Yksinvaltias Timo Soinin hämärät ajatukset

Tämä kiero liero jota luoti osuisi omaan nilkkaan, jos niljakkaalla lierolla nilkkoja olisi. Johonkin se kuitenkin osui kun petti puolueensa ja palasi Audin takapenkille, vaikka perSu-äänestäjät osoittivat ovea ulos.

Luin verkkouutisista suomen sisun selvityksen ja tulin siihen tulokseen ettei yksinvaltias Soini salli edes esityksiä, jotka ovat hänelle epämieluisia. Äänestyksen tulos puoluevaltuuston kokoonpanosta osoittaa kuitenkin vääjäämättömästi sen ettei suomen sisulla ollut kokouksessa valtaa muuttaa mitään. Soinin lista näyttää voittaneen, mutta pelkkä vastaesitys oli liikaa tälle diktaattorille. Puheet kaappauksesta ovat peittelyä ja harhaanjohtamista kieron lieron suunnitelmille, minkä Lännen median toimittaja Nurmi paljasti jo ennen kokousta ja jossa suunnitelmassa näyttää ollen mukana myös Orpo ja Sipilä.
Ei tietenkään kieroa lieroa mikään hävetä. vaikka asiat ovat juuri sitä miltä ne näyttävät, eikä sitä miltä se ei lainkaan näytä.
693
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Sampo Terho lausui Jussi Halla-aholle " yhdessä eteenpäin", samaan aikaan kun:

"Halla-ahon valinnan jälkeisenä päivänä, soinilais-terholaisten ytimellä oli valmiina 20 kansanedustajan lista. Sillä olleita nimiä alettiin tavoitella puhelimitse. Soini, Terho ja Jussi Niinistö pysyivät ryhmän muodostamisen käytännön toteutuksesta sivussa."


Voiko kierompaa pettäjää ja ihmissaastaa olla nykyhallituksessa kuin Sampo Terho?
Ohittaako Soinkin saastaisuusmittarilla?

Äänestä

Uskomatonta, siis oikeesti uskomatonta Terholta. Järkyttävää sen jälkeen kun tuo on pakko uskoa.

Äänestä
  • Nyt tuntuu hyvältä. Roskaporukka on pois, kok-kepun kainalossa. Sinne joutivatkin.

    Äänestä

  • helpotusta12 kirjoitti:

    Nyt tuntuu hyvältä. Roskaporukka on pois, kok-kepun kainalossa. Sinne joutivatkin.

    Laborantti

    Äänestä

linström ainoa loikkari joka ei aja omaa etuaan

hänen äänet menee kouvolan vasureille

Äänestä

Odotan mielenkiinnolla parivuotta kun vaalit käyty ja porukka tippuu eduskunnasta. Monet putoavat täysin tyhjän päälle. Ja Soini järjestää itselleen suojatyöpikn. Silloin tuo muuporukka n 20 itkee vielä ja katuvat loikkaamista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


SMP-veteraani-Lapista kirjoitti:

Tämä kiero liero jota luoti osuisi omaan nilkkaan, jos niljakkaalla lierolla nilkkoja olisi. Johonkin se kuitenkin osui kun petti puolueensa ja palasi Audin takapenkille, vaikka perSu-äänestäjät osoittivat ovea ulos.

Luin verkkouutisista suomen sisun selvityksen ja tulin siihen tulokseen ettei yksinvaltias Soini salli edes esityksiä, jotka ovat hänelle epämieluisia. Äänestyksen tulos puoluevaltuuston kokoonpanosta osoittaa kuitenkin vääjäämättömästi sen ettei suomen sisulla ollut kokouksessa valtaa muuttaa mitään. Soinin lista näyttää voittaneen, mutta pelkkä vastaesitys oli liikaa tälle diktaattorille. Puheet kaappauksesta ovat peittelyä ja harhaanjohtamista kieron lieron suunnitelmille, minkä Lännen median toimittaja Nurmi paljasti jo ennen kokousta ja jossa suunnitelmassa näyttää ollen mukana myös Orpo ja Sipilä.
Ei tietenkään kieroa lieroa mikään hävetä. vaikka asiat ovat juuri sitä miltä ne näyttävät, eikä sitä miltä se ei lainkaan näytä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu