Nyt tuntuu siltä, että tuli viimeinenkin pisara. Etten enää jaksa elää. Olen itkenyt ja itkenyt eikä itkulle tunnu tulevan loppua. Itkeminen ei tunnu auttavan yhtään.
Käsittelen avioeroa, ero tuli miehen aloitteesta täysin puskien takaa. Mies ei enää rakastanut minua. Nyt ollaan oltu kohta 2kk eri osoitteissa. Olimme uusperhe ja kaipaan sitä valtavasti. Kaipaan bonuslapsia, vanhaa kotia, koiria ja etenkin miestä. Muuton myötä tyttäreni (edellisestä liitosta) muutti kanssani isosta omakotitalosta pieneen kolmioon. Olemme vähitellen kotiutuneet ja nyt tyttäreni pääsi hakemaansa kouluun pääkaupunkiseudulle ja muuttaa isälleen. Joudun etsimään pienemmän asunnon ja muuttamaan taas.
Minulla on vaikea masennus, olen ollut jo vuosia kuntoutusrahalla. Lisäksi kärsin pahoista ahdistuskohtauksista ja unettomuudesta. Olen jaksanut elää tyttäreni takia, sillä tiedän hänen tarvitsevan minua ja nyt tuntuu siltä, että kun tytär muuttaa pian pois niin miten jaksan elää? Miten jaksan huolehtia itsestäni? Syödä, liikkua, keksiä tekemistä? Täällä ei ole ketään, ei ystäviä eikä sukulaisia. Olen todella ylpeä tyttärestäni ja samalla äärimmäisen surullinen, että hän lähtee pois. Tiedän, että isänsä huolehtii hänestä hyvin ja tytär odottaa koulua todella innoissaan. Minä mietin vain, miten saisin tämän itkun loppumaan ja olisiko kuolema helpotus? Syön masennuslääkkeitä ison kourallisen, mutta tuntuu, ettei niistä ole mitään helpotusta. Olen alkanut syömään taas rauhoittavia mutta nekään eivät auta. Tytär lohduttaa "äiti, sä pärjäät kyllä ja mä tulen katsomaan sua joka toinen viikonloppu"...tuntuu, että sydämeni rikottiin avioeron myötä ja nyt rikotaan uudestaan, kun tytär muuttaa. Ensin menetin mieheni, uusperheeni ja nyt tyttäreni.
En tiedä enää, millä ihmeellä jaksan? Itken koko ajan, tätäkin kirjoittaessa. Tuntuu, ettei elämässä ole enää mitään elämisen arvoista jäljellä.
Onko joku ollut samassa tilanteessa?
Käsittelen avioeroa, ero tuli miehen aloitteesta täysin puskien takaa. Mies ei enää rakastanut minua. Nyt ollaan oltu kohta 2kk eri osoitteissa. Olimme uusperhe ja kaipaan sitä valtavasti. Kaipaan bonuslapsia, vanhaa kotia, koiria ja etenkin miestä. Muuton myötä tyttäreni (edellisestä liitosta) muutti kanssani isosta omakotitalosta pieneen kolmioon. Olemme vähitellen kotiutuneet ja nyt tyttäreni pääsi hakemaansa kouluun pääkaupunkiseudulle ja muuttaa isälleen. Joudun etsimään pienemmän asunnon ja muuttamaan taas.
Minulla on vaikea masennus, olen ollut jo vuosia kuntoutusrahalla. Lisäksi kärsin pahoista ahdistuskohtauksista ja unettomuudesta. Olen jaksanut elää tyttäreni takia, sillä tiedän hänen tarvitsevan minua ja nyt tuntuu siltä, että kun tytär muuttaa pian pois niin miten jaksan elää? Miten jaksan huolehtia itsestäni? Syödä, liikkua, keksiä tekemistä? Täällä ei ole ketään, ei ystäviä eikä sukulaisia. Olen todella ylpeä tyttärestäni ja samalla äärimmäisen surullinen, että hän lähtee pois. Tiedän, että isänsä huolehtii hänestä hyvin ja tytär odottaa koulua todella innoissaan. Minä mietin vain, miten saisin tämän itkun loppumaan ja olisiko kuolema helpotus? Syön masennuslääkkeitä ison kourallisen, mutta tuntuu, ettei niistä ole mitään helpotusta. Olen alkanut syömään taas rauhoittavia mutta nekään eivät auta. Tytär lohduttaa "äiti, sä pärjäät kyllä ja mä tulen katsomaan sua joka toinen viikonloppu"...tuntuu, että sydämeni rikottiin avioeron myötä ja nyt rikotaan uudestaan, kun tytär muuttaa. Ensin menetin mieheni, uusperheeni ja nyt tyttäreni.
En tiedä enää, millä ihmeellä jaksan? Itken koko ajan, tätäkin kirjoittaessa. Tuntuu, ettei elämässä ole enää mitään elämisen arvoista jäljellä.
Onko joku ollut samassa tilanteessa?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.