Olen alkanut pelätä musiikin kuuntelua

Rakastan raskasta musiikkia ja kuuntelen sitä mielelläni tehdessäni muita juttuja, esim piirtäessä tai vain makoilen ja nautiskelen. Joskus sitä kuunnellessani saan tavallaan rajakokemuksia. Yhtäkkiä "herään" ja aika mikä on tuntunut vain hetkeltä on oikeasti monta tuntia. Tuona aikana en ole ollut tavallaan tajuissani ollenkaan. Silmät ovat kuivat, kun en ole räpytellyt, kurkku on kuiva ja lihakset ovat ihan jäykkinä, hengitys on kuin nukkuvalla. Joskus olen nähnyt myös harhoja ja näkyjä, jotka eivät liity mitenkään tosielämään. Kerran purskahdin itkuun tuon kokemuksen jälkeen. Yleensä heräämisen jälkeen on hetken aikaa oma identiteetti hukassa ja maailman ja todellisuuden ymmärtämiseen palautuminen ottaa aikansa. Koen myös pohjatonta surua ja eksistentiaalista ahdistusta tilan jälkeen.
Se mikä tässä pelottaa on tuo jälkitila ja se, miten terveellistä tämä on psyykeelle. Luonteeni puolesta olen melko herkkä näille asioille ja koen, että mielentilani ailahtelee helposti. Siksi pelkään. Useat psykosomaattiset oireet ovat minulle jo tuttuja ja olen hyvin herkkä.
291
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Oletko vaihtanut musiikin lajia ?
Meneekö paremmin ?

Äänestä

Aika raju reaktio. En tiedä, onko normaalin rajoissa. Oletko koskaan kokeillut huumeita? Vaikea kuvitella tuollaista reaktiota edes herkällä terveellä ihmisellä ilman päihdetaustaa tms.

Käy juttelemassa jonkun lääkärin tai hoitajan (psyk) kanssa, joka osaa paremmin arvioida, mistä on kyse. Kyseessähän voi olla psyykkisen tilan lisäksi esim. epileptinen oireilu. Joitain tutkimuksia olisi varmasti hyvä tehdä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


19v kirjoitti:

Rakastan raskasta musiikkia ja kuuntelen sitä mielelläni tehdessäni muita juttuja, esim piirtäessä tai vain makoilen ja nautiskelen. Joskus sitä kuunnellessani saan tavallaan rajakokemuksia. Yhtäkkiä "herään" ja aika mikä on tuntunut vain hetkeltä on oikeasti monta tuntia. Tuona aikana en ole ollut tavallaan tajuissani ollenkaan. Silmät ovat kuivat, kun en ole räpytellyt, kurkku on kuiva ja lihakset ovat ihan jäykkinä, hengitys on kuin nukkuvalla. Joskus olen nähnyt myös harhoja ja näkyjä, jotka eivät liity mitenkään tosielämään. Kerran purskahdin itkuun tuon kokemuksen jälkeen. Yleensä heräämisen jälkeen on hetken aikaa oma identiteetti hukassa ja maailman ja todellisuuden ymmärtämiseen palautuminen ottaa aikansa. Koen myös pohjatonta surua ja eksistentiaalista ahdistusta tilan jälkeen.
Se mikä tässä pelottaa on tuo jälkitila ja se, miten terveellistä tämä on psyykeelle. Luonteeni puolesta olen melko herkkä näille asioille ja koen, että mielentilani ailahtelee helposti. Siksi pelkään. Useat psykosomaattiset oireet ovat minulle jo tuttuja ja olen hyvin herkkä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu