Masennus+ muut ei lähe pois tosta vaa

Moni sannoo, että sen noi nujertaa jos ajattelee positiivisesti.
Se ei oo ihan noinkaan.
Syvä masennus on esim hyvin hankala homma ihmisisessä.
Äärimmäisen syvä masennus ja traumaattiset kokemukset voi viedä ihmisen toimintakykyä heikommax hautaan asti.
On paljon ihmisiä, joille on käynyt niin.
Eivät he koskaan toivu.
Telkkari antaa hieman tympeen kuvan selviytyjistä, entisistä mielenterveypotilaista, jotka voitti taudin.
Ikäänkuin usein unohdetaan ne sairaat, jotka ei parane.
Voijaan jopa syyttää heitä asenteen puutoksesta.
Kannattaakatsoa video tästä aiheesta, jonka youtubessa eräs fiksu tyyppi .
Juho, Moontv;n tyyppi ja sen Icariusnatariuksen kanava nimenomaan, jossa puhuu tästä asiasta.
Hienoa analyysia, hieno puolustuspuheenvuoro sairaita kohtaan.

Sairauden kanssa voi tulla myös toimeen.
Ei oo kokonaan toivo mennyttä.
Sairaat pärjää parhaiten ehkä maltillisemmin. Ei saa olla kiirettä, ei liikaa työtä.
Osa tekee töitä sairaanakin, eläkeläisenä, ei se oo väärin.
Osa ei tee ollenakan duunia.
Itseni kohdalla elämänhalut eivät oo menneet kokonaan.
Jaksan nousta aina uuteeen huomiseen.
Mut sillai hiljaisemmanpuoleisella liekillä menen.
On myös ennakkoluuloa meitä kohtaan, että oisimme onnettomia, jos oomme yksinäisiä jne.
051
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Näkymätönmies82 kirjoitti:

Moni sannoo, että sen noi nujertaa jos ajattelee positiivisesti.
Se ei oo ihan noinkaan.
Syvä masennus on esim hyvin hankala homma ihmisisessä.
Äärimmäisen syvä masennus ja traumaattiset kokemukset voi viedä ihmisen toimintakykyä heikommax hautaan asti.
On paljon ihmisiä, joille on käynyt niin.
Eivät he koskaan toivu.
Telkkari antaa hieman tympeen kuvan selviytyjistä, entisistä mielenterveypotilaista, jotka voitti taudin.
Ikäänkuin usein unohdetaan ne sairaat, jotka ei parane.
Voijaan jopa syyttää heitä asenteen puutoksesta.
Kannattaakatsoa video tästä aiheesta, jonka youtubessa eräs fiksu tyyppi .
Juho, Moontv;n tyyppi ja sen Icariusnatariuksen kanava nimenomaan, jossa puhuu tästä asiasta.
Hienoa analyysia, hieno puolustuspuheenvuoro sairaita kohtaan.

Sairauden kanssa voi tulla myös toimeen.
Ei oo kokonaan toivo mennyttä.
Sairaat pärjää parhaiten ehkä maltillisemmin. Ei saa olla kiirettä, ei liikaa työtä.
Osa tekee töitä sairaanakin, eläkeläisenä, ei se oo väärin.
Osa ei tee ollenakan duunia.
Itseni kohdalla elämänhalut eivät oo menneet kokonaan.
Jaksan nousta aina uuteeen huomiseen.
Mut sillai hiljaisemmanpuoleisella liekillä menen.
On myös ennakkoluuloa meitä kohtaan, että oisimme onnettomia, jos oomme yksinäisiä jne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu