle syntyi periaatteellinen mahdollisuus tehdä kommunistien kanssa yhteistyötä.

”Tässä tapahtui kääntäen niin, että nämä Halla-ahon perussuomalaiset, jotka puolueena muuttui, niiden arvopohja poikkeaa niin rajusti meidän arvopohjasta. Se on vastoin meille pyhimpiä arvoja, ihmisarvoa, ihmisoikeuksia, ihmisyyden käsitystä, avoimuutta, kansainvälisyyttä. Meille syntyi periaatteellinen este.”

Orpo tarkentaa, ettei hän missään tapauksessa vertauksellaan tarkoita, että halla-aholaiset olisivat väkivallan asialla. Hän haluaa ainoastaan kuvata asetelman perinpohjaista muuttumista.

Tämän ajatuksen jälkeen on mahdotonta kuvitella, että Halla-aholla oli edes prosentin todennäköisyyttä päästä Orpon kanssa samaan hallitukseen. Orpo ei halua kyseistä prosenttilukua asettaa.

Mutta merkillistä on, että perussuomalaiset halla-ahoineen, hakkaraisineen ja huhtasaarineen saattoi näinkin pitkään olla hallituskumppani.

”Tuskaa se on ollut välillä. Mutta (puolueen perustaja Timo) Soini on ollut hallitusohjelman takuumies. Nyt takuumiestä ei enää ollut”, Orpo sanoi.

Päällisin puolin tuntuu merkilliseltä sekin, että Halla-aho oli luvannut seurata hallitusohjelmaa pilkulleen, jopa EU-politiikassa. Mutta se ei kelvannut. Sen sijaan loikkariryhmän eurooppaministeri Sampo Terho on väläyttänyt EU-kansanäänestyksen pitämistä ja on niin ollen ollut Halla-ahoa jyrkempi EU-kannoissaan.

Orpo viittaa jälleen Halla-ahon kirjoituksiin. Terho tuntuu olevan tolkun mies, jonka maailmankuvaan ja ihmiskäsitykseen voi luottaa. Lisäksi Terhon kanssa oli käyty alkuviikosta keskustelu EU-politiikan linjasta ja Terho oli sitoutunut hallitusohjelmaan.

”Ja puheet EU-erosta ja euroerosta loppuvat nyt.”

Aika tiukasti sanottu. Näyttää siltä, että ainakin Orpo toivoo entisistä perussuomalaisista aiempaa säyseämpiä hallituskumppaneita. "

Hesarin tarina ei pääty tähän, Suomi24:n merkit kylläkin. Juttu löytyy HS.fi:n sivulta em. otsikolla alussa.

Äänestä
  • "Näyttää siltä, että ainakin Orpo toivoo entisistä perussuomalaisista aiempaa säyseämpiä hallituskumppaneita" Jostain syystä tuli mieleen sana "kastraatio".

    Äänestä

  • Reilu peli, kopsaan loputkin Hesarin tekstistä tähän alle:

    "Aika tiukasti sanottu. Näyttää siltä, että ainakin Orpo toivoo entisistä perussuomalaisista aiempaa säyseämpiä hallituskumppaneita.

    Ja luulisi Uuden vaihtoehdon olevan hetken räksyttämättä, kun saivat pitää kaikki viisi ministerisalkkuaan. Miten kokoomus saattoi edes suostua sellaiseen?

    ”Lähdimme siitä, että yhteistyö nimenomaan tämän ytimen kanssa, mikä siellä on jäljellä, on ollut hyvää. Jotta tässä vältytään suuremmilta epävarmuuksilta, me jatketaan näin.”

    Orpon mukaan on eduskunnan asia päättää ensi keväänä, pitäisikö myös perussuomalaisista loikanneen puhemies Maria Lohelan tehtävä saada kokoomukselle. Puhemiespesti on perinteisesti kuulunut toiseksi suurimmalle puolueelle, jota kokoomus perussuomalaisten hajoamisen jälkeen on.

    Orpon mukaan Suomen on nyt ajettava hyvin aktiivista EU-politiikkaa, koska Ranskassa ja Saksassa on vallalla tunne, että integraatiota pitää syventää. Hänen mukaansa Halla-aho on asemoimassa perussuomalaisia Euroopan kansallismielisten liikkeiden kanssa.

