Mietin vain.... Miksi jotkut kauan yhdessä olleet, sanovat edelleenkin rakastavansa toisiaan. Eikö se "rakkaus" ole vain pieni häiriötila aivoissa, ohimenevä sellainen. Miten se on selitettävissä? Tuli mieleen aviopari, yhdessä noin viisikymmentä vuotta... Mielestäni alkuhuuma on juurikin sitä raukkautta. Huuman jälkeen koittaa jatkaa periaatteesta, tai kuka mistäkin syystä. Aikanaan useimmiten tulee ero, kun ei mitään ole. Hmm.. Onko siis rakkautta olemassa vai eikö ole?
Pelkkä kemiallinen häiriö
Yxanne
7340
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Sitä on nimenomaan se että ollaan yhdessä ja koetaan arkikin juhlaksi yhdessä.
Siinäpä se onkin valkkaaminen, mitä haluaa katsella. Sohvalla piereskelevää kaljasieppoa tai vieraissa ravaavaa sonnia, vai kenties äitinsä helmoissa roikkuvaa peräkamarin poikaa... Jotenkin ei houkuttele. On entisajan miehet tainneet olla ihan eri maata.
Taitaa siinä välillä olla paljon muitakin vaihtoehtoja.
Itse olen mieltänyt että rakastuminen on nimenomaan se ohi menevä häiriötila, ja rakastaminen taas jotain selvästi arkisempaa.
Viisaampia lainatakseni, rakkaus on nimenomaan tahdon asia. Joka hemmetin aamu on tahdottava rakastaa ja tehtävä kompromisseja sen eteen.
Ei pelkästään tahdon asia. Pelkällä tahdolla ei voi rakastaa.
Se on totta.