Eip siin mit, jos välit olisi olleet hyvät, mutta entä jos välit ovat olleet huonot ja paljon vihaakin mukana?
Mitä silloin pitäisi tuntea? Miten surra ihmistä, joka on hylännyt ja sanonut suoraa kun olin vielä lapsi että ei kiinnosta vaikka minulle kävisi mitä?
Kun kuolinuutinen tulee ensimmäiset ajatukset ovat: miltä minusta nyt pitäisi tuntua?
Onhan hän biologinen vanhempani, johon joskus oli jonkinlainen side. Jos ei muuta niin ainakin veriside meillä on.Mitä minun pitäisi tuntea?
Se mitä nyt tunnen on sekasotku, jossa on surua, pienimuotoista syyllisyyttä etten välittänyt sen vertaa enää että olisin edes kysynyt miten menee. Oletin että sen ikäinen elää vielä 20-30 vuotta...
Toisaalta vihaakin "miksi välittäisin, eihän hänkään välittänyt minun suruista, tuskista yhtään vaan hylkäsi minut täysin" ja sitten tunnen syyllisyyttä siitäkin tunteesta kun kyseessä vainaja.
Toisaalta tunnen loukkaantumisen tunteita. Miksi ei soittanut kun sai tietää kuinka vakavasti oli sairas? Onko merkinnyt edes sen vertaa että hyvästellyt tai edes kerran sanonut rakastavansa minua ? Olenhan hänen lapsensa...
Toisaalta tunnen syyllisyyttä etten ole niin järkyttynyt kuin jonkun muun kuolemasta joskus olin, vaikka kyseeessä on oma vanhempani, koska minunhan pitäisi olla? Minun "tekijäni" on kuollut...
Joskin hän oli minulle lähes vieras ihminen..
Mitä minun pitäisi nyt tuntea? Jokin outo tunne sekasotkun alla on, mutten tiedä mikä se on.
Kuin "minun lihaa ja verta " olisi nyt osittain poissa.. vähän puolikas olo.. en tiedä miten tunteitani juuri nyt eritellä. En tunne ikävää, vaan jotain tunnemylläkkää..
Olen hiukan sekaisin.. eikä päässä liiku nyt kuin kysymys: Mitä minun pitäisi nyt tuntea?
Mitä silloin pitäisi tuntea? Miten surra ihmistä, joka on hylännyt ja sanonut suoraa kun olin vielä lapsi että ei kiinnosta vaikka minulle kävisi mitä?
Kun kuolinuutinen tulee ensimmäiset ajatukset ovat: miltä minusta nyt pitäisi tuntua?
Onhan hän biologinen vanhempani, johon joskus oli jonkinlainen side. Jos ei muuta niin ainakin veriside meillä on.Mitä minun pitäisi tuntea?
Se mitä nyt tunnen on sekasotku, jossa on surua, pienimuotoista syyllisyyttä etten välittänyt sen vertaa enää että olisin edes kysynyt miten menee. Oletin että sen ikäinen elää vielä 20-30 vuotta...
Toisaalta vihaakin "miksi välittäisin, eihän hänkään välittänyt minun suruista, tuskista yhtään vaan hylkäsi minut täysin" ja sitten tunnen syyllisyyttä siitäkin tunteesta kun kyseessä vainaja.
Toisaalta tunnen loukkaantumisen tunteita. Miksi ei soittanut kun sai tietää kuinka vakavasti oli sairas? Onko merkinnyt edes sen vertaa että hyvästellyt tai edes kerran sanonut rakastavansa minua ? Olenhan hänen lapsensa...
Toisaalta tunnen syyllisyyttä etten ole niin järkyttynyt kuin jonkun muun kuolemasta joskus olin, vaikka kyseeessä on oma vanhempani, koska minunhan pitäisi olla? Minun "tekijäni" on kuollut...
Joskin hän oli minulle lähes vieras ihminen..
Mitä minun pitäisi nyt tuntea? Jokin outo tunne sekasotkun alla on, mutten tiedä mikä se on.
Kuin "minun lihaa ja verta " olisi nyt osittain poissa.. vähän puolikas olo.. en tiedä miten tunteitani juuri nyt eritellä. En tunne ikävää, vaan jotain tunnemylläkkää..
Olen hiukan sekaisin.. eikä päässä liiku nyt kuin kysymys: Mitä minun pitäisi nyt tuntea?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Otan osaa. Kuolema nostattaa monenlaisia tunteita. Vanhempi on aina sinun vanhempi olivat he sitten olleet millaisia vain. Ei ole olemassa vääriä tunteita. Kaikki ovat niitä sinun omia tunteita surussasi.
Anna itsellesi lupa niihin kaikkiin.
Saat kai tukea jostain tuon tunnemykkyrän setvimiseen?