Entinen Soinilainen

Olen ollut Soinin kannattaja vuosikymmennen jos toisenkin, nyt on mitta täynnä. Millainen mies lupaa yhtä ja tekee toista, ei kunnioita demokratiaa tai puolueen perusarvoja. Ymmärrän, että hallitukseen mennessään piti tehdä joukko epämukavia myönnytyksiä, mutta ei kaikissa asioissa olisi kuitenkaan tarvinnut takkiaan kääntää. Me jäsenet halusimme muutosta ja Jussi on juuri oikea mies luotsaamaan puoluetta eteenpäin. Sampo on hyvä kaveri, mutta täysin ryvettynyt hallituksessa Soinin kynnysmatoksi. Sääliksi käy Sampoa, meni tuhoamaan hyvän uran loikkariksi ryhtymällä. varmasti olisi vielä päässyt ministeriksi ja vastuutehtäviin perussuomalaisissa.

Jussi Halla-ahosta voidaan sanoa ja olla mitä mieltä tahansa, mutta hän omaa tärkeitä perussuomalaisia arvoja, peräänantamattomuutta ja tinkimättömyyttä. Uskon Jussin omaavan myös hyvän kyvyn tehdä tarpeen mukaan kompromisseja, jos ne palvelevat puolueen etua. Soinin virhe oli se, että hän epäoikeutetusti kuvitteli ansaitsevansa ministeripaikan, samoin on työttömän paperimies Lindströmin laita, kusi on noussut molemmilla hattuun ja tilipussista pidetään kiinni. Niinistö seurasi tyytyväisenä perässä, koska ei aio enää ens kaudella jatkaa politiikassa. Soinille tämä kaikki sopi hyvin, hän jää pian eläkkeelle, seuraava vaalikausi on hänelle merkityksetön. Soini ja Lindström eivät kummatkaan ole penaalin terävimpiä kyniä, joten tämän tiedon varjolla takertumisen ja ministeri auton takapenkille liimautumisen ymmärtää. Lindströmistä tulemme tuskin enää kuulemaan tämän vaalikauden jälkeen, ottajat lienevät harvassa.

Kannatus on heti lähtenyt nousuun, tämän pitäisi olla myös Soinille merkki siitä, että puolue on menossa oikeaan suuntaan. Perussuomalaisilta ei ole lähtenyt poliittinen koti alta, koti on täys remontoitu asuttavaan kuntoon, homehtuneet ja kalliit vanhat ratkaisut on korvattu uusilla ja tehokkaammilla keinoilla. Paluumuutto perussuomalaisiin näkyy hakemuksissa, Soinin valheellinen takinkääntö politiikka vaurioitti puolueen kannatusta enemmän kuin kukaan osasi odottaa kahden viimeisen vuoden aikana. Olen itsekkin syyllistynyt Jussin aliarvioimiseen ja Soinin yliarvioimiseen, uskallan kuitenkin myöstää olleeni väärässä. Puolue on nyt menossa oikeaan suuntaan, perussuomalaiseen suuntaan.
18277
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Niin totta!

1Äänestä

juurikin näin.

1Äänestä

Petossoini sai kenkää..

1Äänestä
  • Soini puhui loikkareista ennen vaaleja,nyt se sika itse loikkii ja pettää jällen äänestäjät.Toivotaan,että Jussi on rehellinen,ettei nouse kusi päähän,niin ,kuin eräälle.Ei olisi Soinista uskonut mikä on mies,täys petturi.Kansa rankaisee luopiot.

    Äänestä

Lindström ei ole Soinin nostama poliitikko, vaan sen teki aikoinaan puolueen eduskuntaryhmä. Pirkko Ruohonen-Lerner oli Soinin luottopelaaja eduskuntaryhmän puheenjohtajana, mutta ryhmä halusi vaihtaa hänet Jari Lindströmiin vastoin Soinin tahtoa.

Mikäli Lindström on laitettu liian suuriin saappaisiin, niin eduskunraryhmä antoi ne saappaat. Oletan silti, että nössömäisestä olemuksestaan huolimatta, mies on äärimmäisen taitava työssään. Muistelen jopa hallinnonalan ylimpien virkamiesten kehuneen Linsdströmiä.

Äänestä
  • Jari Lindsröm on vain aivan tavallinen suomalainen mies. Ei suinkaan äärimmäisen taitava missään työssä. Olen työskennellyt hänen kanssaan useamman vuoden, joten tiedän kyllä.

    1Äänestä

  • KouvolanK kirjoitti:

    Jari Lindsröm on vain aivan tavallinen suomalainen mies. Ei suinkaan äärimmäisen taitava missään työssä. Olen työskennellyt hänen kanssaan useamman vuoden, joten tiedän kyllä.

    Missä ministeriössä olit?

    Äänestä

Se mikä minua ihmetyttää kun Soini niin aina uskovaisuudellaan puhuu ja teot ovat kyllä aivan toista puhumattakaan kielenkäyttö joitakin aikoja sitten oli suorastaan törkeää, kuten ei persettä myydä ym sen suuntaista.

1Äänestä

Minä olen ollut Soinin kannattaja niin pitkään kuin hän on politiikassa mukana ollut. Ja hänen tai ainakin hänen ensi viikolla perustettavan puolueensa kannattajana myös pysyn. Oli hienoa että saatiin nuo ala- arvoiset ääriliikeremuajaihmispaskat siivottua sivuun.

Äänestä
  • Niin, ääriliike sanaa on aika helppo viljellä, mutta tiettävästi perussuomalaiset ovat edelleen se puolue joka on pienen ihmisen asialla. Valitettavasti maahanmuutto on iso ongelma ja etenkin islamilaisesta maailmasta tänne suuntautuva. Kyllä paljon muutakin olisi varmasti hoidettavana. Valitettavasti jonkun pitää puhua myös näistä ikävistä asioista, kaikilla ei ole siihen selkärankaa.

    Tekeekö hallitsemattoman maahanmuuton vastustaminen puolueesta ääriliikkeen, jos tekee niin minäkin olen ääri-ihminen. Toisaalta mitä tämä Soinilaisten vaihtoehto sitten haluaa saada aikaiseksi, ei tällä hetkellä ainakaan yhtään mitään muuta kuin nostaa ministerin palkkaa ja kerätä säälipisteitä. Minua on uhkailtu ja haukuttu, meillä ei ole poliittista kotia, jne... Kyseinen porukka osaa kyllä vinkua, mutta mitä he nyt tekevät, ovat kävelleet suoraan Soinin miinaan.

    Soini sai orkesterin soittamaan haluamallaan tavalla, 20 edustajaa näyttää nytSipilän ja Orvon kuoripojilta. Soinia ei enää kiinnosta mitä 2 vuoden jälkeen tapahtuu, mutta hänen ministerin paikkansa oli uhattuna ja hänen silmilleen ei hypitä. Valitettavasti 19 muuta henkilöä maksavat kalliin hinnan yhden miehen missiosta, he luopuivat aatteistaan ja ideologiastaan.

    Nämä 19 epäpyhää loikkaria pyllistivät äänestäjille ja pyrkivät kaikin mahdollisin tavoin keräämään sympatian murusia medialta, "kaksi vuotiasta lastaan on katsottava silmiin omatunto puhtaana". Aika moni ihminen nauraa edustaja Elolle, episodi oli niin tragikoominen, että jos hän itse uskoo Halla-ahon olevan niin huono johtaja, että seuraa mieluummin Soinia poliittiseen hautaan niin ehkä kannataisi kysyä siltä kaksivuotiaalta myös poliittisia neuvoja. Pampers pöksykin olisi keksinyt järkevämmän tavan hoitaa asioita.

    Toivotan kuitenkin omasta puolestani onnea näille kavereille, hetken saa vielä "nauttia" Sipilän opissa ja katsoa kun Timppa leikkii ministeriä, mutta totuus kyllä valkenee kahden vuoden kuluttua.

    Äänestä

Missä Soini - siellä petos.

1Äänestä
  • Missä Soini - siellä ongelma.

    1Äänestä

  • Missä Soini - siellä halla-aholaisia itku kurkussa.

    Äänestä

  • Soini pettää aina. Onkohan vaimonsa ylpeä Soinin puhumisista ja tekemisistä?

    Eipä ole Soinissa miestä kommentoimaan pettämisiään. Mitäpä sitä selvää asiaa kiistämään. Jos politiikka olisi sotaa, Soini olisi loikannut vihollisen puolelle. Voiko vastenmielisempä tekoa enää olla? Politiikassa pitää tehdä myönnytyksiä, mutta kun omista lähtökohdista joudutaan tekemään myönnytyksiä, tilanteet selitetään äänestäjille. Soini ei ole selittänyt mistä takinkäännöt johtuvat.

    Äänestä

Varmaan on haastavaa keskustella itsensä kanssa oletteko kaikki Vasurit noin pöljiä hhhe

Äänestä

Tässä viistoista vuotta tilannetta seuranneena voi kyllä sanoa, että Soini on tasan, mistä tuulet puhaltaa mies. Sutkautukset ja letkautukset ovat tarkoitettu vain hämäämään kuulijaa, joista olettaa, että nämä ei tajua mitään.
Uskonnollisuus toimii tässä oivana keppihevosena, että paskapuheille saadaan jonkinlaista painoarvoa. Lopputulos on kuitenkin se, että pitkä poliittinen taival vedetään vessasta alas eläköitymisen kynnyksellä.

1Äänestä
  • Oppositiossa voi räkyttäämielin määrin ja nuolla suurta yleisöä. Halla-aho on kuitenkin ollut se veturi perussuomalaisissa, joka menee kantoineen tappiin asti.

    Äänestä

Niin, soita mulle Jussi jos joskus kiireiltäsi ehdit.
045-6387095
wwnational

Äänestä

Kommentoi aloitusta


wwwnationali kirjoitti:

Olen ollut Soinin kannattaja vuosikymmennen jos toisenkin, nyt on mitta täynnä. Millainen mies lupaa yhtä ja tekee toista, ei kunnioita demokratiaa tai puolueen perusarvoja. Ymmärrän, että hallitukseen mennessään piti tehdä joukko epämukavia myönnytyksiä, mutta ei kaikissa asioissa olisi kuitenkaan tarvinnut takkiaan kääntää. Me jäsenet halusimme muutosta ja Jussi on juuri oikea mies luotsaamaan puoluetta eteenpäin. Sampo on hyvä kaveri, mutta täysin ryvettynyt hallituksessa Soinin kynnysmatoksi. Sääliksi käy Sampoa, meni tuhoamaan hyvän uran loikkariksi ryhtymällä. varmasti olisi vielä päässyt ministeriksi ja vastuutehtäviin perussuomalaisissa.

Jussi Halla-ahosta voidaan sanoa ja olla mitä mieltä tahansa, mutta hän omaa tärkeitä perussuomalaisia arvoja, peräänantamattomuutta ja tinkimättömyyttä. Uskon Jussin omaavan myös hyvän kyvyn tehdä tarpeen mukaan kompromisseja, jos ne palvelevat puolueen etua. Soinin virhe oli se, että hän epäoikeutetusti kuvitteli ansaitsevansa ministeripaikan, samoin on työttömän paperimies Lindströmin laita, kusi on noussut molemmilla hattuun ja tilipussista pidetään kiinni. Niinistö seurasi tyytyväisenä perässä, koska ei aio enää ens kaudella jatkaa politiikassa. Soinille tämä kaikki sopi hyvin, hän jää pian eläkkeelle, seuraava vaalikausi on hänelle merkityksetön. Soini ja Lindström eivät kummatkaan ole penaalin terävimpiä kyniä, joten tämän tiedon varjolla takertumisen ja ministeri auton takapenkille liimautumisen ymmärtää. Lindströmistä tulemme tuskin enää kuulemaan tämän vaalikauden jälkeen, ottajat lienevät harvassa.

Kannatus on heti lähtenyt nousuun, tämän pitäisi olla myös Soinille merkki siitä, että puolue on menossa oikeaan suuntaan. Perussuomalaisilta ei ole lähtenyt poliittinen koti alta, koti on täys remontoitu asuttavaan kuntoon, homehtuneet ja kalliit vanhat ratkaisut on korvattu uusilla ja tehokkaammilla keinoilla. Paluumuutto perussuomalaisiin näkyy hakemuksissa, Soinin valheellinen takinkääntö politiikka vaurioitti puolueen kannatusta enemmän kuin kukaan osasi odottaa kahden viimeisen vuoden aikana. Olen itsekkin syyllistynyt Jussin aliarvioimiseen ja Soinin yliarvioimiseen, uskallan kuitenkin myöstää olleeni väärässä. Puolue on nyt menossa oikeaan suuntaan, perussuomalaiseen suuntaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu