Siemenestä kasvanut omenapuu - tekeekö hedelmää?

Proluonto

LLöysin noin 10 vuotta sitten metsän reunasta pihapiirin lähialueelta n. 20 sentin pituisen omenapuun taimen. Siirsin sen lämpöiseen ja aurinkoiseen paikkaan muiden uusien omppupuiden lähelle. Jäniksiltä suojasin talvella, muuten taimi sai kasvaa kaikessa rauhassa. Tänä keväänä se oli varttunut jo yli kaksimetriseksi, tuuheaksi ja hyvänvoivan näköiseksi puuksi. Päätin vähän seikata sitä muotoonsa. Voi mikä ihanuus! Puu päätti kukkia, kukkia juuri pahimpien lumisateiden, raekuurojen aikaan. Kukki kyllä vielä säiden lämmettyäkin vaan pörriäisiä en nähnyt ainuttakaan, muurahaisia kylläkin. Onko totta vai tarua, että "siemenestä kasvanut omenapuu ei tuota hedelmää". Näin "ammuvainaanaikana" kerrottiin. Saattaa olla että kylmistä säistä johtuen pölyttäjiä puulla ei ole vieraillut, mutta voiko muurahaiset hoitaa pölyttäjien tehtäviä vai vievätkö loputkin elinmahdollisuudet kukalta? Paikkakunta on Mikkeli.

7

878

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eetuvert

      Ei tuota kuin vanhana joitakin talviomenoita. Pitää ympätä siihen haluamasi omenapuun oksa.

      Joku aikoinaan väitti, että voi ympätä omenapuunoksan muihinkin puihin kuin omanapuihin ja se tuottaa hedelmää.

      En tuosta ole aivan varma.

    • Proluonto

      OK - kiitos kovasti tiedoista. Elikäs vanhat perimätiedot näyttäisi sitten pätevän. Jään kuitenkin kovasti innoissani odottelemaan vaikka niitä talviomppuja. Tuota ymppäystä pitää ihan vakavasti harkita, kun puu muuten on hyvin vantterarakenteinen. Minä en ole saanut ainoastakaan ns. kääpiökasvuisesta omppupuusta omppupuuta. Joka ikinen kuolee viimeistään kolmantena vuotena. Normaalit omenapuuntaimet kylläkin kasvavat ja tuottavat satoa.

      • poltinkarva

        Siemenistä kasvatetut omenapuut tuottavat yleensä pieniä ja happamia omenia. Mutta joissakin harvoissa puissa saattaa kasvaa hyviä herkkuomenia. Monet vanhat Suomessa kasvavat omenapuukannat ovat alunperin siemenestä itsekseen kasvaneita. Esimerkiksi Lavia-omenapuun emo on löytynyt Lavian kansakoulun pihalta.
        Pienen puun ollessa kyseessä, niin itsekin voi toimittaa kimalaisen virkaa.


    • jenniina1111

      Kun siemen muodostuu, on siinä geeniseos kummastakin vanhemmasta eli siitä puusta, jossa omena kehittyy ja siitä, josta siitepöly tuli. On aivan onnen kauppaa, miten geenit ovat sekoittuneet. Kahdesta hyvästä omenapuusta voi tulla paljon huonompi tai hyvällä tuurilla samantapainen tai parempi.

      Kun sattumalta on saatu hyvä omenapuu kasvetettua siemenestä, sitä lisätään suvuttomasti tai varttamalla, jolloin alkuperäisen puun geenit eivät muutu ja omenat ovat samanlaisia. Uusia erilaisia omenapuita voidaan yrittää siemenistä risteyttämällä haluttuja vanhempia. Sitten vaan odotetaan ja toivotaan, mitä tulee.

      Vaikka omenapuusi ei sitten tuottaisikaan hyviä omenoita voi se olla upean näköinen ja hyvä pölyttäjä muille. Onhan sillä vielä kiva historiakin. :)

    • Anonyymi

      Siemenestä kasvatetut puut ovat yleensä hyviä pölyttäjiä. Maku ja koko voivat olla aivan mitä tahansa, mutta puut tuottavat yhtä lailla satoa, kuin vartetut lajikkeetkin. Omenapuu on aina kaunis, joten ei sen niin välliä ole, onko omenoitten maku herkullinen - ainahan niistä voi tehdä omenahilloa, tai jos oikein pahoja ovat, viedä eläimille ruoaksi talvella.
      Ihan tuurista kiinni omenan perintötekijät siemenkasvatuksessa. Vähän kuin ihmisilläkin, kun joku saattaa muistuttaa eniten isoisoisää, jolla oli pitkät kädet ja muotopuolikasvot, eikä pituutta ollut varressa kuin 160 senttiä.

      • Anonyymi

        Siemenomenapuut voivat olla hyvin herkkiä saamaan kasvitauteja, esimerkiksi omenaruven. Voimakkaasti ruven saastuttamasta puusta ei saa satoa, ei edes hillo-omenia.
        Omenaapuun kasvu satoikään kestää useita vuosia. Mielestäni kannattaa valita ja ostaa puutarhaliikkeestä muutama omenapuun taimi kuin kasvattaa siemestä kasvanutta omenapuuta.


    • Anonyymi

      Sellainenkin villi tapaus nähty että ei tehnyt satoa, koska kukista puuttui terälehdet, ei löytänyt pölyttäjät, oli tarkoitus testata pensselipölytystä mut kaatoivat puun enneku kerkesin

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      138
      1530
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1081
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      69
      936
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      276
      776
    5. 68
      733
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      723
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      619
    8. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      581
    9. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      60
      567
    10. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      561
    Aihe