    ”Jos ajatellaan isänmaallisuutta ja nationalismia, niin minulle isänmaallisuus on sitä, että tehdään suomalaisten parhaaksi ratkaisuja. Siihen kuuluu, että olemme EU:n aktiivinen jäsen ja pyrimme kehittämään sitä. Jäsenyys on suomalaisten etu, se on isänmaallisuutta.”

    Orpo antaa haastattelun päätteeksi napakan luonnehdinnan Sipilän hallituksesta, joka ei romahtanutkaan ja jonka ministereistä yksikään ei mennyt vaihtoon.

    ”Sama hyvä hallitus ilman häiriköitä.”

    Sitten hän lähtee kävelemään Luxemburgissa euromaiden ministereiden kokouspaikalle. Siellä väännetään Kreikan velkaongelmiin ratkaisua, kuin mikään ei olisi maailmassa muuttunut."

    Kommentti: Hallitustyöskentelyn perusteella arvioin että kovin on joustavaa mitä tulee nk. arvoihin joita varsinkin kepu ja kokoomus ovat korostaneet suhteessa PS:n uuteen johtoon.

    Moni on kiinnostunut hyvästä, ihmisarvoisesta elämästä ja varsinkin julkisista tulonsiirroista riipuvaisten osalta ao. arvojohtajapuolueet kepu ja kokoomus eivät kyllä ole tehneet tämän ihmisarvoisen elämän mukaista politiikkaa hallituksessa, eikä sitä vastaan ole ollut protestia ao. puolueitten sisälläkään kun on pitänyt äänestää eduskunnassa.

    Summa summarum: kovin ovat 'arvot' (mitä ne sitten oikeasti ovatkaan) joustavia kun tarpeen on, sopivasti tilanteen mukaan.

    Äänestä

  • Näyttää vahvasti siltä, että jo muutama päivä ennen PS:n puoluekokousta Kokoomuksen ja sen eduskuntaryhmän johto oli päättänyt, ettei Kokoomus jatka PS:n edustajien kanssa hallitusyhteistyötä, jos Jussi Halla-aho valitaan Perussuomalaisten uudeksi puheenjohtajaksi. BZ oli ollut paikalla näissä keskusteluissa, ja hän antaa tämän kuvan. Eli Laura Huhtasaaren teoria siitä, että pää- ja valtiovarainministerin keskustelut Halla-ahon kanssa maanantaiaamuna olivat vain teatteria, pitänee paikkansa.

    Pidän hyvin todennäköisenä, joskaan en aivan varmana sitä, että Petteri Orpo olisi kertonut Sauli Niinistölle jo ennen PS:n puoluekokousta tämän linjauksen sisällön, eikä presidentti ollut kritisoinut sitä. Päätös kuitenkin näyttää olleen Kokoomuksen omassa piirissään tekemä, eikä Sauli Niinistö liene ollut sen kätilönä, mitä taas eräät PS:iin jääneet kansanedustajat ovat esittäneet.

    PS:n ja Sinisen tulevaisuuden monet keskeiset tavoitteet ovat pitkälle samanlaiset, mutta Kokoomuksella ja Keskustalla on ollut jo yli kaksi vuotta kestänyt tiivis yhteistyö PS:n ministeriryhmän ja eduskuntaryhmän johdon kanssa. Tuohon porukkaan Kokoomus oli tottunut luottamaan. Tällaista samanlaista luottamusta ei ollut Halla-ahoon eikä Huhtasaareen, ja tähän luottamuksen puutteeseen PS:n uuden johdon hallitustie lopulta kariutui.

    Äänestä

Pressan vaaleissa pitää valita, äänestääkö sellaista henkilöä, joka puuttuu sisäpolitiikkaan vai ei.

Äänestä

Onko takapirut Soini ja pressa?

Äänestä

Ei Sauli tiedä mitään

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Nillittäjät kirjoitti:

Sauli Niinistö puhui sunnuntaina Halla-ahosta siihen malliin, että taisipa tietää tulevan hajoamisen jo silloin. Tekikö Trumpit ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu