Suodatatko juomaveden? Kävin ostamassa suodattimia Culinare -kannuun, vaan eipä ollut löytyä muuta kuin Britoja nimellä Anna.
Suodatatko?
vattentack
4657
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Etpä kerro, mistä suodattamasi vesi on peräisin. Sillä lienee oleellisen suuri merkitys.
Itselleni Helsingin vesi kelpaa nykyisin sellaisenaan oikein hyvin; kävin hetki sitten taas juomassa lasillisen janooni.
Helsingin veden laatu on parantunut aivan oleellisesti sen myötä, että raakavesi tulee nykyisin Päijänteestä (tunnelia pitkin) ja mikrobien torjuntaan käytetään otsonointia klooraamisen asemesta. 35 vuotta sitten Helsinkiin muuttaessani oli kaupungin veteen totuttelemista haja-asutusalueen oman raikkaanmakuisen kaivoveden jälkeen! Ostin kai 1970-luvulla suodattimen tai pari (merkki: Mayrei), mutta eipä mokomien kanssa viitsinyt pidempään leikkiä. Helpompi oli juoda ja irvistellä.
Helsingissä riippuu asunnon iästä minkälaista vettä lasiinsa saa. Mutta on siinä johtovedessä vielä vähän tunkkainen maku vaikka putket olisivat aivan uudet. Eräs ranskalainen tuttava epäili, että Helsingin vedessä on kalkkia ym. ylimääräistä.
Annetaanpa Helsingin Veden kehua tuotettaan:
Onko Helsingin vesijohtovesi kovaa?
"Normaalisti kalkkipitoisuus on alhainen eli vesi on pehmeää, noin 3,4ºdH (saksalaista kovuusastetta) tai 0,6 mmol/l (millimoolia litrassa). Pesukoneissa ei tarvita veden pehmennystä eikä suolalisäyksiä."
Mikä on Helsingin johtoveden pH?
"Veden happamuustaso eli pH on noin 8,3, vesi on siis (korroosion estämiseksi) hyvin lievästi emäksistä. Neutraali pH on 7.0."
Paljonko fluoridia Helsingin vedessä on?
"Fluoridia on noin 0.1 mg/l, hampaiden hoidon kannalta ei juuri lainkaan."
Miksi johtovesi on joskus harmaan sameaa?
"Harmaus tai maitomainen samennus vedessä on ilmaa, jonka ylikyllästys purkautuu hieman lämmenneestä vedestä aivan pieninä kuplina. Seistessään vesi kirkastuu alhaalta alkaen parissa minuutissa. Ilmiö on luonnollinen ja vaaraton. Se näkyy kuumassa vedessä lähes aina."
Kuinka kauan vesi säilyy juomakelpoisena?
"Puhtaaseen astiaan pantu Helsingin vesi säilyy lähes ikuisesti. Lähinnä maku ratkaisee. Muoviseen vesipulloon pantu johtovesi on säilynyt laboratoriossamme huoneenlämmössä sekä bakteerien että maun puolesta täysin moitteettomana koko tutkimusajan, kaksi vuotta."
Missä tutkitaan kaivo- ja järvivesinäytteitä?
"Esimerkiksi Helsingin ympäristökeskuksen vesilaboratorio tekee maksua vastaan analyyseja. Asiasta voi keskustella kemisti Juhani Airon kanssa, puh. 7312 2644."
Miksi vedessä on paha maku aamulla?
"Vesi on seissyt yön talon putkistossa ja jos vedenkulutus on muutenkin vähäistä ja putkisto vanha, veteen voi tulla bakteeritoiminnan tuloksena ummehtunut maku. Juoksutus auttaa."
Mitä tehdä, kun vesi on ajoittain ruskeaa?
"Ruskea väri johtuu useimmiten talon putkiston ruosteisuudesta. Ellei kyse ole katkoksen jälkitilanteesta, on syytä ottaa yhteyttä taloyhtiön edustajaan, kuten isännöitsijään tai huoltoyhtiöön. Häiriön aikana pitäisi katsoa erityisesti vesimittaria lähimmän hanan veden laatu, jotta nähtäisiin, onko taloon tulevassa vedessä vikaa. Siinä tapauksessa on otettava yhteys Helsingin Veteen, puh 4734 3299 (veden laatu). Ruoste voi aiheuttaa ripulia, liata pyykkiä ja tukkia hanojen poresuuttimia. Kun vesi saadaan juoksuttamalla kirkastumaan, se on taas turvallista juotavaa."
http://www.helsinginvesi.fi
Itse olen nykyisin jokseenkin tyytyväinen Helsingin veteen, vaikka en ole laitoksen (enkä kaupungin) palveluksessa enkä ole koskaan ollutkaan.
Ulkomaalaiset ilmeisesti karttavat käyttämästä paikallista vettä lähinnä bakteerien pelossa. Juovat vain kotimaasta tuomaansa pullotettua vettä. Tottahan se onkin, että meillä on eri bakteerikanta täällä kuin Ranskassa.