Koskaan en ole suudellut, enkä todennäköisesti koskaan tule suutelemaan. 8-(
Suutelematon
Urvabara
72209
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
vaikka olen 24-vuotias ja ok-näköinen neitonen. Viime kesänä ois tarjoutunut tilaisuus, mutta väistin sen, koska haluan säästää ensisuudelmani tulevalle ihastukselleni. Onhan ensisuudelma ainutkertainen kokemus, eikä se voi tuntua samalta ventovieraan kuin rakastettunsa kanssa.
Ensisuudelma on tietysti ihana ja jännittävä asia, muttei kannata lykätä sitä iäisyyksiä odottaen täydellistä hetkeä. Sitä saa nimittäin odottaa pitkään! Ja oikeasti se on pötypuhetta että ensimmäisen suudelman muistaisi iäti. Ehkä juuri ja juuri ajankohdan, mutta muuten sekin painuu unholaan. Suuteleminen on kivaa ja myöhemminkin voi kokea jotain ensi suudelman kaltaista huumaa, jos vaikkapa on ollut erossa rakkaastaan pitkään. Silloinkin ensisuudelma on yleensä ihana.
Muistakaa myös ettette stressaa itseänne asialla. Kyllä sitä ehtii pusutella ihan tarpeeksi vaikkei ylettömän nuorena aloittaisikaan!
odotin aina 15 vuotiaaksi asti. koska en ollut siihen mennessä tavannut ketään kenen kanssa sen olisin halunnut jakaa. tai kerennyt tutustua.
koska uskon että muistan kuitenkin kenen kanssa tuon koin, aina.
paikka ei ollut mukavin, mutta ihmistä rakastin. ja rakastan edelleen, mutta hän on jo naimisissa toisen kanssa.
mutta ei kannata jäädä odottamaan jos laittaa sen varaan että kaiken pitäisi olla "täydellistä".
sama ongelma.. ikää jo reilusti kahdenkympin paremmalla puolella... kun ei uskalla niin ei uskalla :(
tyttöystäväni haluaisi, että suutelisin häntä, mutta kerroin, että en ole suudellut ennen. Olen 15-vuotias poika, ja hieman hävetti kertoa siitä. Mutta haluaisin saada tietoa, että miten suudellaan, mitä kohtaa suudellaan, ja mitä ei Todellakaan kannata tehdä? Jos saan tarpeeksi tietoa, niin ensisuudelma saattaa kehittyä aika pian :D Apuva, auttakaa minua :( En tiedä, uskallanko suudella, koska minulla ei ole kokemusta..
Ei suutelua oikeastaan voi neuvoa, se riippuu ihan teistä, millainen siitä tulee. Huulet huulia vasten, suuta auki ja tapahtuu mitä tapahtuu... Luultavasti tyttö vastaa siihen, koska haluaa, että suutelet häntä. Ei ole kahta samanlaista suudelmaa. Oma toiminta riippuu paljon siitä, miten toinen suudelmaan vastaa. Ensimmäinen on luultavasti suht varovainen huulipusu(suut kohtaa, huulet menevät lomittain. Hänen ylähuulensa/alahuulensa on omien huuliesi välissä tai toisin päin). Kun suuta avaa enemmän, voi ottaa kielen mukaan. Liu'uttaa toisen suuhun, tunnustella.
Suutelua on vaikea selittää, kun sen hoksaa sillä hetkellä, kun se tapahtuu. Ei siinä tarvitse miettiä, mitä tekee..harjoittelulla parempi yhteispeli :)
kiitoksia! :D itsetunto nousi jo hieman, ehkä uskallan kokeilla sitä.. saa nähdä, huomenna näen tyttöystäväni, niin ehkäpä.. :D kiitoksia :D